Rio 2016: Katja Karjalainen hyvästeli kilpakentät, Tähdellä kulki helposti kovaa jo alkuerissä

Katja Karjalainen

Rion paralympialaiset olivat ratsastaja Katja Karjalaisen upean uran päätepiste. Hän ratsasti viimeisessä kilpailussaan henkilökohtaisessa vapaaohjelmassa tuloksen 71,850 ja sijoittui kilpailussa seitsemänneksi. Kilpailu päätti Karjalaisen 20 vuotta kestäneen kilpauransa. Viimeinen tanssi hevosen High Flown kanssa ei ollut sitä, mitä Karjalainen oli toivonut.

– Se oli väsynyt viimeinen tanssi. Hevonen tuntui raskaalta ja sain pumpata sitä eteenpäin. Hevonen oli väsyneen oloinen ja itsellä on flunssa päällä. Ei ihan sitä mitä olin toivonut, mutta nyt on kuitenkin aika väistyä sivuun, 54-vuotias Mäntsälässä asuva Karjalainen kertoo.

Jo kaksi kultamitalia Riossa ratsastanut Sophie Christiansen voitti kilpailun huipputuloksella 79,700%, myös toinen sija meni Iso-Britanniaan. Paralympialaiset olivat Karjalaiselle kolmannet, hän on lisäksi edustanut Suomea useissa arvokilpailuissa. Kilpailu-uransa pararatsastuksessa hän aloitti vuonna 1996.

– Olen oppinut hevosilta paljon ja tykännyt harjoittelusta. Kilpailuihin olen suhtautunut kuin läksyn kertaamiseen. Elävän eläimen kanssa on otettava useita asioita huomioon ja tilanteet muuttuvat usein, se on osa tätä lajia. Matkalta on jäänyt uskomattomia muistoja, oli upeaa kantaa Suomen lippua paralympialaisten avajaisissa, Karjalainen tunnelmoi.

Ronja Oja leiskautti yhdeksänneksi

Näkövammaisten T11-luokassa kilpaileva Ronja Oja hyppäsi Riossa yhdeksänneksi tuloksella 430 cm. Hän karsiutui siten ensimmäisenä hyppääjänä kolmelta viimeiseltä kierrokselta. Kesällä hyppäämästään ennätyksestä Oja jäi 21 cm, ja olikin sitten varsin pettynyt suoritukseensa.

– Heikosti meni. Vikoissa treeneissäkin meni pidemmälle. Yleisö piti kyllä aika kovaa meteliä kisan aikana, mutta ei se minun suoritusta häirinnyt. En pysty löytämään mitään syytä, miksi tänään en päässyt ennätyslukemiin, kertoi pettynyt Oja.

Oja hyppäsi heinäkuun lopulla uudet SE-lukemat 451 cm. Tänään tehty tulos 430 cm on sen sijaan sama tulos, jolla Oja sijoittui vielä viime vuoden MM-kilpailuissa viidenneksi. Riossa voiton vei Brasilian Costa de Oliveira hypäten viimeisellään 498 cm. Hän pitää hallussaan myös luokan ME-tulosta, joka on huimat 546 cm.

Jean-Pierre Antonios putosi jatkosta

Jousiampuja Jean-Pierre Antonios hävisi W1-luokan ensimmäisessä pudotusottelussa Iso-Britannian John Walkerille pistein 123-131. Viime vuoden MM-hopeamitalisti Walker otti heti ensimmäisessä sarjassa viiden pisteen johdon Antonioksen aloittaessa sarjan heikosti seiskalla ja kuutosella. Antonios hävisi siitä eteenpäin edelleen jokaisen kolmen nuolen sarjan kunkin yhdellä pisteellä, viimeisen sarjan mennessä tasalukemiin 26-26. Näin Antonioksen ammunnat Rion paralympialaisissa päättyivät.

– Oli vaikea kilpailu. Vähän on edelleen kipeä olo ja yskää, mutta ei tämä kisa kokonaan siihen kaatunut. Tuuli oli jälleen vaihteleva ja vaikea, jolloin tulee helpommin virheitä suoritukseen. Kunpa tähän Rion Sambodromon tuuliseen keliin olisi tiennyt paremmin varautua ja valmistautua harjoittelussa, pohti Antonios.

51-vuotiaalla Antonioksella on taskussaan jo muutama MM-mitali, mutta haluaa menestykseen edelleen riittää.

– Ei ura tähän lopu. Vielä löytyy janoa parempiin tuloksiin, päättää Antonios.

Niko Salomaa nousi kahdeksanneksi

Niko Salomaa purjehti kilpailun parhaan päivän ennen huomenna kilpailtavaa finaalilähtöä. Päivän ensimmäisessä lähdössä (9/10) hän teki parhaan lähtönsä ja oli neljäs, päivän toisessa lähdössä hän purjehti seitsemäntenä maaliin. Turkulainen on kokonaiskilpailussa nyt kahdeksantena ja niukasti kiinni pistesijassa. Yhdeksäntenä purjehtiva Itävallan Sven Reiger on vain pisteen päässä Salomaasta.

– Ekaan lähtöön tuli hyvä onnistuminen, johdinkin sitä pitkään. Nouseminen on täällä vaikeaa, joten startti on avainasemassa. Tänään meillä oli selkeä kuva, miten virrat menee ja se auttoi todella paljon. Huomenna täytyy mennä täysillä, että pistesija napataan, tyytyväisen oloinen Salomaa luonnehtii. Purjehduksessa kilpaillaan lauantaina yksi finaalilähtö, jossa ovat kaikki veneet mukana.

Leo-Pekka Tähdeltä myrskyvaroitus alkuerissä

Ratakelaajat Leo-Pekka Tähti ja Esa-Pekka Mattila pääsivät paralympialaisten kolmanneksi viimeisenä kilpailupäivänä tositoimiin. Luokan T54 100 metrillä kelattiin kolme alkuerää.

Luottamusta ja levollisuutta viimeiset päivät huokunut Tähti kelasi vakuuttavasti finaaliin alkuerien parhaalla ajalla 14,00. Esa-Pekka Mattila oli ennakkoon kovimman alkuerän viides ja karsiutui finaalista 11:ksi parhaalla ajalla 15,07.

Neljättä perättäistä paralympiakultaansa 100 metrillä tavoitteleva Tähti ei voinut hymyään pidätellä kelauksen jälkeen.

–  En muista, että olisin koskaan kelannut noin hyvää aikaa noin helposti. Käytännössä lopetin kelauksen 60 metriin, lähdössä on ihan hitunen teknisesti parannettavaa, mutta muuten oli todella helppoa, Tähti kuvailee.

Tähti lopetti kelauksen hyvissä ajoin ennen maalia ja voitti silti ylivoimaisesti oman alkueränsä. Tämä lupaa kovaa aika lauantain finaalissa.

Espoon Tapioita edustava Esa-Pekka Mattila on pitkään tavoitellut arvokisojen finaalipaikkaa ja se jäi tälläkin kertaa haaveeksi.

–  Olen ihan tyytyväinen kelaukseen. Se on kauden paras aika sallituissa olosuhteissa. Lähtö jäi harmittamaan, olisin ollut tyytyväinen 14,7 tai 14,8. aikaan, mutta sekään ei olisi tänään riittänyt finaaliin. Ei siis tälläkään kertaa finaalipaikkaa, Mattila  hymähtää.

T54-luokan 100 metrin finaali on vuorossa lauantaina 18.9. kello 01.37 Suomen aikaa. Lauantaina Riossa nähdään myös useassa muussa lajissa suomalaisia. Niko Salomaa purjehtii 2.4mR-luokan finaalilähdössä, Jarmo Ollanketo ja pilotti Tommi Martikainen ovat vauhdissa tandemluokan maantieajossa ja Antti Latikka tavoittelee finaalipaikkaa aamupäivällä päämatkansa 100 metrin selkäuinnin alkuerissä, lajin finaali on illalla. Sunnuntaina Riossa pelataan palloilulajien mitalipelejä, kelataan ja juostaan maratonit sekä päättäjäiset.

Paralympiakomitean tiedote, kuva: Harri Kapustamäki