PARIISI 2024: Kahden kelauspronssin keskiviikko toi Suomen mitalisaldon nyt kolmeen
Pariisin paralympialaisten seitsemäntenä kilpailupäivänä kartutettiin edellisenä päivänä Toni Piispasen 100 metrin hopealla auennutta mitalitiliä kahdella ratakelausmitalilla lisää, kun T54-luokan 100 metrillä sekä Leo-Pekka Tähti että Amanda Kotaja kelasivat pronssille. Versailles’ssa taas ratsastajat Laura Kangasniemi ja Jonna Aaltonen tekivät tyytyväisinä paralympiadebyyttinsä.
Miesten T54-luokan sadalla metrillä saatiin keskiviikkona Stade de Francella todellinen yllätysvoittaja, kun Meksikon Juan-Pablo Cervantes Garcia jätti uudella maanosansa ennätyksellä 13,74 ennakkosuosikit, maailmanennätyksen jakavat Thaimaan Athiwat Paeng-Nuean ja Suomen Leo-Pekka Tähden hopealle ja pronssille Tähden paralympiauran päättyessä mitä todennäköisemmin satasen viimeiseen vetoon Pariisissa.
Ennätysaikoihin ei muuten Pariisin liilalla radalla kiidetty, sillä puolenpäivän alkuerissä paralympiaennätystä aikaan 13,71 parantanut Paeng-Nuea jäi nyt siitä hieman jälkeen ajallaan 13,79 ja Tähtikin kelasi alkueräaikaansa kaksi sadasosaa hitaammin aikaan 13,86.
– No vähän kaksijakoinen fiilis tietysti. Startti oli todella hyvä, taisin jopa päästää irtikin siinä jossakin vaiheessa. Sellainen kutina ainakin oli, mutta sitten paukut loppui kesken, Akilleen kantapääni eli loppu ei lähtenyt täälläkään pelittämään, maksiminopeus jäi aika alhaiseksi. Urheilu vaan on tällaista., Tähti kertoo omasta kelauksestaan. Tietenkin sen verran kilpailuhenkinen ihminen olen, että olisi ollut tänään enemmänkin tarjolla.
Lue lisää Leo-Pekka Tähden paralympiauran huipentumisesta 100 metrin pronssiin
Stade de Francen illassa saatiin Suomeen toinen T54-luokan 100 metrin pronssimitali ja yhteensä Pariisin paralympialaisten kolmas mitali, kun Amanda Kotaja kelasi naisten finaalissa pronssille. Etukäteen kovaksi haastajaksi tiedetty ja alkuerissäkin myrskyvaroituksen antanut Belgian Lea Bayekula vei voiton ja USA:n maailmanennätysnainen Tatyana McFadden otti hopeaa pettyneen Kotajan edestä.
Alkuerissä tyhjällä renkaalla aikaan 16,00 itsensä finaaliin kelanneen Kotajan Pariisin iskukunnosta ei vielä ollut alkuerävedon perusteella tarkkaa tietoa, mutta erissä nopeimmin aikaan 15,55 kelannut McFadden oli odotettu mitalisti, ja aikaisemmin päivällä toiseksi nopeimmin kelannut Lea Bayekula Kotajankin mielestä vaarallisen nopea alkueräajallaan 15,87.
Finaalissa Bayekula kiri huimalla vedolla voittajaksi tehden sekä oman ennätyksensä ja uuden paralympiaennätyksensä 15,50, joka on neljä sadasosaa nopeampi kuin kauden rankingykkösenä tähän asti olleen Kotajan kesäkuinen Nottwillin kelaus 15,59.
– Kisa oli kova. Tiesin, että tullaan menemään kovaa, mutta se miten kova voittoaika oli, oli vielä kovempi mitä osasin ajatella. Oma kelaus paras koskaan arvokisoissa kelaamani suoritus, joten siinä mielessä täytyy olla tyytyväinen, mutta toki kultaa halusin, ja se jäi. Pitää ehkä vielä vähän analysoida suoritusta tarkemmin – uskon, että tämä pronssi varmasti tästä vielä kirkastuu hetken päästä, tunteiden vallassa ollut Kotaja mietti.
Lue lisää Amanda Kotajan 100 metrin pronssikelauksesta
Aaltonen 11. ja Kangasniemi 15. paralympialaisten debyyttiohjelmissaan
Pariisin paralympialaisissa kilpailtiin tänään henkilökohtaisista mitaleista parakouluratsastuksen ryhmissä IV ja V. Mukana olivat molemmat Suomen joukkueen ensikertalaiset, Laura Kangasniemi ja Goldprins ja Jonna Aaltonen ja Laxton For U. Molemmilla on kansainväliselle tasolle nuoret ja kokemattomat 9-vuotiaat hevoset, ja Versailles’n majesteettinen areena ja suuri yleisö toivat lisämausteensa suorittamiseen.
24-vuotias Kangasniemi oli joka tapauksessa erittäin tyytyväinen hevoseensa, vaikka sen jännittyneisyys vaikutti ratsukon pisteisiin. Tulos oli 63,722 prosenttia ja ratsukko oli viidestoista eli viimeinen ryhmässään IV. Kangasniemi on ylpeä 9-vuotiaasta Prinssistä, joka malttoi jännityksestä huolimatta kuunnella radalla ratsastajaansa. Paralympiadebyyttiään Versailles’n majesteetillisella areenalla Kangasniemi kuvaili satumaiseksi.
– Hevonen oli tosi jännittynyt, se vähän jännitti tätä hälinää jo ennen areenalle menoa. Portaiden iso kolina kuului kovasti ja hevonen oli muutenkin tosi kuumana, mutta olen tosi tyytyväinen hevoseen. Ei se ole koskaan aiemmin ollut tuollaisissa ympyröissä, kaikki on sille ihan uutta. Me saatiin suoritettua kaikki tehtävät. Ja hevonen on aina ihana. Tietenkin olisin toivonut, että olisi ollut vähän rennompaa menoa, mutta hevosten kanssa aina on mitä on. Ei mulla ollut mitään menettää tai odottaa, niin olen tyytyväinen ehjään rataan niistä lähtökohdista, mistä lähdettiin tekemään, Kangasniemi kertoo.
Jonna Aaltonen ja Laxton For U eli ”Lohis” onnistuivat lähes täydellisesti omalla tasollaan ryhmässä V. Ratsukko oli 11. tuloksella 67,974 prosenttia. Suoritus oli ehjä, vaikka käyntiohjelmassa pieni jännittyneisyys nousi esiin.
– Emme varmasti paljon parempaan tällä hetkellä pystyisi. Suoritus oli parasta tekemistämme tällä kaudella. Pystyin pysymään suunnitelmassa ja ratsastamaan asia kerrallaan, Aaltonen toteaa.
Vaikka hevonen jännittyi sisään areenalle mennessään, sai Aaltonen sen seuraamaan itseään ja keskittymään. Suunnitelmana oli kuunnella hevosta ja tukea sitä tarvittavalla tavalla, kuitenkin yliyrittämättä.
– Käynti on aina kouluradalla vaikea esittää. Lohis pystyi nyt olemaan minun kanssani ja vastasi apuihini. Olen ihan sanaton ja ylpeä hevosestani. Se olisi voinut myös esimerkiksi kävellä kahdella jalalla, mitä se on tälläkin kaudella tehnyt.
– Areenalle mentäessä yleisö taputti vielä niin hevonen vähän reagoi siihen, ja sitten rupesi tulemaan kuulutukset maasta aika kovalla. Hevonen ei hirveästi yleensä tuijota asioita, mutta nyt se selvästi reagoi. Sain onneksi rauhoiteltua sitä, kun mulla on valtava rutiini kilparatsastuksesta. Tottakai siitä on näissä tilanteissa hyötyä, hän jatkaa.
Lue lisää Laura Kangasniemen ja Jonna Aaltosen henkilökohtaisten ohjelmien suorituksista
Katso suomalaisten kilpailuohjelma