Maalipallon Suomen mestari ratkeaa lauantaina Helsingissä

Jarno Mattila

Näkövammaisten maalipallon Suomen mestari kaudelle 2016–2017 ratkeaa lauantaina 13. toukokuuta Helsingissä, Validia Kuntoutuksen liikuntasalissa, jossa pelataan lajin SM-sarjan ja 1-divisioonan mitalipelit.

Runkosarjasta suoraan välieriin tiensä selvittivät pääkaupunkiseudun joukkueet Old Power ja Dragons, jotka kohtaavat perjantai-illan pudotuskierroksen kaksi parasta joukkuetta lauantain kaksiosaisissa välierissä. Erkki Miinalan johtama Old Power voitti runkosarjan yhdeksän pisteen erolla ennen maajoukkuekaveri Jarno Mattilan tähdittämää Dragonsia.

– Sarjataulukkoa tuijottamalla ei käy kaikki ilmi, sillä osalla joukkueista peli on kehittynyt paljon kauden kuluessa. Old Powerilla puolestaan loppukausi on ollut hieman alavireisempi, mutta kyllä he varmaan ennakkosuosikkeina lähtevät, Jarno Mattila pyöritteli.

Old Powerille kevätkausi on viime vuosina ollut haastava. Kolmena edelliskeväänä juuri Dragons on joko pudottanut runkosarjassa vahvasti porskuttaneen Old Powerin välierävaiheessa tai voittanut sen finaalissa.

– Ehkä heillä on saattanut jäädä pieniä haavoja, Mattila totesi virnistäen.

Kansallisessa sarjassa Mattilan ja Miinalan välillä on hyvähenkinen mutta riittävän kiivas kilpailuasetelma. Maajoukkuepaidassa miehet puolestaan kantavat yhteisvoimin isoa vastuuta joukkueen menestymisestä, etenkin nyt kun pitkäaikainen kapteeni Petri Posio lopetti maajoukkueuransa tammikuussa. Maalipallossa kentällä on joukkueesta samanaikaisesti kolme pelaajaa, ja Suomen joukkueessa tämä kolmikko oli pitkään Posio, Miinala, Mattila.

– Kymmenen vuoden aikana meidän pelityylimme tuli varmaan aika tutuksi vastustajille, joten nyt täytyy kehitellä jotain uutta, jotta pysytään lajin kärkiporukassa ja ollaan jopa suunnannäyttäjinä pelin kehityksessä, Mattila totesi.

Suomi isännöi maalipallon miesten ja naisten EM-kilpailuja Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa 18.–22. syyskuuta. Miesten maajoukkue oli kaksi vuotta sitten EM-kisoissa hopealla ja naisten joukkue sijoittui seitsemänneksi. Naisten maajoukkuepelaajat edustavat kansallisella tasolla 1-divisioonan joukkueita.

Maalipallon SM-sarjan ja 1-divisioonan lopputurnaus, Helsinki 12.–13.5.2017

Pelipaikka: Validia Kuntoutus, Synapsian sali, Nordenskiöldinkatu 18 B

Otteluohjelma

Pe 12.5. SM-sarjan pudotuskierros

  • 16.00 SM-sarja Näpäjä–O.P. Hurricanes
  • 17.45 SM-sarja Pro Näpäjä–O.P. Hurricanes
  • 19.30 SM-sarja: Pro Näpäjä–Näpäjä

Kaikki kaikkia vastaan -kierroksen voittaja (A1) kohtaa lauantaina välierässä Dragonsin ja toiseksi tullut (A2) runkosarjan voittajan Old Powerin.

La 13.5.

  • 09.30 1-divisioona, välierä 1: Nääsvil Tampere–Näpäjä Icewind
  • 10.25 SM-sarja, välierä 1: Dragons–A1
  • 11.20 SM-sarja, välierä 2: Old Power–A2
  • 12.15 1-divisioona, välierä 2: Näpäjä Icewind–Nääsvil Tampere
  • 13.10 SM-sarja, välierä 2: A1–Dragons
  • 14.05 SM-sarja, välierä 2: A2–Old Power
  • 15.00 1-divisioona, 1. finaali: O.P. Juniors–Välierävoittaja
  • 16.00 SM-sarja, pronssiottelu
  • 17.00 1-divisioona, 2. Finaali: Välierävoittaja–O.P. Juniors
  • 18.00 SM-sarja, finaali

Palkintojenjako välittömästi viimeisen ottelun jälkeen.

Runkosarjan taulukot ja maalintekijätilasto