Jatkonen ja Rajamäki – Jokainen näissä kisoissa on voittaja

Joni Jatkonen ja Mika Rajamäki

Keilailu oli Suomelle Elinsiirron saaneiden EM-kilpailuissa menestyksekäs laji. Mitalisateessa helposti unohtuu se, että monille jo osaanotto kilpailuihin on voitto. Kilpailijoiden iloiset ilmeet, kannustavuus ja tsemppihenki jättävät taka-alalle sen, että tämä viikon kisailurupeama on kova ponnistus monille osallistuville urheilijoille.

Tästä jutustelemme Suomen joukkueen jäsenten Joni Jatkosen ja Mika Rajamäen kanssa. He kilpailivat parina Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien keilailussa, 30–39-vuotiaiden sarjassa.

Jämsäläinen Jatkonen on jo kokenut urheilija myös kansainvälisissä kisoissa. Hän nappasi jo alkuviikosta kaksi hopeamitalia petankissa, jatkoksi aiemmilee kahdeksalle SM-, EM- ja MM-mitallilleen.

Rajamäelle sen sijaan nämä ovat ensimmäiset isot kisat ja hänen kisaurakkansa alkoi keilailussa ja jatkuu vielä yleisurheilussa,  lajeina pituus- ja korkeushyppy.

Tänään Jatkosen ja Rajamäen taistelu parikeilailussa päätyi sijalle neljä ja siitäkin riitti iloa.

– Eikös sitä sanota, että tämä on se kaikkein kurjin sijoitus, mutta meille tämäkin oli voitto. Etenkin minulle, eilisen surkean keilailupäivän jälkeen, melkeinpä nappisuoritus, Jatkonen naurahtaa.

Hänelle nämä EM-kisat olivatkin muuten suuri voitto jo sinänsä. Osallistuminen kilpailuihin vaarantui, koska neljä kuukautta sitten hän joutui taas turvautumaan dialyysiin ja tämä tietysti vaikutti myös kisasuunnitelmiin.

– Jouduin miettimään, miten kisoissa kilpailen ja valmistautuminen niiltä osin sitten muuttui. Kisoista pois jäänti ei oikeastaan käynyt lainkaan mielessäni. Päätin, että täytyy vain kisata kunnon mukaan, mutta mukana ollaan, Joni kertoo. 

Lahtelainen Rajamäki, kahden lapsen isä, kertoi valmistautuneensa keilailuun piirikilpailuissa ja käyneensä myös järjestetyillä urheiluleireillä.

– Siitä oli sitten helpompi askel lähteä kisoihin, kun tunsi itsensä varmemmaksi, Rajamäki toteaa.

Hänelle tehtiin maksansiirto kolme vuotta sitten ja siitä lähtien liikunta on ollut hänelle tärkeä osa elämää, sekä fyysistä että henkistäkin hyvinvointia.

– Tällaisiin kilpailuihin osallistuminen kannustaa ja antaa kyllä lisää motivaatiota liikkumiseen, Rajamäki kertoo.

Erityisesti kilpailukaverien kannustus tuntuu upealta ja antaa uskoa omaan onnistumiseen.

– Kyllä Jonin kilpailukokemus näkyi kisailussa ja omakin suoritus vapautui, kun näki, kuinka hän osasi ottaa asiat huumorilla ja rennosti, Rajamäki kehuu.

Elinsiirron saaneiden EM-kisoissa on monta sankaria. Jatkonen ja Rajamäki ovat kaksi heistä. Kumpikin on kilpaillut, taistellut ja voittanut. Kannustaneet toisia ja saaneet kannustusta. Olleet osana joukkuetta ja sen menestystä.

Nyt on edessä kummallakin uudet haasteet. Rajamäki hakee nyt rohkeutta päätökselleen osallistua MM-kilpailuihin ensi vuonna Espanjan Malagassa ja Jatkonen valmistautuu uuteen elinsiirtoon.

– Lähden tässä kakkoskierokselle, niinkuin piireissä huumorilla heitetään, ja sitten taas uusiin kisoihin mukaan, Joni Jatkonen, tämä taisteleva optimisti, heittää lopuksi.

Teksti ja kuva: Ari Martinaho