Suomi nimesi joukkueensa maalipallon EM-kotikisoihin Pajulahteen

Joni Ylönen ja Jarno Mattila

Isäntämaa Suomi nimesi joukkueensa näkövammaisten maalipallon Euroopan mestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään 18.–22. syyskuuta Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa. Kisoissa on mukana Euroopan kymmenen parasta miesten ja kymmenen parasta naisten joukkuetta. Suomelta on luonnollisesti edustus sekä miesten että naisten turnauksessa.

Suomen miesten joukkue voitti edellisissä, vuonna 2015 pelatuissa EM-kilpailuissa hopeaa. Tästä joukkueesta ovat pelaajina edelleen mukana Jarno MattilaErkki Miinala ja Miika Honkanen. EM-hopeamitalijoukkueessa pelaajana ollut Petri Posio sen sijaan kuuluu nyt joukkueen valmennusjohtoon.

Joni Ylöselle Pajulahden EM-kilpailut ovat uran ensimmäiset arvokilpailut. Markus Tihumäki teki arvokilpailudebyyttinsä viime vuoden paralympialaisissa Riossa. Eetu Eronen puolestaan edusti Suomea edellisen kerran arvokisoissa vuoden 2014 Espoon MM-kilpailuissa.

– Positiivinen ongelma oli, että tarjolla oli enemmän hyviä pelaajia kuin pystyimme kisoihin valitsemaan. Uskon, että tämä valittu kuusikko on hyvä yhdistelmä kokemusta ja nuoruuden intoa. On toisiaan täydentäviä pelaajia, mikä tuo monipuolisuutta ja mahdollisuuden erilaisiin taktisiin malleihin, sanoi miesten maajoukkueen päävalmentaja Jarkko Pokkinen.

Naisten joukkueen runko on sama kuin kahden vuoden takaisissa Liettuan EM-kilpailuissa, joissa Suomi sijoittui seitsemänneksi. Siitä joukkueesta ovat mukana edelleen Susanna HalmeKrista LeppänenKaisu Hynninen ja Iida Kauppila. Nuori Miina Grönroos tekee arvokilpailudebyyttinsä ja Maija Somerkivi esiintyy arvokisoissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012 Lontoon paralympialaisten.

– Joukkue on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Nojaamme vahvaan puolustuspelaamiseen ja hyvään yhteishenkeen, totesi naisten maajoukkueen päävalmentaja Heikki Juvonen.

Naisten maajoukkue pelasi alkuviikosta kansainvälisessä turnauksessa Israelin Jerusalemissa ja sijoittui viidenneksi. Miehet puolestaan pelasivat kahden joukkueen voimin viime viikonloppuna Liettuassa, jossa Suomen ykkösjoukkue oli toinen ja kakkosjoukkue kuudes.

Miesten maajoukkueen ohjelmaan kuuluu vielä ennen Pajulahden EM-kilpailuja kansainvälinen turnaus Belgian Bruggessa 26.–27. elokuuta.

Suomen miehet kohtaavat EM-kilpailujen alkulohkossa Belgian, Ruotsin, Slovenian ja Liettuan. Naiset pelaavat alkulohkossaan Ukrainaa, Venäjää, Tanskaa ja Kreikkaa vastaan.

Suomen joukkueet maalipallon EM-kilpailuihin Pajulahteen 18.–22.9.2017

Miehet

  • Jarno Mattila, Espoo
  • Erkki Miinala, Espoo
  • Markus Tihumäki, Espoo
  • Eetu Eronen, Espoo
  • Miika Honkanen, Vantaa
  • Joni Ylönen, Espoo

Valmentajat

  • Jarkko Pokkinen
  • Petri Posio
  • Jarno Peltovako

Huolto

  • Oskari Nyström

Naiset

  • Susanna Halme, Espoo
  • Krista Leppänen, Tampere
  • Kaisu Hynninen, Espoo
  • Iida Kauppila, Espoo
  • Maija Somerkivi, Espoo
  • Miina Grönroos, Riihimäki

Valmentajat

  • Heikki Juvonen
  • Maarit Lehto
     

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU:n tukitiimi

  • Mikko Häyrinen
  • Juuso Konttinen
     

Kaikkien joukkueiden kokoonpanot löytyvät kisasivuiltawww.pajulahti2017.fi/joukkueet

EM-kilpailut Facebookissa: www.facebook.com/pajulahti2017