Suomi valmiina kohtaamaan pyörätuolicurlingin huiput
Kuva: Maiju Torvinen/Paralympiakomitea
Pyörätuolicurlingin kymmenen parasta maata kerääntyvät seuraavan viikon ajaksi Lohjan Kisakallioon mittelemään MM-mitaleista sekä ensimmäisistä rankingpisteistä vuoden 2018 Pyeongchangin paralympialaisiin.
Suomen pyörätuolicurlingmaajoukkueelle lauantaina 7. helmikuuta alkavien MM-kilpailujen olosuhteet ovat tuttua tutummat. Suomen joukkue leireilee kuukausittain Kisakalliossa ja valmistautuminen vuoden päätapahtumaan onkin sujunut erinomaisesti kapteeni Markku Karjalaisen mukaan.
– Joukkueessa on odottavat tunnelmat, syksyn valmistautuminen on mennyt hienosti ja nyt ollaan valmiita MM-kisoihin. Rauhallisin mielin lähdetään pelaamaan. Meidän tavoitteena on säilyttää paikka MM-kisaporukassa. Kaikki siitä ylöspäin on plussaa, että saadaan pisteitä seuraaviin paralympialaisiin. MM-kisojen jälkeen katse kääntyy vähitellen kohti Pyeongchangia, mutta mennään nyt kivi kerrallaan eteenpäin, Rovaniemellä asuva ja harjoitteleva Karjalainen analysoi.
Pyörätuolicurlingissa pelataan ennen Pyeongchangin paralympialaisia kolmet MM-kilpailut, joista eniten rankingpisteitä keränneet kymmenen maata lunastavat paikan vuoden 2018 paralympialaisiin. Suomen tavoitteena on varmistaa kotikisoista paikka seuraaviin MM-kilpailuihin. Se tarkoittaa sijoittumista seitsemän parhaan joukkoon.
MM-kilpailut ovat Suomen joukkueelle toiset. Vuoden 2013 MM-kilpailuissa Sotshissa Suomi sijoittui kahdeksanneksi. Vuotta myöhemmin Sotshin paralympialaisissa Suomi ei saanut peliä halutulla tavalla toimimaan ja oli lopulta turnauksen kymmenes. Joukkueella oli paralympialaisten jälkeen pohdinnan paikka ja uusi ilme on löytynyt ennen helmikuun Suomessa pelattavia MM-kilpailuja.
Joukkueessa on tapahtunut yksi pelaajamuutos, kun Vesa Hellman lopetti uransa Sotshin paralympialaisiin ja rovaniemeläinen Vesa Leppänen nousi maajoukkueeseen. Valmennuspuolella on tapahtunut suurempi muutos. Joukkuetta kuusi vuotta valmentanut Osku Kuutamo jättäytyi sivuun Sotshin jälkeen, samoin teki taktiikasta vastannut virolainen Erkki Lill. Uudeksi valmentajaksi valittiin hyvinkääläinen Anne Malmi ja joukkueenjohtajana on jatkanut Lauri Ikävalko.
Kisakalliossa pelaavat seuraavat joukkueet: Kanada, Norja, Saksa, Ruotsi, Kiina, USA, Venäjä, Skotlanti, Slovakia ja Suomi.
Lähde: Paralympiakomitean tiedotus
Suomen joukkue
- Tuomo Aarnikka, Vantaa
- Markku Karjalainen, Rovaniemi
- Sari Karjalainen, Rovaniemi
- Mina Mojtahedi, Helsinki
- Vesa Leppänen, Rovaniemi (Varapelaaja)
- Valmentaja: Anne Malmi
- Joukkueenjohtaja: Lauri Ikävalko
Suomen otteluohjelma
- 7.2. klo 17 Suomi–Slovakia
- 8.2. klo 9.30 Suomi–Kiina
- 8.2. klo 15.30 Kanada–Suomi
- 9.2. klo 9.30 Norja–Suomi
- 9.2. klo 15.30 Suomi–Saksa
- 10.2. klo 9.30 Yhdysvallat–Suomi
- 10.2. klo 15.30 Suomi–Venäjä
- 11.2. klo 9.30 Ruotsi–Suomi
- 11.2. klo 15.30 Suomi – Skotlanti
- 12.2. Semifinaaliottelut
- 13.2. klo 14 finaali ja pronssiottelu
MM-kilpailujen kotisivut sekä suora netti-tv-lähetys: http://wwhcc2015.curlingevents.com