Apuväline 2015 -messuilla ja Liikuntamaassa uusi kävijäenntätys

Tampereen Apuväline 2015 -messut ja Liikuntamaa tekivät uuden kävijäennätyksen, 13 700 kävijää kolmen messupäivän aikana.

Kahden vuoden välein järjestettävä Liikuntamaa on ainutlaatuinen paikka, sillä missään muualla eivät halukkaat pääse tutustumaan näin laajaan kirjoon erilaisia vammaisurheilulajeja, sovelluksia ja liikunnan apuvälineitä, ja toisaalta missään muualla laji-ihmiset eivät pääse tapaamaan näin suurta joukkoa potentiaalisia uusia harrastajia tai lajitoimijoita.

Muun muassa boccian maajoukkuevalmentaja Heikki Horila mainitsi messujen päätteeksi saaneensa usean nuoren bocciasta kiinnostuneen henkilön yhteystiedot. Bocciassa – kuten monessa muussakin vammaisurheilulajissa – nuorista harrastajista on jatkuva pula.

Apuväline-messujen ja Liikuntamaan lavaohjelma oli hyvin rakennettu. Toiminnalliset ohjelmanumerot kuten pyörätuolitanssiesitykset sekä Unified- ja pyörätuolikoripallon haasteottelut loivat mukavasti tunnelmaa asiapitoisemman ohjelman väliin.

Lauantain lavaohjelmaan oman särmänsä toi juontaja Jarppi Leppälä Duudsoneista. Hän pääsi päivän mittaan kokeilemaan Sherborne-liikuntaa Susa Miettusen kanssa, ottamaan vastaan taklauksia pyörätuolirugbymaajoukkueen pelaajilta sekä hapuilemaan sokkona pallon perässä maalipallohaasteottelussa.

Eri lajien haasteotteluissa oli mukana Tampereen Pyrinnön eri lajien tähtiurheilijoita: Unified- ja pyörätuolikoripallossa korisliigajoukkueen Damon Williams, Petri Heinonen, Ville Pekkola ja Chukwudiebere Maduabu, pyörätuolirugbyssa keihäänheittäjä Sanni Utriainen ja maalipallossa korkeushyppääjä Jussi Viita.

Seuraavan kerran Apuväline-messut sekä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n järjestämä Liikuntamaa täyttävät Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen marraskuussa 2017.

VAU:n Iloliikuttajat antoivat Liikuntamaassa siilipallohierontaa.

Pekka SeppäPekka Seppä esitteli tarkkuussuunnistusta.

Välineet.fi -pisteen erilaiset pyörät olivat tuttuun tapaan suosittuja.

Reeta LindemanEntinen kilpauimari Reeta Lindeman voitti Liikuntamaassa leikkimielisen tarkkuus-angrybirdsin MM-kilpailun.