Ministeri Grahn-Laasonen myönsi urheilijaeläkkeen 12-kertaiselle paralympiakultamitalistille Jouko Gripille

Jouko Grip

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt neljälle urheilijalle ylimääräisen urheilijaeläkkeen. Täysi eläke myönnettiin Jouko Gripille, Timo Mäkiselle sekä Seppo Rädylle. Osaeläke myönnettiin Marja-Liisa Kirvesniemelle.

– Nämä urheilijat ovat sinivalkoisia suuruuksia, joiden saavutukset ovat jättäneet pysyvän jäljen kansakunnan muistiin. He ovat vieneet Suomea maailmalle ja osoittaneet kovan työn ja sinnikkyyden voiman. Pidän tärkeänä, että huippu-urheilua arvostetaan Suomessa. Yhteiskunnan tuki on yksi osoitus tästä, Grahn-Laasonen sanoo.

Valtion ylimääräinen urheilijaeläke voidaan myöntää urheilijalle tunnustukseksi olympialaisissa tai paralympialaisissa saadusta kultamitalista. Erityisestä syystä eläke voidaan myöntää myös merkittävästä kansainvälisestä urheilu-urasta.

Marja-Liisa Kirvesniemi on maastohiihdon olympiavoittaja ja maailmanmestari. Hän on edistänyt merkittävästi suomalaisen maastohiihdon menestystarinaa. Seppo Räty on keihäänheiton maailmanmestari ja saavuttanut urallaan kolme olympiamitalia. Hänen kädenjälkensä näkyy suomalaisessa keihäänheittokulttuurissa vielä tänäkin päivänä. Jouko Grip on moninkertainen paralympiavoittaja, joka on saavuttanut urallaan 12 paralympiakultaa sekä 10 MM-kultamitalia. Grip on valittu ensimmäisenä suomalaisen paralympiaurheilijana Kansainvälisen Paralympiakomitean Hall Of Fameen vuonna 2006. Timo Mäkinen on suomalaisen rallimenestyksen airuita, joka on voittanut ensimmäisenä suomalaisena Monte Carlon rallin ja ollut ensimmäinen rallin MM-osakilpailun suomalaisvoittaja.

Määräaikaan mennessä eläkettä haki 32 urheilijaa. Täysi eläke on 1324,32 euroa kuukaudessa ja osaeläke puolet siitä. Eläkkeestä maksetaan veroa. Eläkettä myönnettäessä otetaan huomioon hakijan sosiaalinen asema ja verotettavat tulot.

Lähde: OKM:n tiedote

Suomen Vammaisurheilu & -liikunta -lehden 1/2016 artikkeli Jouko Gripistä (sivut 30–32)