Triathlonisti Liisa Liljalle historiallinen MM-hopea juuri ennen Rioa

Liisa Lilja sekä vanhemmat Jaana ja Kari

Liisa Lilja teki suomalaista triathlonhistoriaa saavuttamalla upean suorituksen jälkeen paratriathlonin PT2-luokan MM-hopeaa Hollannin Rotterdamissa. Lilja oli aiemmin urallaan saavuttanut kaksi EM-hopeaa ja nyt hänestä tuli ensimmäinen suomalainen MM-mitalisti.

Aurinkoisessa ja lämpimässä säässä käyty kisa oli todella kovatasoinen, sillä kyseessä olivat viimeiset kansainväliset kilpailut ennen syyskuun Rion paralympialaisia.

Kilpailun uintiosuus käytiin ns. satama-altaassa, jossa ei juuri aallokkoa ollut. Liljan kilpailu lähti käyntiin hiukan hankalasti, sillä hän juuttui lähdön ruuhkaan ja joutui ns. ”tappelemaan”  omasta tilastaan ensimmäisen minuutin. Lopulta rauhallisempi väylä löytyi, mutta uinnissa ei ollut tällä kertaa paras päivä. Lilja rantautui luokassaan kolmantena, mutta hyvän vaihdon ansiosta hän pääsi pyöräilyosuudelle toisena pitäen sijan loppuun saakka. Kilpailua hallitsi alusta lähtien viime vuoden voittoaan puolustanut USA:n Allysa Seely, joka lähti pyöräilyosuudelle vajaan minuutin johtoasemassa.

Pyöräilyosuus oli erittäin tekninen. Uintipaikalta poljettiin ensin kaupungin keskustaan. Sen jälkeen kilpailussa ajettiin neljä noin neljän kilometrin kierrosta. Jokainen kierros sisälsi 23 erilaista mutkaa tai risteystä, joten tarkkana sai olla. Liljan pyöräily sujui hyvin, turhia riskejä välttäen ja omaan ajoon keskittyen. Ero keulaan pysyi samana, mutta mitalikamppailu alkoi tiivistyä pyöräilyn loppua kohti. Liljan toinen vaihto sujui erinomaisesti, mikä takasi reilun puolen minuutin johdon kolmantena juoksuosuudelle lähteneeseen USA:n Hailey Danisewitzsiin. Toukokuussa EM-kultaa voittanut Ranskan Elise Marc oli reilut puolitoista minutttia Liljaa jäljessä.

Juoksuosuus oli Liljan kauden parasta juoksua ja mitalin väri alkoi varmistua ensimmäisen 2,5 kilometrin kierroksen jälkeen. Liljan upea suoritus sai lopulta onnellisen päätöksen ja maalilinjan jälkeen kaikkensa antanut urheilija palkittiin hopeisella MM-mitalilla.

– Oli todella kova kisa. Tein aivan kokonaan oman suorituksen ja päätin, että nyt taistellaan loppuun saakka. Tänään oli juoksupäivä, tosin vain neljä kilsaa. Viimeinen kilometri tuntui loputtoman pitkältä ja ajattelin jo, etten maaliin pääse. Mutta aivan mahtava tunne ja hyvä suoritus. Tästä on hyvä alkaa valmistautumaan kohti Rion kilpailua, kommentoi onnellinen Lilja suoritustaan.

Rion paralympialaisissa triathlonkilpailut käydään lauantaina 10.9. miesten osalta ja sunnuntaina 11.9. naisten osalta.

Teksti ja kuva: Marko Törmänen/Triathlonliitto

Lisätiedot: Triathlonliiton sivut

Paratriathlonin MM-kilpailut, Rotterdam, Hollanti 24.7.2016

Naiset, PT2-luokka

  1. Allysa Seely USA 1.23.46
  2. Liisa Lilja Suomi 1.24.36
  3. Hailey Danisewicz USA 1.25.11
  4. Elise Marc Ranska 1.25.44
  5. Yukako Hata Japani 1.34.56
  6. Veronika Gabitova Venäjä 1.37.52
  7. Rakel Mateo Uriarte Espanja 1.43.15