Sade keskeytti yleisurheilun

– Kyllähän se tietysti harmittaa. Mutta kun aamupäivän aikana satoi ajoittain melko rankasti ja sääennusteen mukaan sateelle ei ennustettu loppua, niin ymmärrän hyvin päätöksen keskeyttää kilpailut. Näissä olosuhteissa loukkaantumisriski kasvaa, toteaa Jari Lauren.

Kilpailujen johto yhdessä Sydän- ja keuhkosiirrokkaiden Euroopan federaation johdon kanssa päätyivät sykeläisten osalta keskeyttää EM-yleisurheilun aamupäivän lajien jälkeen. Myöhemmin sama päätös tehtiin yleisten elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien kisojen osalta.

Vajaat kymmenen vuotta sitten sydänsiirron saanut Lauren ehti aamupäivällä napata jo pallonheitossa hopeaa.

– Kolme lajia olisi iltapäivällä ollut ohjelmassa mutta odotellaan seuraavia kisoja. Toivottavasti silloin sää on suosiollisempi.

Jarin elämässä liikunta ja urheilu on ollut pienestä saakka elämäntapa.

– Poikasena aloitin Rosenlewin Urheilijoissa Raumalla. Harrastin monipuolisesti yleisurheilulajeja sekä jalkapalloa. Jääkiekkoakin on juniorina tullut pelailtua.

Porissa laji pysyi mukana aina 16-vuotiaaksi, mutta sen jälkeen hän keskittyi jalkapalloon Musan Salamissa.

Opiskelut veivät miehen Helsinkiin. Niiden jälkeen työpaikka löytyi Jyväskylästä.

– Länsirannikolla varttuneena oli tottunut isoon veteen. Kun olin valmistunut Helsingistä ja mennyt naimisiin, mietimme että kyllä tulevan työ- ja asuinpaikan löydyttävä ison veden ääreltä.

Riennossa pitkä elämäntyö

Jyväskylästä ja nimenomaan sen yliopistosta löytyi työpaikka 80-luvun alkupuoliskolla. Laurenit asettuivat Säynätsaloon ja siellä oli vireä urheiluseura Säynätsalon Riento.

– Rientoon liityttyäni en enää pelannut aktiivisesti. Toimin jalkapallon juniorivalmentajana ja sittemmin kymmenen vuotta myös jaoston puheenjohtajana. Tarvittaessa olin mukana aktiivisesti myös muussa Riennon seuratoiminnassa.

Kynämiehen lahjojaan hän sai käyttää myös Riennon 90-vuotishistoriikin tekovaiheessa, kirjoittaen siihen jalkapallo-osion. Historiikki ilmestyi vuonna 2012.

Jyväskylän yliopistossa opettajana ja tutkijana toimineen Jarin elämän dramaattinen käänne tapahtui kymmenkunta vuotta sitten massiivisen sydäninfarkin myötä.

– Kyse oli sen verran kovasta infarktista, että minut päätettiin lopulta laittaa siirtolistalle, jossa olin seitsemän kuukautta. Siirto tapahtui talvella ja liityin heti Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry:hyn.

– Keuruulla oli yhdistyksen kesäpäivät ja huomasin että tämähän on mukavaa porukkaa. Päätin mennä mukaan yhdistyksen toimintaan aktiivisemmin. Urheiluseuratoiminta antoi hyvän taustan järjestötoiminnalle., kertoo syksystä 2010 SYKE ry:n puheenjohtajana toiminut Lauren.

Ensimmäiselle EM-kisareissulle Lauren osallistui 2008 Ranskan Vichyssä.

– Olin utelias ja lähdin mukaan enemmänkin turistina. Olin kuntoutunut hyvin ja kevyellä ohjelmalla osallistuin lentopalloon ja pariin yleisurheilulajiin.

Vantaalla hän on mukana EM-tasolla jo viidettä kertaa.

– Lisäksi on tullut käytyä parit MM-kisat. Tavoitteena on osallistua kymmeneen arvokisaan ja kymmeneen lajiin eli 10-ottelu tulisi sitten täyteen, hän naurahtaa.

Jarin mielestä arvokisoissa yhdistyy mukavasti harrastus-, kilpa- ja huippu-urheilu.

– Kisojen järjestelyissä puolestaan yhdistyy potilas- ja urheilujärjestöpuoli.

Vantaalla käytiin nyt ensimmäistä kertaa kahdet EM-kilpailut eli sydän- ja keuhkosiirrokkaiden sekä ns. avoimet kisat, joissa osanottajat pääosin ovat munuais- ja maksasiirrokkaita. Myös dialyysipotilaat voivat osallistua.

– Nämä kisat muistuttavat enemmän MM-kisoja kun kaikki siirrokasryhmät ovat mukana ja porukkaa on paljon enemmän kuin jos kysymyksessä olisi pelkät Syke-kisat. Tietysti me sykeläiset tunnemme täällä olevamme se pikkuveli tai -sisko. Pienemmässä tapahtumassa lisääntyy selvästi yhteisöllisyys, jota välttämättä näissä kisoissa ei synny.

Teksti: Seppo Lösönen, kuva: Mauri Forsblom