PARIISI 2024: Amanda Kotaja viides 400 metrin finaalissa
100 metrin eilinen pronssimitalisti Amanda Kotaja päätti Pariisin paralympiasuorituksensa torstai-illan alkuun kakkosmatkalla 400 metrillä. Kuudentena ajalla 54,89 maaliin saapuneen suomalaisen sijoitus nousi lopulta pykälällä viidenneksi, kun edeltä mitalisijoilta USA:n Tatyana McFadden diskattiin ratarikon vuoksi.
Amanda Kotajan Pariisin urakka päättyi hieman väsyneenä mutta tyytyväisenä hyvään pistesijaan kakkosmatkalla 400 metrillä. Voittajaksi liukui odotetusti oma treenikaveri Lea Bayekula ajalla 53,05 ja muut mitalit jaettiin USA:n Tatyana McFaddenin diskauksen jälkeen Sveitsin Manuela Schaerille ja Kiinan Zhaoqian Zhoulle. Hopeamitalisti Schaerin aika finaalissa oli 53,14 ja pronssimitalisti Zhoun 54,01.
- Eilisen jälkeen olin aika väsynyt, mutta tosi tyytyväinen silti tämän aamun kelaukseen. Nyt iltapäivällä tuli taas pieni väsymys, ja mietin, miten tästä enää kerää itsensä illan finaaliin, mutta kyllä sitä sai sitten taas energiaa jostain, Kotaja kertoo lähdöstään finaalisuoritukseen.
Kelaaja sanoo kroppansa tuntuneen illan finaaliin verrytellessä aamua paremmalta, mutta aamun kelauksen olleen rennompi ja helpomman tuntuinen kuin finaaliveto. Henkisesti hän oli kuitenkin ehtinyt latautua uudelleen edellisen päivän kisasta.
- Vaikka hullulta kuulostaakin, 400 metriä on ihan hauska matka kisata. Eiliseen oli ladattu paljon odotuksia ja paineita, kun taas tähän päivään pystyi lähtemään eri mentaliteetilla. Totta kai haettiin parasta ja kovinta, mitä tästä kropasta lähtee, mutta kuitenkin tavoitteet ja odotukset oli näinä päivinä aika erilaiset.
400 metrin viidenteen sijaan Kotaja on tyytyväinen, oltuaan myös ennakkoon maailmanrankingissa viidentenä.
- Tähän kipailuun ja näihin päiviin oli ladattu paljon odotuksia ja tavoitteita, ja en voi sanoa ihan täysin, että ne toteutuivat, mutta on ollut silti upeat kisat. Meillä on ollut ihan hirmu hauskaa Suomen joukkueessa – ollaan vietetty yhdessä aikaa ja naurettu paljon, tsempattu toinen toisiamme. Se on ollut ihan mahtavaa. Myös stadionilla on ihan mieletön tunnelma.
Nyt neljänsien paralympialaistensa jälkeen Kotaja on tyytyväinen myös kilpailun entistä kovempaan kiristymiseen T54-luokassa.
- Mulla on siinä rivillinen tyttöjä vieressä, ja on ihan mieletöntä päästä kisaamaan heidän kanssaan. Ja se, että taso nousee koko ajan, puskee itseä taas eteenpäin. On ollut kyllä tosi hienot kilpailut siitä huolimatta, että se ihan viimeinen silaus, piste iin päälle jäi puuttumaan.
Suomalaisten huippukelaajien lopettaessa toiveena pikavauhtia uusia urheilijoita mukaan Los Angelesin koneeseen
Ennen kuin Kotaja tiimeineen alkaa valmistautua hakemaan pistettä iin päälle neljän vuoden päästä Los Angelesista, on edessä ansaittu loma paralympiapronssiin ja pistesijaan päättyneen kauden jälkeen.
- Nyt aion pitää pienen loman, ja sitten istutaan valmentajan kanssa alas ja lähdetään piirtämään siitä vuosi kerrallaan isompaa kuvaa siitä, mitä lähdetään tekemään. Tavoitteet on selkeät, mutta vielä mietitään, millä stepeillä sinne aiotaan päästä.
Kotaja sanoo varsinkin maksiminopeudessaan ja nopeuskestävyydessään olevan vielä kehitettävää.
- Eilenkin nähtiin, että ihan hyvin lähdin siitä viivalta, mutta vauhdin pitäisi vielä rakentua paremmin vähän ylemmäs. Esimerkiksi satasen voittaja, ystäväni Lea tuli sieltä niin järkyttävällä nopeudella ja voimalla, että se on varmasti asia, mitä tullaan tässä kehittämään.
Kehitystä on tapahtunut jo tähänkin mennessä Kotajan aloitettua reilu vuosi sitten hollantilaisen Arno Mulin valmennustiimissä, johon T54-luokan Pariisissa kruunattu uusi ykkösnainen Lea Bayekulakin kuuluu.
- Arno on tuonut paljon työkaluja ja metodeja nopeuden ja voiman kehittämiseen, ja nyt kun päästään hänen kanssaan vielä jatkamaan hyvin alkanutta yhteistyötä, kyllä ne palaset alkaa sieltä loksahtelemaan ja iin piste värittymään ja muodostumaan.
Varsinkin suomalaisen ratakelauksen tulevaisuus on puhuttanut pitkään huipulla olleiden Leo-Pekka Tähden ja Toni Piispasen lopettaessa uransa Pariisiin. Kotaja toivookin, että uusia kelaajia ilmestyisi kehityspolulle nyt taas paralympialaisten jälkimainingeissa.
- Täällä olevista urheilijoista muutamaa emme nyt ainakaan näillä näkymin tule enää Losissa näkemään, ja kyllähän se aukon jättää. Neljä vuotta on aikaa seuraaviin kisoihin – siinä ajassa ehtii tapahtua paljon, mutta täysin uudelle urheilijalle se on aika lyhyt aika. Jos kelausta katsoo, meillä ei oikein ole sieltä tulijoita näköpiirissä, mutta toivotaan, että nämä kisat mitä ollaan taas päästy tekemään ja näyttämään innostaisivat vielä jotakuta, ja joku voisi pikavauhtia meidän Losin koneeseen vielä tulla.
Lomalla luvassa rentoutumista muun muassa parajääkiekon parissa
Isompia lomasuunnitelmia Kotajalla ei viimeisen vuoden ahkeran reissaamisen jälkeen ole, mutta yksi keino saada vastapainoa kelauskauden jälkeen on tiedossa.
- Aion mennä parajääkiekkotreeneihin. Olen itse asiassa aikanaan pelannut ihan viikoittainkin, ja se olisi kivaa edelleenkin, mutta kaikki tehdään nyt kelauksen ehdoilla, ja jos jääkiekkotreenit on viikon ainoana lepopäivänä, se ei oikein natsaa. Mutta nyt kun kelaus jää tauolle ja saan tehdä mitä haluan, haluan jäälle.
Kotaja suuntaa nykyisen kotikaupunkinsa Espoon jäille Kiekko-Espoon viikoittaisiin parajääkiekkotreeneihin, ja luultavasti lokakuussa naiskiekkoilijoiden turnaukseen Norjaan. Jäällä hänen vahvuutensa on vähemmän yllättävästi juuri nopeus.
- Nyt olen ollut niin vähän jäällä, mutta kyllä maalintekijänäkin olen ihan ok. Ennen kaikkea juuri nopeus on kuitenkin vahvuuteni. Olen näppärästi siellä sun täällä. Kelaus on aika yksinäistä puurtamista, joten on hauskaa päästä vaihteeksi tekemään joukkuelajia. Toki en mikään täysin joukkuelajiurheilija ole, kun tykkään enemmän itse vaikuttaa siihen mitä tapahtuu, mutta vaihtelun vuoksi se on kivaa.
Kuvaaja: Harri Kapustamäki
T54 400 m ratakelaus 5.9.
1. Lea Bayekula, GER, 53.05
2. Manuela Schaer, SUI, 53.14
3. Zhaoqian Zhou, CHN, 54.01
4. Hannah Dederick, USA, 54.68
5. Amanda Kotaja, FIN, 54.89
6. Melanie Woods, GBR, 55.39
7. Yajuan Tian, CHN, 55.55
Tatyana McFadden, DQ
Lue lisää:
Katso suomalaisten kilpailuohjelma