VAU:n hallituksen päätöksiä

Jyry Loukiainen, Helena Skogström, Erkki Lönnrot, Markku Möttönen, Ilkka Vass, Pauli Viertonen, Sari Rautio, Timo Tyynilä

Liittokokouksessa 25. huhtikuuta valittu VAU:n uusi hallitus kokoontui järjestäytymiskokoukseen maanantaina 11. toukokuuta Helsingissä. Puheenjohtaja Erkki Lönnrot painotti avauksessaan hallituksen roolia toimintaympäristön muutoksessa, VAU:n oman strategian toteuttamisessa, talouden ennakoinnissa sekä valintaa järjestää vuosittain arvokilpailut. Tänä vuonna syyskuussa pelataan pyörätuolirugbyn EM-kilpailut Pajulahdessa ja ensi vuonna on vuorossa elinsiirron saaneiden EM-kilpailut Vantaalla.

Hallitus valitsi keskuudestaan varapuheenjohtajaksi Sari Raution ja päätti, että valtuuston puheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen kokouksissa. Hallitus kuuli toiminnanjohtaja Riikka Juntusen raportin taloustilanteesta sekä alueellisista osaamis- ja palvelukeskuksista. Hallitus päätti aloittaa kilpa- ja huippu-urheilun strategian valmistelun ja antoi toimialapäällikkö Hannele Pöystille toimeksiannon valmistella strategia vuoden loppuun mennessä yhdessä tiimin, lajijaostojen ja kilpailu- ja sääntövaliokunnan kanssa.

Seuraava hallituksen kokous pidetään 15. syyskuuta Liikuntakeskus Pajulahdessa.

Kuvassa: Jyry Loukiainen, Helena Skogström, Erkki Lönnrot, Markku Möttönen, Ilkka Vass, Pauli Viertonen, Sari Rautio ja Timo Tyynilä