Vaikeavammaisten uintiryhmiä järjestävä Pikku-Miinat sai SUH:n Pisara-palkinnon

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto SUH palkitsee vuosittain Vuoden uimahallin ja jakaa SUH:n Pisaroita henkilöille, ryhmille ja teolle. Vuoden 2013 palkinnoissa erityisryhmien uinti oli hyvin esillä.

Vuoden uimahalliksi valitussa Pyhäjärven uimahallissa on myöntämisperusteiden mukaan huomioitu erityisryhmät esimerkillisesti. Yksi Pisara-palkinnon saajista oli vaikeavammaisten lasten ja nuorten uimaryhmiä järjestävä Pikku-Miinat.

Myöntämisperusteet

Vuoden uimahalli

Pyhäjärven uimahalli: Pienen paikkakunnan aktiivinen toimija, joka järjestää monipuolista toimintaa. Erityisryhmät on huomioitu esimerkillisesti.

SUH:n Pisara

Caribia Lifesavers Hengenpelastuskerho: Suomen suurin hengenpelastuskerho on aktiivisesti opettanut lapsille ja nuorille hengenpelastus- ja ensiaputaitoja jo 13 vuoden ajan Turussa.

Jyrki Eksymä: On monipuolisella toiminnallaan innostanut Pyhäjärven kaupunkilaisia uimaan ja liikkumaan. Hän on ajanut eteenpäin vauva- ja perheuinnin kehittämistä sekä yleistä uimataitoa kaiken ikäisille.

Elisa Kangasaho: Espoolaisen uimaseura Cetuksen ohjaaja on toiminut yli 10 vuotta laaja-alaisesti uinnin ja vesiliikunnan parissa. Hän pyrkii kehittämään koko seuran ohjaustoimintaa jatkuvasti eteenpäin ja on valmis sekä tuuraamaan että opastamaan muita.

Pikku-Miinat: Helsingissä toimiva vaikeavammaisten lasten ja nuorten uintiryhmiä järjestävä Pikku-Miinat haluaa, että jokaisella lapsella on mahdollisuus uida, ja tarjoaa myös lasten perheille monipuolisesti sosiaalista tukea.

Teuvan uimahalli: Halli tarjosi monipuolista ohjelmaa uimataitoviikolla eri ikäryhmille, uimaopetuksesta aina hengenpelastukseen.

Anna-Liisa Kakko, Tarja Korvenpää, Maria Nyström ja Christian Thibault: Osallistuivat aktiivisesti Tule uimahalliin! -oppaan laadintaan. Oppaan tavoitteena on edistää kaikkien, myös maahanmuuttajien mahdollisuuksia käyttää uimahallipalveluita.