Nuorten Jukolan viestin sanoma annettiin tänä vuonna Suomen Paralympiakomitealle – ” Paraurheilun voimistuminen on merkittävästi laajentanut ymmärrystämme urheilijaperheestä”
Voittajajoukkue Suunto Jyväskylä. Kuvaaja: Ella Yli-Sipilä
Suomen Paralympiakomitea sai tänä vuonna kunnian olla Nuorten Jukolan viestin sanoman vastaanottaja. Tapahtuman suojelijana toimi Pariisissa parhaillaan nähtävä paralympiaurheilija Amanda Kotaja.
Vuosittain kilpailtava suunnistustapahtuma Nuorten Jukolan viesti järjestettiin tänä vuonna elokuun lopussa Loimaalla.
Tapahtumassa julkaistaan vuosittain Jukolan viestin tapaan viestin sanoma. Vuoden 2024 Nuorten Jukolan viestin sanoma osoitettiin Suomen Paralympiakomitealle, ja sen luki viestin voittajajoukkueen Suunto Jyväskylän ankkuri Tommi Sivill.
Katso Nuorten Jukolan viestin sanoma Paralympiakomitealle
Nuorten Jukolan sanoma 2024
Aleksis Kiven romaani Seitsemän veljestä on nuorten miesten kasvutarina. Riitaisista veljeksistä kasvaa tarinassa suvaitsevaisia kansalaisia.
Me urheilijat olemme yhtä suurta perhettä. Me kilpailemme voitosta ja tuloksista, mutta myös kannustamme toisiamme parhaisiin mahdollisiin suorituksiin.
Paraurheilun voimistuminen on merkittävästi laajentanut ymmärrystämme urheilijaperheestä ja tuonut meille uusia ystäviä urheilun ja liikunnan piirissä. Lajissamme paraurheilijat ovat olleet esillä ja menestyneet erityisesti tarkkuussuunnistuksessa.
Suomen Paralympiakomitea on valtakunnallinen urheilu- ja liikuntajärjestö liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisille sekä elinsiirron saaneille ja dialyysissä oleville henkilöille.
Olemme tänään kuljettaneet viestimme Virttaankankaan männiköissä toivottaaksemme Paralympiakomitealle menestystä merkittävässä työssään koko urheilun hyväksi.
Loimaalla 17. elokuuta 2024
- Olemme ylpeitä saadessamme vastaanottaa arvokkaan Nuorten Jukolan sanoman. Me Paralympiakomiteassa haluamme olla osaltamme rakentamassa kaikille avointa, liikkuvaa, urheilevaa ja yhdenvertaista Suomea, kiitti Suomen Paralympiakomitean hallituksen puheenjohtaja Sari Rautio.
- Jokainen voi tehdä jotain, mutta kukaan ei voi tehdä kaikkea. Siksi yhteistyö on niin tärkeää, ihan jokaisen kannalta. Viemme sanomaa eteenpäin teoin ja puhein, ilon kautta. Onnellista alkavaa syyskautta kaikille! Rautio iloitsee.
Tapahtuman suojelijana toimi parhaillaan Pariisin paralympialaisissa kilpaileva ratakelaaja, mitalistisuosikki Amanda Kotaja.
Katso Amanda Kotajan tervehdys
Tervehdyksessään Kotaja kertoi Loimaan Harjun ympäristön olevan hänelle tärkeä paikka, ja kehotti suunnistajia nauttimaan sekä alueesta että kilpailemisesta.
’’Moikka, olen Amanda Kotaja, pyörätuolikelaaja. Pääsin tänään tänne teidän kisa-areenalle tutustumaan ennakkoon. En valitettavasti pääse teidän kisapäivään mukaan, sillä olen valmistautumassa paralympialaisiin Portugalissa.
Olen kotoisin tuosta vierestä Vampulasta, ihan hujauksessa ajelin tähän lapsuudenkodistani. Tämä on itseasiassa minulle tärkeä paikka, tämä Harjun ympäristö täällä. Te pääsette tänä vuonna nauttimaan tästä alueesta, ja ennen kaikkea totta kai kilpailemisesta.
Toivotan teille ihanaa kisaviikonloppua. Nauttikaa luonnosta, kilpailkaa, tsempatkaa toisianne ja pitäkää hauskaa.’’
Katso koko Nuorten Jukolan lähetys tästä