Timo Averjanov edustaa Suomea kehitysvammaisten pöytätenniksen MM-kilpailuissa

Timo Averjanov

Vantaalainen Timo Averjanov lähtee kehitysvammaisten INAS-urheilujärjestön pöytätenniksen maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään Tšekin Hradec Královéssa 21.–29. lokakuuta.

Arvokilpailut ovat 23-vuotiaalle Averjanoville ensimmäiset pöytätenniksessä. Toisessa lajissaan keilailussa hän on osallistunut menestyksekkäästi mm. vuoden 2011 Ateenan Special Olympics -maailmankisoihin.

Timo Averjanov oli isänsä Petrin kanssa opintoretkellä vuoden 2016 EM-kilpailuissa Venäjän Kaliningradissa. Tuolloin Timon INAS-luokitteluprosessi ei ollut vielä valmis, joten hän ei pystynyt osallistumaan turnaukseen virallisesti. Hän kuitenkin pelasi harjoitusottelut tšekkiläistä ja saksalaista pelaajaa vastaan, joten jonkinlaista tuntumaa tulevien MM-kilpailujen tasosta on olemassa.

Kehitysvammaiset urheilijat ovat tällä vuosikymmenellä päässeet osallistumaan kesäparalympialaisiin hyvin rajatulla lajiohjelmalla, johon kuuluu joitain yleisurheilulajeja, joitain uintimatkoja sekä pöytätennis. Pääasiallisesti paralympialaisissa kilpailevat liikunta- ja näkövammaiset urheilijat. Paralympialaiset siintävät kunnianhimoisen vantaalaisen tulevaisuuden suunnitelmissa.

– On unelmani kuunnella Suomen kansallislaulua palkintopallilla, Timo Averjanov sanoo.

Averjanov on pelannut kotimaassa vammattomien kilpailuissa, sillä kehitysvammaisia suomalaisia pöytätenniksen pelaajia ei juuri ole.

– Olisi hienoa, jos saisimme edes yhden tai kaksi pelaajaa lisää, että olisi mahdollista saada Suomelta joukkue pari- ja joukkuekisoihin, toteaa Timon isä Petr Averjanov.

Averjanovien perheen lisäksi Tšekin reissulle lähtee Timoa helsinkiläisessä Spinniskolassa valmentava Olga Liukkonen.

Pöytätenniksen MM-kilpailut ovat INAS-järjestön ensimmäiset arvokilpailut, joissa mukana on omat kilpailuluokkansa myös urheilijoille, joilla on downin oireyhtymä sekä autismin kirjon urheilijoille.

Kehitysvammaisten pöytätenniksen INAS MM-kilpailut, Hradec Králové, Tšekki 21.–27.10.2017

Ohjelma

  • La 21.10. Saapuminen ja harjoituspäivä
  • Su 22.10. Avajaiset
  • Ma 23.10.–Pe 27.10. Kilpailupäivät
  • Pe 27.10. Päättäjäiset

MM-kilpailujen kotisivuthttp://www.inastt2017.cz/en