Nyström paineitta näkövammaisten ampumaurheilun MM-kilpailuihin

Timo Nyström

Mikkelin Ampujien Timo Nyström on valmis näkövammaisten ampumaurheilun MM-kilpailuihin, jotka käydään Puolan Olsztynissa torstaista lauantaihin.

– Pikkuisen on pystyasennon kanssa epävarmuutta, mutta en luovuttamaan lähde. Ei ole paineita. 2011 tuli kaksi kultaa ja yksi hopea, mutta sen varaan en laske. Odotan enemmän makuuasennosta, ehkä se on kuitenkin vahvempi minulle. Pystystä vaatii enemmän oivaltamista, Nyström sanoo.

Yhden teknisen asian vuodesta 1995 lähtien ampumaurheilua harrastanut mies oivalsi pari viikkoa sitten:

– Joskus ne vaan loksahtavat. Se jää nähtäväksi, miten että voi adaptoida itseensä parin viikon aikana.

Jotain uutta on konkarillekin tullut.

– Meillä on muuttunut tähtäystekniikka täysin, on uudet laitteet. Minulla on suomalaisen valmistajan laite, muilla on itävaltalaisen tekemä tuote. Näiden laitteiden myötä siirrymme ehkä enemmän IPC:n haluamaan suuntaan, että pääsisimme mukaan paralympialiikkeeseen. Meillä on etsikkoaika, myös IBSA:n ammunnan alakomiteaan kuuluva Nyström sanoo.

Kilpailuihin osallistuu 36 urheilijaa avustajineen. Urheilijoista 25 tulee Puolasta, loput edustavat seitsemää eri maata. Edustettuina ovat Suomen lisäksi Malesia, Espanja, Sveitsi, Itävalta, Tsekki ja Tanska. Nyström on ainoa suomalaisurheilija.

Kilpailuohjelma:

Torstaina 10.11. 60ls pystykilpailu
Perjantaina 11.11. 60ls makuukilpailu
Lauantaina 12.11. 3x40ls

Aikataulut tarkemmin