Henkilöstömuutoksia VAU:ssa – Nina Peltonen ja Henry Manni vastaamaan lasten ja nuorten liikunnasta

Henry Manni (kuva: Riku Valleala)

Pitkän, vuonna 1985 alkaneen työuran suomalaisen vammaisurheilun parissa tehnyt Harri Lindblom jää eläkkeelle Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n lajikoordinaattorin työstä 1.9.2016.

Lindblomin tilalle lajikoordinaattoriksi siirtyy Tuomas Törrönen, joka työskenteli aiemmin VAU:n nuorisotoiminnan suunnittelijana. Törrösen tilalle lasten ja nuorten liikunnan suunnittelijaksi tuli valituksi Nina Peltonen, joka on aiemmin toiminut VAU:n osa-aikaisena työntekijänä.

Peltosen työpariksi valittiin parhaillaan Rion paralympialaisiin valmistautuva pyörätuolikelaaja Henry Manni, joka tulee työskentelemään VAU:n lasten ja nuorten liikunnan parissa osa-aikaisena urheilu-uransa ohessa. 24-vuotias Manni on valmistunut liikuntaneuvojaksi Pajulahden urheiluopistosta.

VAU:n Special Olympics -lajikoordinaattorina on kesäkuusta lähtien työskennellyt Jukka Lahti, joka toimii Elina Ahtiaisen äitiyslomansijaisena. VAU:n tiedottajana toimii elokuun alusta lähtien Heidi Lehikoinen, joka sijaistaa hoitovapaalla loppuvuoden olevaa Lauri Jaakkolaa.