PARIISI 2024: Suomalaisten päätöspäiväksi jäänyt perjantai toi vielä yhden mitalin ja pistesijan paralympiajoukkueelle – Ratsastusjoukkue teki historiaa Versailles’ssa
Paralympialaisten yhdeksäs kilpailupäivä perjantai 6.9. päätti Suomen joukkueen suoritukset paralympialaisissa. Päivän aikana yleisurheilussa ja ratsastuksessa tehtyjen seitsemän suomalaissuorituksen myötä joukkueen mitalisaldo kasvoi neljään ja pistesijat kuuteen.
Kokonaisuudessaan Pariisin paralympialaisten kolmanneksi viimeisen kilpailupäivän valjetessa näytti Suomen joukkueella olevan jäljellä vielä ainakin kahdeksan kilpailua Stade de France -yleisurheiluareenalla ja ratsastuksen kilpailupaikalla Versailles’n palatsin puistossa.
Stade de Francella päivä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, kun ensin Iida Lounela opasjuoksijansa Henrik Lounelan kanssa ja sen jälkeen Henry Manni karsiutuivat ratamatkojensa alkuerissä.
Lounela kilpaili T12-luokan 200 metrin juoksussa, missä tavoitteena oli ennen kaikkea juosta oma ennätys tilastollisesti hurjan kovassa seurassa. Lounela juoksi neljännessä viidestä alkuerästä, ja saapui siinä kolmantena maaliin ajalla 28,33, mikä jäi 16 sadasosaa hänen heinäkuisesta ennätysajastaan 28,17.
– Harmittaa, kun ei tullut omaa ennätystä. Verkka tuntui hyvältä, ja oli hyvä fiilis kropassa – eikä se tietenkään kauas jäänyt enkasta, mutta ehkä lopussa painoi jo jaloissa. Mutta olihan se tosi hieno kokemus, ja olisi voinut mennä huonomminkin, kisan jälkeen voipuneen oloinen Lounela sanoo.
Lue lisää Iida Lounelan 200 metrin alkueräkilpailusta
Henry Manni taas nähtiin vielä kakkosmatkansa 800 metrin alkuerissä. Kahdesta alkuerästä jälkimmäisessä kelannut lohjalainen laskeskeli etukäteen, että pysyessään toisen ratakierroksen loppua kohden Tunisian maailmanennätysmies Walid Ktilan matkassa, olisi hänen perässään väylää lähteä myös odotettavissa olevaan kovaan loppuspurttiin.
– Suunnitelma toimi 500 metriä, mutta en sitten pysynytkään siinä matkassa, ja tilastot pitivät paikkansa tällä kertaa. Tiesin kyllä, että kun Ktila lähtee kiertämään, se kiertää kovaa, mutta siinä kohti olisi silti ollut paras paikka mennä. Pussissa en kuitenkaan ollut missään kohtaa.
Lue lisää Henry Mannin 800 metrin alkueräkilpailusta
Toni Piispasen ura loppui huipulle, kun 100 metrin pronssi viimeisteli kahden mitalin päätösparalympialaiset
Kruunu päivälle ja samalla vuoden 2024 kesäparalympialaisille saatiin lopulta myöhään jo pimenneen illan aikana, kun urheilu-uransa näihin kisoihin päättävä Toni Piispanen kelasi jäähyväismatkallaan 100 metrillä kisojen toisen mitalinsa – tällä kertaa pronssisen.
Pariisiin tultaessa Piispasen kilpailukausi oli vielä avaamatta. Tiistain 200 metrin hopeamitalista voitiin kuitenkin jo todeta kuntoutumisen ja valmistautumisen onnistuneen, ja odotukset kenties hieman nousivat myös 100 metrin päätösmatkan suhteen.
Piispasen kelaus lähti viettämään lähdössä hieman vasemmalle, mutta hän sai suunnan korjattua ja lähti kelaamaan tiukasti viereisellä radalla kovaa vauhtia mennyttä belgialaista Peter Genyniä kiinni tullen lopulta kolmantena maaliin ajalla 21,14. Voiton vei tänäänkin kanadalainen Cody Fournie ajalla 19,63, ja hopeaa voitti aiemmin 200 metrillä Piispasen taakse jäänyt Genyn.
Piispanen oli kilpailun jälkeen tyytyväinen niin omaan kisaansa kuin koko paralympialaisiin. Satasen alkumetreillä nähtyjen hankaluuksien syyksi paljastui Piispasen käsine.
– Äskeinen kisa alkoi vähän itseäni pelottaa, kun tarrasi vähän hanska ja tuoli lähti vähän heilumaan alkukiihdytyksessä. Mutta sain sen korjattua aika nopeasti ja sitten loppuun asti vauhdit päälle, ja sain sen tulemaan hyvin loppuun asti. Ei se lopputulokseen vaikuttanut muuten mitenkään. Tiesin että mulla on 2-rata ja ykkösellä ei ole ketään niin se ei haittaa, vaikka menisi ykkösradalle.
– Olen tosi onnellinen, että ura sai tämmöisen päätöksen, eihän tämä paremmin olisi voinut päättyäkään. Että voi sanoa, että on lopettanut huipulla, se on itselle tärkeä asia.
Lue lisää Toni Piispasen uran viimeisestä kisamatkasta
Kööpikän kahden vuoden projekti jäi ilman huipennusta kuulafinaalissa
Piispasen kanssa samaan aikaan yleisurheilukentällä omaa F57-luokan kuulafinaaliaan suoritti ensimmäistä kertaa nyt paralympialaisissa nähty Teijo Kööpikkä, jonka kisa ei valitettavasti päättynyt samanlaiseen juhlaan.
Stade de Francen tunnelmallisen perjantain iltasessiossa kilpaillussa paralympiafinaalissa Kööpikkä työnsi vuorollaan neljä yli 14 metrin työntöä, jotka jäivät kuitenkin kauaksi hänen vuoden 2023 MM-kisoissa Pariisissa työntämästään ennätyksestä 14,80 sekä toukokuussa Koben MM-kisoissa työntämästään kauden parhaasta 14,74.
Vielä kauemmas ne jäivät Kööpikän varsinaisesta tavoitteesta, aiemmasta paralympiaennätyksestä 15,26, jonka hän otti kiikariinsa asettaessaan tähtäimensä paralympialaisiin paraurheilu-uransa alussa. Paralympiatulokseksi jäi 14,18 metrin työntö, jolla irtosi finaalissa neljäs sija.
Kööpikkä oli tulokseensa huomattavan ja ymmärrettävän pettynyt, eikä löytänyt mitään erityistä syytä tänään lyhyeksi jääneiden työntöjen takaa.
– Se on sama, onko neljäs vai kahdeksas, kyllä tämä iso pettymys oli. Tänään kroppa ja aivot saivat tämän verran ulos – ei vaan enempää tänään.
Lue lisää Teijo Kööpikän paralympiadebyytistä kuulafinaalissa
Suomalaisten yleisurheilusuoritusten oli määrä päättyä perjantaina vielä Vilma Bergin 400 metrin alkueräjuoksuun, mutta urheilija joutui vetäytymään kilpailusta lievän sairastumisen vuoksi, ja näin ollen Suomen joukkueen suoritukset Stade de Francella on tehty.
Jonna Aaltonen ja Lohis onnistuivat ratsastuksen joukkuekilpailussa – Laura Kangasniemelle hyvä oppimiskokemus
Versailles’n linnan puisossa käytiin perjantaina paralympialaisten joukkuekilpailu, ja kyseessä oli historian ensimmäinen sellainen, jossa Suomella oli joukkue mukana. Joukkueen tulokseksi jäi 16. sija.
Omien ryhmiensä osuuksissa kilpailleista kolmesta suomalaisratsastajasta päivän ensimmäisenä ratsukkona startannut ryhmän IV Laura Kangasniemi ja Goldprins esittivät ohjelmassaan hetkittäin laadukkaita liikkeitä, mutta ”Prinssi” ei edelleenkään päässyt omalle tasolleen. Ratsukon tulos oli 60,568 prosenttia.
– Ensimmäisenä oli helpompi mennä sisään [areenalle], se ei ollut hevoselle niin jännittävää. Rata alkoikin paremmin. Laukassa se kuitenkin kävi kierroksilla ja oli niin vahva. Sitten siinä tuli vähän villiintymistä, kuvailee Kangasniemi hevosensa säikähtämistä ja sitä seurannutta pakoreaktiota.
– Tämä on ollut sairaan hieno kokemus. Tarvitsemme lisää kokemusta, tarvitsemme näitä vaan lisää. Tulos oli huono, saimme kauden huonoimmat pisteet. Täytyy lähteä parantamaan.
Seuraavaksi vuorossa olleet ryhmän V Jonna Aaltonen ja Laxton For U sen sijaan vastasivat tänään joukkueen ilon hetkistä. Aaltonen teki vasta 9-vuotiaalla hevosellaan ”Lohiksella” henkilökohtaisen ennätystuloksensa 69,868 prosenttia.
Vasta toista kauttaan parakouluratsastuksessa kilpaileva hausjärveläinen oli onnellinen parin vuoden paralympiaprojektinsa nousujohteiseen ja lupaavaan päätökseen. Tullessaan areenalle Aaltonen sai hevosensa rentoutumaan ja puolelleen, ja radalla ratsukko antoi parastaan. Hevonen oli läsnä ja tuntui nauttivan esiintymisestä valtavalla areenalla ison yleisön edessä.
– Ei voi hirveästi enempää toivoa, kun tekee paralympialaisissa oman ennätyksensä. Viimeisellä linjalla pääsin jopa laulamaan musan rytmissä Sunshine Reggaeta. Kyllä tämän eteen on tehty töitäkin. Lohis on lunastanut kaikki odotukset. Se todella nauttii isoista areenoista. Se oli ihan kuin kotonaan.
Katja Karjalainen hyvästeli paralympia-areenat edelleen jännittävän Kamun kanssa
Viimeisenä Suomen joukkueessa ratsastanut Katja Karjalainen joutui jälleen keskittymään suorituksessaan hevosensa rauhoitteluun. Kameo oli jälleen rento ja hyvä verryttelyssä, mutta lähtömerkin soidessa areenalla jännittyneisyys nousi esiin.
Vankan hevostaidon vuosien aikana hankkinut Karjalainen ei omalla tavallaan ollut niin pettynyt, koska kertoi tietävänsä, että oli tehnyt kaikkensa onnistumisen eteen. Koko tiimi on tehnyt parhaansa suorituksen eteen, mutta hevosurheilussa voi aina tulla yllätyksiä.
– Toivon eniten, ettei hevoselle jäänyt tästä mitään jälkiongelmaa. Että se pystyy nopeasti kuittaamaan tapahtuneet. Se on niin kultainen ja kiltti, kaikkien kamu. Siinä on oikeasti niin paljon laatua, että on harmi, ettemme päässeet sitä täällä esittämään.
Viidensiin paralympialaisiinsa Pariisissa osallistunut paralympialaisten hopeamitalisti, MM- ja EM-pronssimitalisti ja pistesijoille kaikissa aiemmissa arvokilpailuissaan ratsastanut Karjalainen, 62, oli pettynyt ja nolona siitä, ettei hän pystynyt auttamaan joukkuetta suorituksellaan.
Lohdutuksen sanoista hänelle on merkinnyt paljon erityisesti Pariisin paralympialaisten tuomarin antama positiivinen kommentti hänen ratsastuksestaan ja hevostaidoistaan erittäin jännittyneellä hevosella. Pitkällä uralla saavutettuja meriittejä epäonnistuminen ei himmennä, vaikka Pariisissa hevosurheilu näytti haastavan puolensa.
– Olen sydämellisesti kiitollinen omalle taustatiimilleni. En pysty sanoin heitä sanoin kiittämään kaikesta.
Lue lisää ratsastuksen joukkuekilpailusta
Suomen mitalisaldo Pariisin paralympialaisista on 4, pistesijoja 6
Perjantaisten suomalaissuoritusten myötä Pariisin kesäparalympialaiset ovat Suomen joukkueen osalta kilpailtu. Toni Piispasen toinen ratakelausmitali sekä Teijo Kööpikän pistesija kuulassa tuovat joukkueen saldon kisoista yhteensä neljään mitaliin ja kuuteen pistesijaan.
Paralympialaisten toiseksi viimeisenä kilpailupäivänä lauantaina 7.9. ohjelmistossa on muun muassa maantiepyöräilyä, yleisurheilua, ratsastuksen vapaaohjelmat, judoa, uintia, tennistä, pöytätennistä, pyörätuolimiekkailua sekä pyörätuolikoripallon miesten finaaliottelu.
Seuraa lauantain 7.9. kilpailuja
Yle TV2 klo 10.25 (yleisurheilu, ratsastus) tai Yle Areena
Yle TV2 klo 15.45 (yleisurheilu, ratsastus) tai Yle Areena
Yle TV2 klo 20.00 (yleisurheilu, pyörätuolikoripallon miesten finaali, sokeiden jalkapallofinaali) tai Yle Areena
Yle TV2 klo 00.00 (pyörätuolikoripallo M finaali) tai Yle Areena
Yle Areena klo 10.25 (ratsastus, yleisurheilu, pyörätuolitennis, sokeiden jalkapallo, pyörätuolikoripallo)
Kaikki kilpailuaikataulut ja tulokset kansainvälisellä kisasivustolla