Suur-Hamari uskoo päivänsä vielä koittavan, vaikka paralympiadebyytti ei mennyt nappiin

Yhdysvallat otti kolmoisvoiton paralympiahistorian ensimmäisessä lumilautacrossin kilpailussa Sotshissa. Suomen Matti Suur-Hamarin kilpailu kaatui virheisiin, ja hän oli lopputuloksissa 11.

Voittoon laski Evan Strong, joka lähti viimeiselle kierrokselle 0.01 sekuntia Michael Shean takaa. Shea kuitenkin kaatui viimeisen laskun ja otti hopeaa. Pronssille laski Keith Gabel. Lopputuloksissa otettiin huomioon kaksi nopeinta laskua.

Suur-Hamari ei päässyt yhtäkään kolmesta kilpailulaskusta virheettömästi maaliin. Hän oli ensimmäisen laskun jälkeen kahdeksanneksi nopein ajalla 57.37, vaikka kaatui radan vaikeimmassa kohdassa. Toisessa laskussa Suur-Hamari teki ison virheen radan alkupäässä ja ajautui pois radalta. Kolmannessa laskussa virhe tuli radan loppupäässä. 28-vuotias Suur-Hamari osoittti, että vauhti riittää kärkisijoille, kun vaan saa laskut puhtaasti alas asti.

– Tämä ei ollut minun päivä. Harmi, että tällaiset laskut sattuu näin tärkeään kilpailuun. Tänään kärkisijat menivät niille, jotka hallitsivat radan vaikeimman kohdan parhaiten. Ekassa laskussa kaaduin tuossa vaikeimmassa kohdassa. Toisessa laskussa yksi hyppy tuli vähän pitkäksi. Kolmannessa pääsin ihan hyvään vauhtiin, mutta rata oli jo sen verran lämmennyt ja kulunut, että lauta haukkasi tuossa lopussa, pettynyt suomalainen kertasi kisaa.

Suur-Hamari pääsi paralympialaisiin villillä kortilla ja on noussut nopeasti yhdeksi maailman kärkilaskijoista. Imatralla kasvaneen lautailijan kausi jatkuu lumilautailun SM-kisoilla ja uusi tavoite on asetettu neljän vuoden päähän Pyeongchangin paralympialaisiin.

– Hyvä fiilis näistä jäi. Onhan täällä mahtava tunnelma ja hienoa päästä laskemaan. Joskus se minun päivä vielä tulee, Suur-Hamari hymyilee.

Naisten ensimmäinen paralympiakulta lumilautacrossissa meni Hollantiin. Bibian Mentel-Spee laski kilpailun kolme nopeinta aikaa ja voitti kultaa 10 sekunnin erolla toiseksi laskeneeseen Ranskan Cecile Hernandez Ep Cervelloon. Kolmanneksi laski USA:n Amy Purdy. Miesten kilpailussa Mentel-Spee olisi ollut 10:ksi nopein.

Paralympiajoukkueen johtaja Kimmo Mustonen seurasi historiallista tapahtumaa mielissään.

– Kyllä tämä laji taisi lyödä itsensä läpi paralympialaisissa. Tapahtumana tämä on mahtava. Miesten puolella taso on jo todella kova ja kärkikahdeksikko on tasainen. Naisten puolella on suurempia eroja. Tällaista lajia talviparalympialaiset ovat kaivanneet. Toivotaan, että lajin näkyvyys houkuttelee mukaan uusia harrastajia ja saamme lisää suomalaisiakin laskijoita tälle tasolle, Mustonen sanoo.

Järvelän ja Härkösen ampumahiihtourakka päätökseen

Ampumahiihdossa kilpailtiin perjantaina pitkät matkat. Naisten 12,5 km:llä Maija Järvelä sijoittui kahdeksanneksi yksi sakkominuutti tilillään. Miesten 15 km:llä Juha Härkönen sijoittui kolmen sakkominuutin saattelemana 15:nneksi.

Hiihtokeli oli liukasta ja Järvelän suksetkin toimivat hyvin. Jalat eivät sen sijaan olleet tänäänkään ihan parhaassa iskussa. Ammunnasta hän selvisi kuitenkin vain yhdellä sakkominuutilla.

– Eniten harmittaa se, että talven harjoituskauteen tuli se kahden kuukauden tauko jalkavaivojen vuoksi. Silloin tehtiin pelkästään kuntouttavaa ja lajiharjoittelu jäi pois. En vaan ehtinyt yksinkertaisesti takaisin kuntoon. Hirveellä tsempillä tultiin viimeiset neljä viikkoa. Kuutisen viikkoa sitten Saksassa hävisin keulaan vielä kuusi minuuttia ja nyt enää kolme minuuttia. Aika ei huippukuntoon pääsemiseksi vaan yksinkertaisesti riittänyt, analysoi Maija.

Härkönen ylsi parhaimpaan suoritukseensa paralympialaisissa. Eroa kärkeen tuli lopulta vajaat 10 minuuttia, joista kolme sakkominuuttien muodossa.

– Alussa tuntui, ettei lähde kone käyntiin. Vasta parin kierroksen jälkeen alkoi niin sanotusti diiseli lämmetä. Sukset olivat ihan hyvät, vaikka ei ihan huiput, mutta ei suksella ainakaan muille hävitty. Tänään ase toimi ihan niin kuin pitikin, ja nuo kolme sakkoa olivat tänään kyllä ihan ampujasta johtuvia, Härkönen sanoi.

Paralympialaisissa kilpaillaan vielä kahtena päivänä. Lauantaina pelataan pyörätuolicurlingin semifinaalit ja finaalit sekä kelkkajääkiekon mitalipelit. Finaalissa pelaavat vastakkain Venäjä ja USA. Pronssista taistelevat Kanada ja Norja. Suomalaisia nähdään lauantaina maastohiihdon viestissä ja sunnuntaina 10 kilometrin matkalla.

Lähde: Paralympiakomitean tiedotus

Lumilautailu

Miehet, lumilautacross: 1) Evan Strong USA 1.43,61, 2. Michael Shea USA jäljessä 0,57 sekuntia, 3) Keith Gabel USA +3,49... 11) Matti Suur-Hamari Suomi +15,95.

Ampumahiihto

Naiset, pystyhiihtäjät, 12,5 km: 1) Oleksandra Kononova Ukraina (LW8) 40.30,6 (0+0+1+0), 2) Alena Kaufman Venäjä (LW8) 40.32,7 (0+0+1+0), 3) Natalia Bratiuk Venäjä (LW8) 41.00,9 (0+0+0+0),… 8) Maija Järvelä Suomi (LW8) 43.31,1 (0+0+0+1).

Miehet, pystyhiihtäjät, 15 km: 1) Grygorii Vovchynskyi Ukraina (LW8) 37.41,1 (0+0+0+0), 2) Nils-Erik Ulset Norja (LW3) 37.44,2 (0+0+0+0), 3) Kirill Mikhaylov Venäjä (LW4) 37.45,6 (0+0+0+0),… 15) Juha Härkönen Suomi (LW4) 47.14,8 (1+1+0+1).