Lätkän peluuta äänen avulla

Pajulahdessa koettiin joulukuun ensimmäisenä lauantaina vammaisurheilun kannalta tärkeä hetki, kun maalipalloilijoiden leirillä kokeiltiin ensimmäistä kertaa näkövammaisten jääkiekkoa. Erkki Miinala ja Miika Honkanen pitivät kokemuksesta.

– Itselle se oli ainakin todella mukava kokemus. Minulla on näköluokituksena tuo B-1, eli pahemmin ei ole lätkää päässyt viime vuosina pelaamaan. Tämä oli ylipäätänsä eka kerta jäällä noin kymmeneen vuoteen. Haasteellista oli joo, mutta mukavaa. Pelaamisen jälkeen jalatkin tuntuivat heti vähän rennommilta, eli hyvää selkeästi teki, Erkki kertoo avoimesti.

Pelaajia oli yhteensä 16, kahdeksan pelaajaa molemmilla puolilla. Pelaaminen oli molempien miesten mielestä mukavaa ja hauskaa, mutta parannettavaa teknisessä puolessa Miika Honkasen mukaan vielä on:

– Joo hauska fiilis tuli pelaamisesta ja kivaa oli, mutta pakko myöntää, että aluksi olisi ollut kiva pelata pienemmällä porukalla, vaikka kolme vastaan kolme. Kiekossa oli kyllä semmoista helisevää ääntä, mutta välillä se kiekon ääni katosi pelaamisen kovien äänien alle, että kiekon ääntä pitäisi kyllä saada kovemmaksi. Tämän takia tuli välillä taukoja peliin. Kumminkin kaikuva halli, mailat kolisevat ja luistimistakin lähtee paljon ääntä.

Molemmilla miehillä jäi kuitenkin positiivinen ja hyvä kuva pelaamisesta, ja myönsivät että voisivat jatkossakin harrastaa jääkiekkoa maalipalloilun ohella.

Kun kysyttiin lajin potentiaalista lähitulevaisuudessa, Miinalan ja Honkasen vastaukset olivat hyvinkin samalla aaltopituudella; potentiaalia on, kunhan tekninen puoli onnistutaan hiomaan loppuun asti:

– Kyllä tällä pelillä potentiaalia on, ja paljon, ollaanhan me kuitenkin jääkiekkomaa. Peliväline saisi kuulua lujempaa, ja säädöt selkeämmäksi. Ja kunhan sponsorointipuoli hoidettaisiin kunnolla näkövammaisille, niin kyllähän tästä voisi tulla oikein isokin juttu, Erkki Miinala pohtii positiivisena.

 Teksti: Mikael Kivimäki, Kuva: Lauri Heino