Käsipyöräilijä Teppo Polvi voitti historiallisen MM-mitalin

Käsipyöräilijä Teppo Polvi teki suomalaista vammaisurheiluhistoriaa voittamalla H1-luokan MM-pronssia vammaispyöräilyn MM-kilpailuissa Yhdysvaltain Greenvillessä. Nivalalaisen pronssi tempoajossa on Suomen ensimmäinen MM-tason mitali.

– Kyllä oli kova kisareitti. Viimeisen ison nousun laella kädet olivat aivan loppu, mutta jaksoin puristaa loppuun asti. Aika huikea olo, kun on tajunnut, mitä tuli tehtyä, Polvi sanoi.

Suomen joukkue sai jännittää tulosten ja Polven mitalin varmistumista aivan viime tippaan saakka. Maalissa Polven sijoitus oli neljäs, mutta Etelä-Afrikka, Tšekki ja Suomi tekivät kilpailun jälkeen protestin australialaispyöräilijän luokituksesta. Protesti hyväksyttiin ja uudet tulokset vahvistettiin vain pari minuuttia ennen H1-luokan palkintojenjaon alkamista.

– Oikeus tapahtui. Kyseinen australialaispyöräilijä on selvästi H2-luokan, eli yhtä tasoa alempaan vammaluokkaan kuuluva pyöräilijä. Seurasimme häntä jo harjoituksissa, mutta meidän oli odotettava maalintuloon saakka ennen kuin protesti voitiin jättää kilpailun pääluokittelijalle kansainvälisen pyöräilyliiton sääntöjen mukaisesti, joukkueenjohtaja Mikko Peltonen kertoi.

Suomesta osallistuu vammaispyöräilyn MM-kilpailuihin historiallisen suuri joukkue, yhteensä seitsemän urheilijaa. Jani Peltopuro, Harri Sopanen ja Teppo Polvi kilpailevat käsipyöräluokissa. Jarmo Ollanketo pilottinaan Tommi Martikainen sekä Arttu Mäkinen pilottinaan Aki Turunen osallistuvat näkövammaisten tandem-luokkaan.

Suomalaisittain dramaattisin hetki koettiin toisena kilpailupäivänä, kun kokenut paralympiamitalisti Jarmo Ollanketo joutui keskeyttämään tandem-luokan tempoajon saatuaan sydämen rytmihäiriön. Ollanketo kävi sairaalassa tutkimuksissa ja voi nyt olosuhteisiin nähden hyvin.

Lähde: Suomen Pyöräilyunionin tiedotus

MM-kilpailujen kotisivut: www.greenvillesc2014.com

Vammaispyöräilyn MM-kilpailut, Greenville, USA 28.8.–1.9.2014

Käsipyörien H1-luokan tempoajo, 8,3 km

  1. Timothy Williams, Uusi-Seelanti, 22.34,74
  2. Nicolas Peter Du Preez, Etelä-Afrikka, 22.55,83
  3. Teppo Polvi, Suomi, 23.39,98