Yli 200 vapaaehtoista mahdollistivat Vantaan elinsiirron saaneiden EM-kilpailut

Chao Wei, Pelle Lindell, Airi Pantsu & Jussi Haapamäki

Elinsiirron saaneiden EM-kilpailut ovat ohi. Ilo ja haikeus mielessä samaan aikaan. Jo muutaman päivän aikana tällainen tapahtuma imaisee mukaansa niin virallisen kisaorganisaation, urheilijat, avustajat kuin vapaaehtoiset. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja näin syntyy onnistunut tapahtuma.

Tärkeintä tällaisessa tapahtumassa on urheilijoiden suoritukset ja onnistumisen ilo. Monet ovat harjoitelleet pitkään yltääkseen parhaimpaansa – ja osa ihan voittoon saakka.

Tärkeä ryhmä, joka mahdollistaa tällaiset kilpailut on tapahtuman vapaaehtoiset. He ovat se näkyvä taustaryhmä, joka järjestelee, puuhaa ja touhuaa, jotta kaikki menisi nappiin.

Näissä EM-kisoissa yli 200 vapaaehtosta toimi tämän viikon aikana saaden kaiken toimimaan hyvin. Tuo iloinen joukko neonpunaisine paitoineen jaksoi tehdä työnsä ensimmäisen kilpailijaryhmän saapumisesta viimeiseen palkintojen jakoon.

Mikä saa sitten nämä vapaaehtoiset mukaan?

Myyrmäen urheilustadionilla, jossa kilpailtiin näiden EM-kisojen viimeistä kilpailupäivää, olivat mukana myös vapaaehtoiset Chao Wei, Per ”Pelle” Lindell, Airi Pantsu ja Jussi Haapamäki. Kaikki olivat mukana koko kisaviikon ja vielä viimeisenäkin päivänä irtosi aurinkoinen hymy ja nauru koko joukolta.

Näissä kisoissa mukanaolo oli kaikille yksi kesän kohokohdista.

– Olen mukana jo toisena kesänä tällaisessa tapahtumassa, Chao Wei kertoo.

Hänet oli viime kesän Gymnaestradaan houkutellu mukaan Pelle Lindell, ja Chao kertoi, että se tuntui mukavalta ja siksi hän taas lähti mukaan. Täälläkin hän oli solminut taas uusia tuttavuuksia ja oppinut uusia asioita ja myös yllättynyt.

– Minulla ei ollut aiemmin mitään kuvaa elinsiirron saaneista ihmisistä, saatikka sitten heidän urheilustaan. Yllätyin kuinka kovakuntoista joukkoa he ovat. Itse pelaan sulkapalloa, mutta en olisi täällä turnauksessa pärjännyt, Chao kertoo nauraen.

Pelle Lindell on ollut monissa kisoissa mukana ja kertoo aina jaksavansa nauttia tällaisten tapahtumien ilmapiiristä.

– On mukavaa nähdä iloisia ilmeitä ja onnistumisen iloa ja olla osa tällaista tapahtumaa. Ja vähän pitää myös stressata, että hommat sujuvat, Pelle tähdentää.

Pellen lempilauset vapaaehtoishommissa kuulemma on ”Hei lähdetääs hommiin, että tulevat tehdyksi”.

Airi on myös vanha konkari urheilutapahtumien vapaaehtoisena.

– Meillä perheessä se on yhteinen harrastus ja siitä on tullut tapa. Otetaan tällaiset kisat huomioon kesälomaohjelmassa, hän sanoo.

Hän tähdentää myös, kuinka tärkeää on, että vapaaehtoiset ovat täsmällisiä ja ottavat vastuuta tapahtuman onnistumisesta.

– Kun jokainen hoitaa sovitut hommansa, niin kisat kyllä viedään hienosti läpi, hän painottaa.

Jussi on myös kokenut ”vapari”. Hän kertoo olleensa mukana erilaisissa tapahtumissa jo lähes 40 vuotta.

– Siitä on tullut tapa, josta ei pääse irti. Eikä oikein raaski olla pois, vaikka joka kisan jälkeen ajattelen, että nyt saa olla viimeiset kisat, hän kertoo.

Kuitenkin vuosien mittaan hänelle on syntynyt kaveruussuhteita ja tullut myös tuttuja, jotka taas houkuttelevat mukaan.

– On sellainen positiivinen kierre, Jussi naurahtaa.

Vielä viimeinen ponnistus ja niin nämä elinsiirron saaneiden EM-kisat ovat ohi. Ja jälleen vapaaehtoiset hoisivat hommansa. Samalla taas syntyi monia uusia tarinoita ja kokemuksia, mukavia asioita muistella. Ja ne kantavat seuraavaan tapahtumaan, jossa taas monet ovat mukana vapaaehtoisina. 

Teksti ja kuva: Ari Martinaho, mediateamin vapaaehtoinen