Ekströmistä ja Kankaanpäästä kolminkertaisia kultamitalisteja elinsiirron saaneiden EM-kilpailuissa

Johanna Kankaanpää, Mika Rajamäki, Pinja Ekström ja Tomi Palovaara

Suomalaiset yleisurheilijat, erityisesti naiset, äityivät hurjaan menoon elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien Euroopan mestaruuskilpailujen viimeisenä kilpailupäivänä Italian Cagliarissa. Kolmikko Pinja Ekström, Johanna Kankaanpää, Marjo Remes voitti lauantaina yhteensä viisi kultamitalia.

Lahtelainen Ekström oli voittanut jo perjantaina 400 metrin kisan. Lauantaina hän oli ykkönen 200 ja 800 metrillä. Tamperelainen Johanna Kankaanpää oli ykkönen yhtä ikäluokkaa ylempänä 200 metrillä ja pituushypyssä. Järvenpääläinen Marjo Remes vei puolestaan kuulantyönnön mestaruuden. Remes voitti myös hopeaa pituudessa ja Kankaanpää pronssia kuulassa.

Lahtelainen Mika Rajamäki otti pronssia korkeushypystä ja tamperelainen Tomi Palovaara oli hopealla niin 800 metrillä kuin keihäässä.

Suomen 16 urheilijan joukkueen kokonaissaldo Cagliarin EM-kilpailuista oli 34 mitalia (16 kultaa, 13 hopeaa ja 5 pronssia). Joukkueesta löytyi kolme kolmen kullan urheilijaa: vantaalainen Joni Saarinen (keilailun single-, pari ja sekaparikilpailu), tamperelainen Johanna Kankaanpää (100 m, 200 m ja pituus) ja lahtelainen Pinja Ekström (200 m, 400 m ja 800 m).

Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailut käydään seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua. Vuoden 2019 elokuussa ovat vuorossa MM-kilpailut Iso-Britannian Newcastle-Gatesheadissa.

Suomen joukkue EM-kilpailuissa

Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailut, Cagliari, Italia 17.–24.6.2018, 6. kilpailupäivän tuloksia

Yleisurheilu

Miehet

M2–3 (18–39-v)

  • Korkeus: 1) Siegfried Meschnig Itävalta 1,49, 2) Marcel March Saksa 1,46, 3) Mika Rajamäki Suomi 1,43, 4) Matthew Hirst Iso-Britannia 1,35.

M3 (30–39-v)

  • 800 m: 1) Vojtech Koudelka Tšekki 2.21,05, 2) Tomi Palovaara Suomi 2.21,38, 3) Kieran Murray Irlanti 2.31,13, 4) Daniel Smith Iso-Britannia 2,37,22, 5) Jesus Arconada Perez Espanja 2.39,62.
  • Keihäs: 1) Matt Cave Iso-Britannia, 2) Tomi Palovaara Suomi, 3) Maximillian Lang Itävalta, 4) Matthew Hirst Iso-Britannia.

Naiset

F2–3 (18–39-v)

  • 200 m (-0,2m/s): 1) Pinja Ekström Suomi, 2) Bera Wierhake Saksa, 3) Katharina Bartsch Saksa, 4) Orla Smyth Iso-Britannia.
  • 800 m: 1) Pinja Ekström Suomi 2.55,56, 2) Bera Wierhake Saksa 2.57,17, 3) Orla Smyth Iso-Britannia 2.57,98, 4) Susan Bennett Iso-Britannia 3.09,30.
  • Pituus: 1) Katharina Bartsch Saksa 4,25 (-1,2m/s), 2) Marjo Remes Suomi 3,60 (-0,8m/s), 3) Hollie Simpson Iso-Britannia 3,49 (-0,7m/s), 4) Katerina Nejedla Tšekki 3,30 (-0,5m/s), 5) Sandra Strebel Sveitsi 3,07 (-1,4m/s).
  • Kuula: 1) Marjo Remes Suomi 7,74, 2) Brigitte Grotmann Saksa 6,39.

F3–4 (30–49-v)

  • Pallonheitto: 1) Tracy Baker Iso-Britannia 35,84, 2) Claudia Hombach Saksa 33,24, 3) Katrin Alm Saksa 28,74, 4) Johanna Kankaanpää Suomi 28,61, 5) Amela Siljevic Bosnia-Hertzegovina 28,25, 6) Sandra Strebel Sveitsi 26,68, 7) Lisa Cugusi Italia 22,20, 8) Kinga Sobolak Puola 21,82.

F4 (40–49-v)

  • Pituus: 1) Johanna Kankaanpää Suomi 3,25 (-0,2m/s), 2) Lara Beekman Sveitsi 3,09 (-0,9m/s), 3) Tracy Baker Iso-Britannia 3,06 (-0,6m/s).
  • Kuula: 1) Wioletta Kimla Puola 7,44, 2) Claudia Hombach Saksa 7,11, 3) Johanna Kankaanpää Suomi 6,87, 4) Kinga Sobolak Puola 6,71, 5) Emma O’Sullivan Irlanti 5,39, 6) Daniela Medda Italia 3,13.

F4–5 (40–59-v)

  • 200 m (-0,5m/s): 1) Johanna Kankaanpää Suomi, 2) Michelle Mitchell Iso-Britannia, 3) Emma O’Sullivan Irlanti, 4) Monia Cardin Italia, 5) Tracy Baker Iso-Britannia.  

4x100 m sekaviesti: 1) Iso-Britannia, 2) Unkari 48,82, 3) Espanja 55,64, 4) Suomi (Johanna Kankaanpää, Mika Rajamäki, Pinja Ekström, Tomi Palovaara) 57,11, 5) Irlanti 58,56.