PARIISI 2024: Leo-Pekka Tähti ja Amanda Kotaja eriensä kakkosina illan finaaleihin – Kotaja kelasi 16,00 tyhjällä eturenkaalla

Suomen ratakelaajahuiput Leo-Pekka Tähti ja Amanda Kotaja suorittivat keskiviikon ensimmäisen tehtävänsä ja kelasivat alkueristä omiin T54-luokan 100 metrin finaaleihinsa. Molemmat pyrkivät tekemään alkuerävedon mahdollisimman rennosti, mutta Kotaja otti lopun kenties rennommin kuin oli suunnitellut, sillä tiesi kelaavansa maaliin juuri ennen lähtöviivaa tyhjentyneellä eturenkaalla.

Keskiviikkona puolen päivän ympärillä Suomen aikaa T54-luokan kelaajahuiput Leo-Pekka Tähti ja Amanda Kotaja tekivät peräperää ensiesiintymisensä Pariisin Stade de Francella.  

Tähden viimeisen paralympiasuorituksen ensimmäinen osa, miesten T54-luokan 100 metrin alkueräveto, sujui suunnitellun rennosti, mutta kovien kilpakumppaneiden keskellä sai olla varuillaan jo finaalipaikan kanssa. 

Tähti starttasi Pariisin ainoan kilpamatkansa 100 metrin toisessa alkuerässä sen jälkeen, kun ensimmäisessä erässä hänen kovin kilpakumppaninsa, Thaimaan Athiwat Peaeng-Nuea oli kelannut kevyen oloisesti jatkoon paralympiaennätyksellä 13,71. 

Ensimmäisestä erästä Paeng-Nuean kanssa suoraan jatkoon menivät Meksikon Juan Pablo Cervantes Garcia kauden parhaallaan 13,84 ja Kiinan Yang Hu ajalla 14,24. 

Toisessa erässä Tähden jälkeen ennakkoon kovimmat ajat olivat Japanin Takoma Ikomalla ja Portugalin Mamudo Baldella, ja heistä jälkimmäinen kiisikin erävoittoon uudella ennätyksellään 13,75. Tähti tuli vielä kohtalaisen rennolla vedolla seuraavana maaliin ajalla 13,84. 

Balden ja Tähden jälkeen Kiinan Ying Zhang otti kolmannen suoran jatkopaikan kauden parhaallaan 14,10. 

- Yritin vetää niin rennosti kuin mahdollista, mutta kovaa joutui kiihdyttämään, että pääsi tarpeeksi vauhtiin. Näin ennen omaa vetoa Thaimaan kaverin [Paeng-Nuea] ajan, en tiedä sitten mikä siinä oli tuuli [0.0], kun meillä oli +1.4, ja meidän erässä portugalilainen tuli kovaa. Vaikea sanoa, keneltä irtoaa finaalissa vielä lisää, mutta kova finaali on joka tapauksessa tulossa, Tähti sanoo. 

Aikavertailun kautta klo 21.24 Suomen aikaa kelattavaan miesten finaaliin jatkoivat ensimmäisestä erästä Australian Luke Bailey ajalla 14,39 ja toisesta erästä Thaimaan Phiphatphong Sianglam kauden parhaallaan 14,52.  

Naisten alkuerissä Amanda Kotaja sen sijaan joutui todella punnitsemaan urheilijan hermonsa, sillä siirtyessään sisään stadionille hän huomasi kelaustuolinsa eturenkaan olevan tyhjä, vaikka se oli juuri ennen kilpailua pumpattu. 

- Yritin vain rauhoittaa itseni siinä starttiviivalla – että nyt vain hyvä lähtö ja hyvin maaliin, suorita tiesi vain finaaliin. En ole ikinä kohdannut tällaista, ja oli tosi vaikea siinä viivalla sanoa, miten se vaikuttaa kelaukseen. Toki siinä oli pieni henkinen kamppailu starttiviivalla, että sai sen pois mielestään. Minulla oli siinä aiemmin mukana myös toinen etuvanne, mutta siinä vaiheessa se oli jo viety pois ja oli liian myöhäistä. 

Kotaja epäilee, että vaikkei kuullut mitään pamausta, rengas ehti puhjeta matkalla call room -alueelle ja tyhjentyä siitä hiljakseen. Hän sai kuitenkin lähtöviivalta hyvän lähdön, ja ehti kelauksen aikana lukea tilannetta tarpeeksi. 

- Näin, että Tatyana [McFadden] vetää siellä edessä, ja tulin sitten vähän pitkällä, rennolla lyönnillä lopun. En yrittänytkään ihan täysiä loppuun asti, kun ajattelin, että pumpataan ja ehkä jopa vaihdetaan eturengas ja mennään sitten uudella – toivottavasti paremmalla – onnella illan finaaliin, Kotaja naurahtaa. 

Naisten alkueristä suoraan jatkoon menivät McFaddenin ja Kotajan lisäksi toisen erän voittanut Kotajan treenikaveri ja hänen jälkeensä maailmanrankingissa satasen kakkosena oleva Lea Bayekula ajalla 15,87 ja hänen perässään Mauritiuksen Noemi Alphonse (16,07) sekä USA:n Hannah Dederick (16,64). 

Aikavertailun kautta mukaan illalla miesten jälkeen klo 21.30 Suomen aikaa kelattavaan T54-luokan naisten 100 metrin finaaliin jatkoivat ensimmäisestä erästä Kotajalta Tokiossa niukasti paralympiakullan vienyt Kiinan Zhaoqian Zhou ajalla 16,57 sekä toisesta erästä Sveitsin Alexandra Helbling ajalla 16,90. 

 

T54 100 m ratakelaus, miehet, alkuerä 2, keskiviikko 4.9.

1. Mamudo Balde, POR, 13.75 PB

2. Leo-Pekka Tähti, FIN, 13.84

3. Ying Zhang, CHN, 14.10 SB

4. Phiphatphong Sianglam, THA, 14.52 SB

5. Tomoki Ikoma, JPN, 14.73

6. Hilmy Shawwal, TAN, 16.08

7. Sibhatu Kesete, ERI, 19.81 SB

 

T54 100 m ratakelaus, naiset, alkuerä 1, keskiviikko 4.9.

1. Tatyana McFadden, USA, 15,55 PR

2. Amanda Kotaja, FIN, 16,00

3. Marie Desirella Brandy Perrine, MRI, 16,46

4. Zhaoqian Zhou, CHN, 16,57

5. Licia Mussinelli, Sveitsi, 16,95

6. Hannah Babalola, NGR, 17,39

7. Katrin Kohl, LUX, 20,39



Seuraa finaaleja:

Yle TV2 – klo 8.55 (Yleisurheilu, maantiepyöräilyn aika-ajo, ratsastus) tai Yle Areena

Yle TV2 – klo 20.00 (Yleisurheilu, ratsastus) tai Yle Areena

Yle Areena – klo 8.55 (Yleisurheilu, maantiepyöräilyn aika-ajo, ratsastus, pyörätuolirugby)



Lue lisää:

Tutustu Suomen joukkueeseen

Katso suomalaisten kilpailuohjelma

Tulossivu

Paralympiajoukkueen 16 urheilijaa Pohjoisen tähtien sinisen tähtisumun keskellä. Keskellä edessä joukkueen logo ja yläkulmassa Paris 2024 -kisalogo. Teksti: #MenestysNäyttääSinulta #PohjoisenTähdet #ParalympicTeamFI, Paralympiajoukkueen sivustolle.