Suomi tavoittelee sähköpyörätuolisalibandyn ykkösmaan paikkaa EM-kilpailuissa Hollannissa

Atso Ahonen

Suomi pyrkii nousemaan sähköpyörätuolisalibandyn ykkösmaaksi Hollannin De Rijpissa 11.–18. heinäkuuta järjestettävissä Euroopan mestaruuskilpailuissa. Kolmissa viime arvokilpailuissa – 2010 ja 2014 MM-kisoissa sekä 2012 EM-kisoissa – Suomi on voittanut pronssia.

– Pronssit alkavat jo riittää. Tavoitteena on mennä askel pidemmälle finaaliin ja siellä tietysti voittaa kultaa, Suomen joukkueen kapteeni ja maalivahti Atso Ahonen sanoo.

Siinä missä pystysalibandyssa Suomi ja Ruotsi ovat itseoikeutettuja valtiaita, on sähköpyörätuolisalibandy ollut viime vuosina Hollannin ja Belgian hallinnassa. Suomi kohtaa heti kisojen avausottelussa kaksien edelliskisojen hopeamitalistin Belgian. Voitolla tie kohti finaalia helpottuisi oleellisesti.

Suomen ja Belgian kanssa samassa alkulohkossa pelaavat vuoden 2014 MM-kilpailujen nelonen Tanska ja edelliskisoissa romahtanut, mutta nyt uutta nousua tekevä Italia.

– Etukäteen ajateltuna kova lohko. Italia oli ennen meitä se pronssimitalistimaa. He ovat tekemässä paluuta kärkikahinoihin, Suomen valmentaja Mika Saastamoinen arvioi.

Suomella on kasassa kokenut joukkue. Kaikilla pelaajilla on aiempaa arvokilpailukokemusta ja vuoden 2014 MM-kilpailuihin nähden vain kaksi pelaajaa kymmenestä on vaihtunut.

– Olemme päässeet viime vuosina pelaamaan hyvin kansainvälisiä otteluja, joten ei tule ylimääräistä jännittämistä. Kun kaikki napsahtaa kohdilleen, voimme voittaa mestaruuden, Saastamoinen uskoo.

Suomen joukkuetta kohtasi keväällä, pian kansallisen sarjakauden päätyttyä tragedia, kun yksi joukkueen avainpelaajista, helsinkiläinen Vesa Seppänen menehtyi äkillisesti vasta 27-vuotiaana. Seppäsellä oli harvinainen lihassairaus.

Suomen joukkue

Pelaajat

  • Atso Ahonen, Helsinki
  • Anni Mannelin, Oulu
  • Pyry-Matti Niemelä, Helsinki
  • Mika Vimpari, Helsinki
  • Petri Matikainen, Helsinki
  • Saila Luumi, Vantaa
  • Markku Jansson, Vaasa
  • Ella-Riikka Isometsä, Helsinki
  • Juha Palonen, Helsinki
  • Jorma Lehmus, Vantaa

Valmentaja

  • Mika Saastamoinen, Kuopio

Joukkueenjohtaja

  • Sanna Kalmari, Espoo

Alkulohkot

  • Lohko A: Belgia, Suomi, Italia, Tanska
  • Lohko B: Hollanti, Saksa, Sveitsi, Espanja

Suomen ottelut ja jatkopelit (Suomen aikaa)

To 14.7.

  • 14.45 Suomi–Belgia

Pe 15.7.

  • 12.00 Suomi–Tanska
  • 19.00 Italia–Suomi

La 16.7.

  • 11.00 Sijoitusottelu, sijat 5–8
  • 13.15 Sijoitusottelu, sijat 5–8
  • 15.30 Välierä: A-lohko 1.–B-lohko 2.
  • 17.45 Välierä: B-lohko 1.–A-lohko 2.

Su 17.7.

  • 10.30 Sijoitusottelu, sijat 7–8
  • 13.00 Sijoitusottelu, sijat 5–6
  • 15.30 Pronssiottelu
  • 18.00 Loppuottelu

Lisätiedotwww.powerchairhockey.org