Pyörätuolirugbyn B-sarjan EM-pelit starttaavat Pajulahdessa 2.10. – Kapteeni Anna Pasanen uskoo Suomen mahdollisuuksiin päästä kärkikahinoihin kohti A-sarjaa
Suomen joukkue kilpailee kotikisoissaan noususta A-sarjaan yhteensä 8 maan joukossa. Pajulahden Liikuntakeskuksessa järjestettävässä kilpailutapahtumassa alkusarjan ottelut pelataan keskiviikosta perjantaihin 2.–4.10. ja sijoitus- ja mitalipelit viikonloppuna 5.–6.10. Pelikatsomoon on yleisöllä vapaa pääsy, ja kisoja voi seurata myös striimin kautta.
Espanjan, Italian, Israelin, Itävallan, Puolan, Ruotsin, Tshekin ja isäntämaa Suomen joukkueet saapuvat sunnuntaina 29.9. Liikuntakeskus Pajulahteen Lahden Nastolaan, missä alkavat keskiviikkona 2.10. pelit pyörätuolirugbyn B-sarjan Euroopan mestaruudesta. Maista kaksi parasta nousee EM-kilpailujen A-sarjaan.
Suomen 8-henkinen maajoukkue on hakenut viime vuosina lajille uutta kotimaista alkua sen jälkeen, kun Suomi tippui EM-kilpailujen korkeimmalta tasolta vuoden 2017 jälkeen.
Muutaman maajoukkueen avainpelaajan lopetettua uransa ja Suomen sarjan jouduttua muun muassa koronapandemian vuoksi telakalle on aktiivipelaajien täytynyt pitää taitojaan yllä ulkomailla, eikä SM-sarja ole elpynyt vielä viime vuosien aikana.
Kesällä 2022 kutsuttiin Iso-Britannian entinen maajoukkuepelaaja Ross Morrison herättämään suomalaista pyörätuolirugbya uuteen alkuun, jonka ensimmäisenä etappina toimi samana syksynä Cardiffin EM-kisojen karsintaturnaus. Cardiffissa Suomi nappasi kolme tärkeää otteluvoittoa Irlantia, Ruotsia ja Norjaa vastaan ja eteni aina pronssiotteluun saakka, mutta jäi 4. sijan myötä vielä kuitenkin B-sarjaan.
Nyt Pajulahden EM-kisoihin valmistautuessa ydinpelaajien ympärille on saatu koottua niin kehiin palanneita aiempia maajoukkuepelaajia kuin muutama uusikin vahvistus. Anna Pasasen, Antti Sinisaaren ja Tuukka Nisson rinnalla nähdäänkin taas vuosina 2003–2020 muun muassa kaksissa MM-kisoissa ja kahdeksissa A-sarjan EM-kisoissa Suomea edustanut Jukka Parviainen. Arvokisojen ensikertalaisena taas EM-karkeloihin lähtee helsinkiläinen Saija Järvinen.
Paralympiavuonna ei ole järjestetty kovin montaa kansainvälistä turnausta, joissa Suomen joukkue olisi päässyt pelaamaan, ja valmistautumisessa on ollut myös muita haasteita – viimeisimpänä alkusyksyn Barcelonan turnausmatkalla jäivät omat pelituolit monelta Suomen pelaajalta saapumatta paikalle lentoyhtiön virheen vuoksi. Silti yhteispeliä on saatu hiottua sujumaan jo parhaimmillaan mainiosti.
– Valmistautuminen tällä kaudella ei ehkä ole mennyt ihan niin kuin olisi pitänyt, mutta yhdessä ollaan saatu tehtyä hyviä treenejä, ja esimerkiksi syyskuun alun valmistautumisleiri, jolla olivat myös ruotsalaiset sparraamassa, oli tosi hyvä. Siellä huomasi, että kun me pelataan hyvin yhteen, menee hienosti – osataan jo pelata joukkueena hyvin, kertoo kapteeni Anna Pasanen.
Pitkäaikaisten pelaajien muodostama runko joukkueelle on Pasasen mielestä kuitenkin edelleen Suomelle vahvin valttikortti.
– Jukka esimerkiksi tuo joukkueeseen paljon varmuutta, ja varsinkin uudempien pelaajien ollessa kentällä saadaan pitkäaikaisesta, toisensa hyvin tuntevista ydinpelaajista tarvittavaa rauhaa ja varmuutta peliin, Pasanen sanoo.
Jukka Parviainen taas puhkuu intoa päästyään taas vauhtiin pelikentällä kolmen vuoden tauon jälkeen:
– Kyllä pelaaminen on parasta. Minulle on jo sanottu, että olen ihan eri ihminen, kun olen taas treenannut joukkueen kanssa aktiivisesti.
Suomi pelaa 2.–4.10. käytävät alkusarjan ottelunsa B-lohkossa, jossa pelaavat lisäksi Itävalta, Tshekki ja Italia. Pasasen mielestä lohkosta sattui Suomelle edullinen.
– Koen että meillä on todella hyvät mahdollisuudet edetä sen kautta jopa finaalipeleihin, jos vain tosiaan saadaan pelattua hyvin yhteen. Muistakin maista on onneksi pitkälti tutut pelaajat vastassa, esimerkiksi Italialla ja Itävallalla rosteri on aika sama kuin se, joka nähtiin jo 2018 Pajulahdessa. Puolalla on valmentaja vaihtunut, mutta Antti [Sinisaari] pelaa ruotsalaisten kanssa Puolan liigaa, joten sen kautta tietää vähän, minkälaista vastusta sieltä tulee.
Vahvuudeksi Pasanen listaa myös kotikenttäedun:
– On ihan erilaista pelata, kun on toivottavasti taas paljon tuttuja ja sukulaisia katsomossa. Siitä saa voimaa, kun on kannustusta.
Kuvat: Joonas Finer & Paralympiakomitea
Pyörätuolirugbyn B-sarjan EM-kilpailut 2024
Pajulahden Liikuntakeskus, Nastola, 29.9.–6.11.
Suomen joukkue:
- Saija Järvinen, Helsinki
- Tuukka Nisso, Espoo
- Juuso Nuotio, Turku
- Jukka Parviainen, Espoo
- Anna Pasanen, Helsinki
- Sami Perälä, Vantaa
- Antti Sinisaari, Porvoo
- Tuomas Tella, Järvenpää
Katso tarkempi otteluohjelma ja linkki pelistriimeihin