Suomi kahdeksanneksi pyörätuolirugbyn EM-kilpailuissa

Suomi jäi kahdeksanneksi pyörätuolirugbyn Euroopan mestaruuskilpailuissa Saksan Koblenzissa. Turnauksen viimeisessä ottelussaan Suomi hävisi Irlannille maalein 52–43. Irlanti sijoittui seitsemänneksi, mutta molemmat joukkueet matkaavat sarjaporrasta alemmas B-sarjan EM-kilpailuihin.

Suomi nousi täksi vuodeksi A-sarjaan sijoituttuaan toiseksi vuoden 2016 B-sarjan EM-kilpailuissa. Kahdeksan joukkueen A-kisoissa kaksi viimeistä putoavat ja kaikki kisojen viisi otteluaan hävinneen Suomen kohtaloksi jää valmistautua vuoden 2018 B-kisoihin.

Suomen lähtökohdat turnaukseen eivät olleet optimaaliset. Pitkään Suomen kantaviin voimiin kuulunut Leevi Ylönen oli loukkaantuneena sivussa ja ennen turnauksen alkua kaksi joukkueeseen nimettyä pelaajaa – Jouni Räsänen ja Tuomas Manni – jäivät vaille pelikelpoisuuteen vaadittavaa luokitusta. Suomi joutui turnaukseen vain seitsemän pelaajan voimin.

Euroopan mestaruuden voitti Iso-Britannia, joka kaatoi Ruotsin finaalissa 49–41. Kahden parhaan osalta marssijärjestys oli sama kuin kaksi vuotta sitten Pajulahden EM-kilpailuissa. Pronssille ylsi Ranska.

Kisojen neljä parasta joukkuetta, eli mitalistit sekä pronssiottelun hävinnyt Tanska, varmistivat paikkansa vuoden 2018 MM-kilpailuihin Australiaan. Neljä muutakin EM-kilpailuihin osallistunutta joukkuetta saavat osallistumisoikeuden MM-jatkokarsintaan, jonka järjestämispaikkaa ja tarkkaa ajankohtaa ei vielä ole tiedossa.

PYÖRÄTUOLIRUGBYN EM-KILPAILUT, KOBLENZ, SAKSA 24.6.–1.7.2017, 5. PELIPÄIVÄN TULOKSET

Sijoitusottelu, sijat 7–8

  • Irlanti–Suomi 52–43
    • Suomen maalit: Tuukka Nisso 20, Jukka Parviainen 15, Santeri Martikainen 4, Antti Sinisaari 3, Tuomas Tella 1.

Sijoitusottelu, sijat 5–6

  • Saksa–Puola 39–46

Pronssiottelu

  • Ranska–Tanska 53–48

Loppuottelu

  • Iso-Britannia–Ruotsi 49–41

Loppujärjestys: 1) Iso-Britannia, 2) Ruotsi, 3) Ranska, 4) Tanska, 5) Puola, 6) Saksa, 7) Irlanti, 8) Suomi

SUOMEN JOUKKUE

  • Anna Pasanen, Helsinki
  • Aino Tapola, Helsinki
  • Jukka Parviainen, Helsinki
  • Antti Sinisaari, Porvoo
  • Tuukka Nisso, Espoo
  • Tuomas Tella, Järvenpää
  • Santeri Martikainen, Lahti
  • Valmennus: Jussi Immonen ja Osku Kuutamo
  • Mekaanikko: Teemu Janhunen
  • Avustajat: Heli Sinisaari, Tiina Portti ja Emmi Kähkönen             
     

EM-kilpailujen kotisivuthttp://en.wrec2017.de/home

Suomalainen pyörätuolirugby Facebookissawww.facebook.com/FinnishWheelchairRugby