Joensuu, Jyväskylä, Pori, Rovaniemi, Seinäjoki, Turku – Valtti-ohjelmaan vielä paikkoja auki

Uintia

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n koordinoimassa Valtti-ohjelmassa etsitään vammaisille ja erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille liikuntaharrastusta.

Valtti-ohjelmaan voivat hakea noin 6–23-vuotiaat lapset ja nuoret. Ensisijalla ovat erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret, joilla ei ole entuudestaan säännöllistä liikuntaharrastusta. Ohjelmaan valittu lapsi tai nuori saa oman henkilökohtaisen Valtin, joka toimii ohjattavansa liikuntakaverina ja harrastuksen pariin saattajana.

Valtit ovat pääasiallisesti liikunta-, kasvatus-, kuntoutus- tai sosiaalialan opiskelijoita Valtti-ohjelman lukuisista yhteistyöoppilaitoksista eri puolilta Suomea. Valtti suunnittelee ohjattavalleen noin neljän liikuntakokeilukerran jakson, joka toteutetaan pääasiassa syksyllä.

Ohjelmaan osallistuminen on perheille maksutonta, ja mahdollisista harrastuskokeilujen kuluista perheen kustannettavaksi tulevat vain lapsen tai nuoren omat kulut. Valtin kuluista vastaa VAU.

Hakua vuoden 2019 ohjelmaan on jatkettu seuraavilla paikkakunnilla 2.6. asti: Joensuussa, Jyväskylässä, Porissa, Rovaniemellä, Seinäjoella ja Turussa.

Opiskelijoille ja vapaaehtoisille on vielä paikkoja avoinna Helsingissä, Imatralla, Lahdessa ja Vantaalla.

Lisätiedot Valtti-ohjelmasta