Naisten maalipallojoukkue neljänneksi kovatasoisessa turnauksessa Malmössa

Espoossa pelattaviin maalipallon MM-kilpailuihin valmistautuva Suomen naisten joukkue sijoittui neljänneksi kovatasoisessa Malmö Lady Intercup -maalipalloturnauksessa Ruotsin Malmössä.

Suomi aloitti turnauksen heikosti häviämällä avausottelunsa Espanjalle 3–5. Tämän jälkeen joukkue ryhdistäytyi, voitti ensin Belgian ja Iso-Britannian murskalukemin sekä perään MM-kilpailuihin osallistuvan Ukrainan 4–1. Belgia-ottelussa Raisa Kuusela heitti ensimmäisen maalinsa kansainvälisissä koitoksissa.

Alkulohkon viimeisessä ottelussa Suomi joutui jo 0–4-tappiolle kovaa Turkkia vastaan, mutta nousi lopussa sensaatiomaisesti 4–4-tasatulokseen. Kaikki Suomen maalit tehnyt Katja Heikkinen tasoitti ottelun vain neljä sekuntia ennen loppua.

Välierässä vastaan asettui Venäjä, yksi tulevien MM-kilpailujen mitalisuosikeista. Venäjä oli ennen välierää päästänyt vain kaksi maalia. Suomalaisistakin vain Krista Leppänen onnistui maalinteossa, kun Venäjä eteni finaaliin 6–1-voitolla.

Malmön turnauksen pronssiottelu oli toisinto paitsi alkulohkosta myös viime syksyn EM-kilpailujen välieristä. Turkki ei tällä kertaa antanut Suomelle mahdollisuuksia vaan vei voiton selkein 7–1-lukemin.

Turnaukseen osallistuneista joukkueista seitsemän esiintyy myös kesän MM-kilpailuissa. Suomi jäi USA:n, Venäjän ja Turkin taakse, mutta sijoittui Israelin, Ukrainan ja Ruotsin edelle. Israelia ja Ruotsia Suomi ei tosin kohdannut.

Finaalissa USA voitti Venäjän 2–1-lukemin. Kaksikko kuuluu ehdottomiin mitalisuosikkeihin myös MM-kilpailuissa. USA päästi Malmössa pelaamassaan kuudessa ottelussa vain neljä maalia, Venäjä puolestaan viisi.

Suomen naisten joukkue osallistuu ennen MM-kilpailuja vielä yhteen valmistavaan turnaukseen. Puolan Supraslissa 6.–7. kesäkuuta pelattavassa kansainvälisessä turnauksessa Suomi kohtaa Turkin, Hollannin, Unkarin ja venäläisen seurajoukkueen Korolevin.

Lohko A

  • Suomi–Espanja 3–5 (2–3) (Katja Heikkinen 3)
  • Belgia–Suomi 0–10 (0–3) (Heikkinen 4, Krista Leppänen 2, Kaisu Hynninen 2, Natalie Ball 1, Raisa Kuusela 1)
  • Suomi–Iso-Britannia 6–0 (4–0) (Heikkinen 2, Iida Kauppila 1, Leppänen 1, Hynninen 1, Ball 1)
  • Ukraina–Suomi 1–4 (0–2) (Heikkinen 3, Kauppila 1)
  • Turkki–Suomi 4–4 (4–1) (Heikkinen 4)

Lohkon lopputilanne

  1. Turkki 5 4 1 0 34–9 13
  2. Suomi 5 3 1 1 27–10 10
  3. Ukraina 5 3 0 2 20–12 9
  4. Iso-Britannia 5 2 0 3 19–23 6
  5. Espanja 5 2 0 3 20–28 6
  6. Belgia 5 0 0 5 4–42 0

Välierät

  • Turkki–USA 0–2
  • Venäjä–Suomi 6–1 (3–0) (Leppänen 1)

Pronssiottelu

  • Turkki–Suomi 7–1 (2–1) (Heikkinen 1)

Loppuottelu

  • Venäjä–USA 1–2

Suomen joukkue

Pelaajat

  • Katja Heikkinen
  • Krista Leppänen
  • Kaisu Hynninen
  • Natalie Ball
  • Iida Kauppila
  • Raisa Kuusela

Valmentajat

  • Heikki Juvonen
  • Maarit Lehto