Suomi voitti Ruotsin mutta hävisi Norjalle paralympialaisten pyörätuolicurlingissa

Markku Karjalainen ja Yrjö Jääskeläinen (kuva: Harri Kapustamäki)

Suomi voitti riemukkaasti länsinaapuri Ruotsin, mutta hävisi keskiviikon toisessa ottelussaan Norjalle Pyeongchangin talviparalympialaisten pyörätuolicurlingturnauksessa. Norja-tappion myötä varmistui, että Suomi ei voi yltää kisoissa neljän parhaan joukkoon ja välieriin.

Päivän ensimmäisessä ottelussaan Suomi voitti Ruotsin luvuin 6–5. Ottelun ensimmäiset päät pelattiin hyvin tasaisesti. Molemmat joukkueet pelasivat varmasti kiviä pesään, joita sitten poisteltiin vuoron perään. Ruotsi haparoi muutamissa poistoissa ja Suomi pystyi hyödyntämään ne tehokkaasti. Ottelutauolle siirryttiin Suomen 5–1 johdossa.

Tauon jälkeen sama tahti jatkui. Kiviä poisteltiin tasatahtiin, mutta Suomen pienet epäonnistumiset päästivät Ruotsin takaisin peliin. Kuuden pään jälkeen Suomi johti ottelua 5–4. Kahdeksannessa päädyssä käytiin tiukka taistelu voitosta, jonka Suomi vei niukasti ja voitti näin ottelun 6–5.

– Alku meni ihan hyvin, että me nyt tietoisesti panostettiin siihen ensimmäisen päähän, kun me ollaan menetetty monta peliä siinä ensimmäisessä päässä. Oltiin koko ajan skarppina eikä päästetty Ruotsia ottamaan pisteitä. Viimeinen pää oli tiukka, mutta me onneksi voitettiin, kertoi kapteeni Sari Karjalainen.

Päivän toisessa ottelussaan Suomi kohtasi toisen pohjoismaisen vastustajansa Norjan, joka vei ottelun 6–4. Ottelun alku oli taas vaikea Suomelle, kun Norja karkasi kahden pään jälkeen 4–0-johtoon. Seuraavat päät olivat tasaisia ja joukkueet ottivat pisteitä vuorotellen. Ottelun lopussa Suomen peli taas herpaantui ja Norja otti kaksi pistettä seitsemännestä päästä. Näin viimeiseen eli kahdeksanteen päähän mentiin Norjan 6–4 johdossa. Kahdeksannessa päässä Suomi ei vain saanut rakennuttua pistepaikkoja ja näin Norja voitti ottelun.

Päivän molemmissa otteluissa Suomi heitti järjestyksessä Vesa Leppänen, Yrjö Jääskeläinen, Markku Karjalainen, Sari Karjalainen.

Suomi kohtaa torstaina viimeisissä otteluissaan Kanadan klo 7.35 ja Saksan klo 12.35 Suomen aikaa.

Teksti: Paralympiakomitean tiedotus

Kuva: Harri Kapustamäki

Suomi–Ruotsi-pyörätuolicurlingottelun tilastot

Suomi–Norja-pyörätuolicurlingottelun tilastot

Pyörätuolicurlingin sarjatilanne World Curlingin sivuilta

Ylen paralympialähetysten aikataulu