2016: Maalipallomiesten heikko vire ei huolettanut valmentajaa

Suomen miesten maalipallojoukkue päätti Pajulahti Games -turnauksen 8–4-voittoon Iso-Britanniasta Nastolan Liikuntakeskus Pajulahdessa. Se oli melko laiha lohtu, sillä voitto oli hallitsevalle paralympiavoittajalle vasta turnauksen ensimmäinen ja loppusijoitukseksi jäi viides.

Suomen kokenutta päävalmentajaa Timo Laitista heikosti sujunut kotiturnaus ei suuremmin huolettanut, sillä syyskuuhun ja Rio de Janeiron paralympialaisiin on vielä aikaa.

– Pelattiin turnaus tavallista useammalla pelaajalla ja kierrätettiin kokoonpanoa. Meidän joukkueella peli lähtee perinteisesti muutenkin kulkemaan vasta turnauksen loppua kohden, ja nyt kun pelaajat vaihtuivat jatkuvasti, siinä meni vielä pidempään, Laitinen totesi.

Maajoukkueen normaalista aloituskolmikosta puuttui kokonaan selkäleikkauksesta toipuva Erkki Miinala. Toipilaana ollut Petri Posio liittyi kokoonpanoon kesken turnauksen ja olikin viidellä maalillaan Iso-Britannia-voiton takuumies.

Laitinen ja toinen maajoukkuevalmentaja Kevin Collet pääsivät näkemään koko maajoukkueringin pelivireen. Tämän pohjalta valmennusjohto valitsee joukkueen maaliskuussa Kanadan Vancouverissa pelattavaan seuraavaan kansainväliseen turnaukseen.

Pajulahden miesten maalipalloturnauksen vakuuttavaksi mestariksi pelasi Liettua, joka voitti finaalissa Ruotsin 11–3. Liettua teki kaikissa turnauksen otteluissaan vähintään kymmenen maalia, paitsi lauantai-iltapäivän Suomi-ottelussa, jonka Liettua voitti niukasti 7–6.

Naisten turnauksessa Suomen nuori joukkue jäi kuudenneksi hävittyään sunnuntaiaamun sijoitusottelun Ukrainalle 1–2. Suomen maalin heitti Krista Leppänen. Suomi oli naisten turnauksen ainoa joukkue, jolla ei ole paikkaa Rion paralympialaisiin. Siihen nähden alkusarjan Ukraina-voitto ja tasapeli Euroopan mestaria Turkkia vastaan olivat kelpo suorituksia.