Kouluttautumiseen suunnattua Ahos-apurahaa jakoon lähes 45 000 euroa

Tea Runnakko lähtee opintoretkelle parataekwondon EM-kilpailuihin.

Kevään 2016 haussa myönnettiin Ahos-apurahaa kaikkiaan 16 hakijalle tai hakijaryhmälle yhteensä 44 918 euron arvosta. VAU:n ja Suomen Punaisen Ristin alaisen Ahos-säätiön myöntämä Ahos-apuraha on suunnattu osaamisen kehittämiseen vammaisurheilun ja -liikunnan alalla.

Apurahaa voi hakea kouluttautumiseen niin Suomessa kuin ulkomailla sekä niin valmiisiin koulutuksiin ja seminaareihin kuin itse räätälöityihin opintoretkiin. Omavastuuosuus kouluttautumisen kustannuksista on 20 prosenttia.

Ahos-apurahahaku on kahdesti vuodessa, keväällä helmikuun loppuun ja syksyllä lokakuun loppuun mennessä. Syksyn hakuun voi laittaa hakemuksen vaikka saman tien. Lomake ja hakuohjeet löytyvät TÄÄLTÄ.

Kevään 2016 haussa Ahos-apurahaa saaneet

Mika Nousiainen

  • Sähköpyörätuolijalkapallon valmentajakoulutusviikonloppuun osallistumiseen Helsingissä.

Leo Lenkola

  • Soveltavan taitoluistelun kansainväliseksi tuomariksi kouluttautumiseen.

Heta Poikela

  • Iloliikuttaja-vertaisohjaajakoulutukseen osallistumiseen Liikuntakeskus Pajulahdessa.

Suomen Pyörätuolitanssliitto PYTLI ry

  • Luokittelukoulutuksen järjestämiseen.

Niina Inberg ja Anja Poberznik

  • Euroopan soveltavan liikunnan EUCAPA 2016 -kongressiin osallistumiseen Tšekin Olomoucissa.

Virpi Remahl

  • Euroopan soveltavan liikunnan EUCAPA 2016 -kongressiin osallistumiseen Tšekin Olomoucissa.

Mia Kilkki

  • Euroopan soveltavan liikunnan EUCAPA 2016 -kongressiin osallistumiseen Tšekin Olomoucissa.

Sari Kivimäki

  • Euroopan soveltavan liikunnan EUCAPA 2016 -kongressiin osallistumiseen Tšekin Olomoucissa.

Tarja Javanainen-Levonen

  • Euroopan soveltavan liikunnan EUCAPA 2016 -kongressiin osallistumiseen Tšekin Olomoucissa.

Virpi Pennanen

  • Euroopan soveltavan liikunnan EUCAPA 2016 -kongressiin osallistumiseen Tšekin Olomoucissa.

Pauli Rintala

  • Kehitysvammatutkimuksen maailmankongressiin osallistumiseen Australian Melbournessa. Tarkoituksena esitellä käsillä olevaa tutkimusta ja perehtyä lisää kehitysvammaisten liikkujien erityiskysymyksiin.

Tiiu Tuomi, Tea Runnakko ja kolmas toistaiseksi nimeämätön henkilö

  • Puolan Varsovassa järjestettäviin parataekwondon EM-kilpailuihin suuntautuvaan opintoretkeen.

Veli Liikanen, Anni Rannikko, Susan Eriksson

  • Kansainvälisen vammaistutkimuksen Disability Studies -konferenssiin osallistumiseen Iso-Britannian Lancasterissa. Hakijaryhmällä on käynnissä vammaisten nuorten asemaa liikunnallisissa nuorisokulttuureissa käsittelevä tutkimushanke.

SOLIA-ryhmä (Kimmo Junttila, Anniina Latikka, Ilkka Korhonen, Mauri Katajisto, Johanna Lähdesmäki, Seppo Westerlund, Anne Karvinen, Harri Kokkonen)

  • Düsseldorfin REHACARE-apuvälinemessuille suuntautuvaan opintoretkeen.

VAU:n lajivastaavat, otot ja maajoukkuevalmentajat (Eeva-Liisa Hildén, Timo Pelkonen, Petri Räbinä, Heikki Juvonen, Nina Peltonen, Osku Kuutamo, Jussi Immonen)

  • Rion paralympialaisiin suuntautuvaan opintoretkeen.