Näsilä jäi niukasti mitaleilta IBSA Maailmankisojen keilailun All events -kilpailussa

Tuija Näsilä

Tuija Näsilä jäi vain kolmen pisteen päähän pronssimitalista näkövammaisten IBSA Maailmankisojen keilailun B2-luokan All events -kilpailussa Etelä-Korean Soulissa. Kaikkien kilpailujen yhteistuloksissa Näsilän pisteiksi kirjattiin 3339, kun Japanin Yumiko Iwashita keräsi 3342 pistettä.

Muista suomalaiskeilaajista Petri Mäkivirta oli miesten B1-luokan All events -kilpailun viides, Martti Avila B2-luokan kisan yhdeksäs ja Esa Martikainen saman luokan 12:s. Perjantain neljän keilaajan joukkuekilpailussa Suomen nelikko sijoittui alkukilpailun kuudenneksi, eikä päässyt välieriin kisaamaan mitaleista.

Maalipallossa Suomen naisilla oli välipäivä joukkueen saatua alkulohkopelinsä päätökseen jo torstaina. Perjantain viimeisissä alkulohkopeleissä saatiin kuitenkin selville Suomen lauantaiaamun puolivälieräpari, joka on erittäin vahvat kisat tähän saakka pelannut Australia.

Puolivälierissä nähdään myös vuoden 2012 paralympiafinaalin uusinta, kun Kiina ja Japani kohtaavat toisensa jo näin aikaisessa vaiheessa. Syynä tähän on Japanin heikko vire. Joukkue selvitti tiensä puolivälieriin vaivoin, vain Saksaa paremman maalieronsa turvin.

IBSA Maailmankisojen maalipalloturnauksen kaksi parasta joukkuetta varmistaa paikkansa vuoden 2016 Rio de Janeiron paralympialaisissa.

 

Näkövammaisten IBSA Maailmankisat, Soul, Etelä-Korea 8.–18.5.2015, 6. kilpailupäivän tuloksia

Maalipallo

Naiset

X-alkulohkon lopputilanne

  • 1) Kiina 6 6 0 0 45–8 18
  • 2) Israel 6 5 0 1 37–17 15
  • 3) Suomi 6 3 1 2 22–16 10
  • 4) Kreikka 6 2 1 3 13–21 7
  • 5) Ukraina 6 2 0 4 21–21 6
  • 6) Tanska 5 1 0 5 14–35 3
  • 7) Espanja 6 1 0 5 14–48 3

Puolivälierät la 16.5. (Suomen aikaa)

  • klo 04.00 Kiina–Japani
  • klo 05.15 Suomi–Australia
  • klo 06.30 Kreikka–Kanada
  • klo 07.45 Israel–Iso-Britannia

 

Keilailu

Neljän keilaajan joukkuekilpailu

Alkukilpailu (yhteensä 13 joukkuetta)

  • 1) Etelä-Korea 3150
  • 2) Puola 2894
  • 3) Japani 2801
  • 4) Australia 2797
  • 5) Japani II 2791
  • 6) Suomi (Petri Mäkivirta, Martti Avila, Esa Martikainen, Tuija Näsilä) 2723

All Events

Miehet, B1 (yhteensä 16 kilpailijaa)

  • 1) Kim Hoon Jung Etelä-Korea 3327
  • 2) Im Hwan Dong Etelä-Korea 2841
  • 3) Lezmy Shlomo Israel 2793
  • 4) Kanju Mori Japani 2773
  • 5) Petri Mäkivirta Suomi 2718
  • 6) Zdzislaw Koziej Puola 2622
  • 7) Justin Bettes Australia 2613
  • 8) Michal Krch Tšekki 2718

Miehet, B2 (yhteensä 21 kilpailijaa)

  • 1) Koh Bae Young Etelä-Korea 4312
  • 2) Kim Kwon Pan Etelä-Korea 4085
  • 3) Park Taewan Etelä-Korea 3871
  • 4) Mieczyslaw Kontrymowicz Puola 3797
  • 5) Toru Mori Japani 3788
  • 6) Saidin Bin Haji Awang Damit Brunei 3709
  • 7) Kim Soea Ong Singapore 3622
  • 8) Stanislaw Poswiatowski Puola 3606
  • 9) Martti Avila Suomi 3573
  • 12) Esa Martikainen Suomi 3553

Naiset, B1

  • 1) Lee Kyung Yun Etelä-Korea 3768
  • 2) Jadwiga Dudek Puola 3528
  • 3) Yumiko Iwashita Japani 3342
  • 4) Tuija Näsilä Suomi 3339
  • 5) Noriko Shida Japani 3266

 

Kisojen tulospalveluhttp://iis.ibsawg2015seoul.org/en-us/Competitions/Schedule_class.jsp?type=class