Henry Manni Pajulahden kunniakäytävälle

Pajulahden urheiluopistosta liikuntaneuvojaksi valmistuneen Henry Mannin mitalikahveja juhlittiin perjantaina Pajulahdessa. Pajulahti, Suomen ainoa Olympiakomitean sekä Paralympiakomitean virallinen valmennuskeskus, nosti Mannin kuvan kunniakäytävälle, jossa esillä ovat jo Jani Sievinen, Voitto Hellsten, Pauli Nevala, Kyösti Lehtonen ja Jukka Ylipulli. Kaikki he ovat Pajulahden urheiluopistosta valmistuneita ja olympiamitalisteja.

Pajulahden rehtori Lasse Mikkelsson muisteli Mannissa olleen alusta asti suurta voittaja-ainesta, sillä hän kertoo seuranneensa miehen liikkeitä opistolla poikkeuksellisen tarkasti:

”Ne, ketkä pääsevät jo ensimmäisellä viikolla rehtorin kansliaan puhutteluun, eivät ole aivan tavallisia kavereita,” Mikkelsson naurahtaa. 

Mannin urheilijapolun käännekohta tapahtui vuonna 2004, jolloin hän seurasi televisiosta Leo-Pekka Tähden voittoa Ateenassa.

”Sain Leon nimikirjoituksen sinä vuonna pahvisen leipälautasen pohjaan ja pidin sitä seinällä vuosia. Leo hiukan jopa herkistyi, kun kerroin tämän hänelle,” Manni naurahtaa jatkaen: ”Silloin lähdin mukaan leireille ja kokeilemaan omia taitojani. Vammaisurheilussa luokittelu on iso prosessi. Tilastoihin pääseminen on haastavampaa kuin vammattomien puolella, koska prosessi vie aikaa. Ensin minut merkattiin luokkaan, joka määrittelee kehon yläosan terveeksi. Itselläni on kuitenkin käsien motoriikassa vaikeuksia, ja lopulta pääsin omaan luokkaani vuonna 2013. Jaksoin kuitenkin treenata väärässäkin luokassa Pajulahden voimalla, sillä kun olet urheilun keskiössä, upeissa harjoitusolosuhteissa, on se automaattisesti osa arkea, etkä halua luovuttaa.” 

Tilaisuudessa muisteltiin myös Rion hätkähdyttävimpiä hetkiä, joista ensimmäisenä Manni nosti esiin stadionin pinnan ensikosketuksen: ”Silloin tiesin, että nyt haluan pärjätä ja loistaa finaalissa, sekä toisena ne viimeiset metrit finaalissa sekä nähdä ennätysaikani suurtaululla”, Manni muistelee. ”Kolmantena nostaisin Suomi-olohuoneemme Suomi-talolla, jossa vietimme joukkueena yhteistä aikaa paljon.”

Mannni tavoite on Tokiossa 2020 selkeä: ”Kovaa työtä alle, oman tason nosto ja mitali kirkastetaan!” 
 

Pajulahden mediatiedote

Manni Pajulahti mitalikahvit