Tässä kaikki mitä on hyvä tietää Tampereen down-urheilijoiden EM-kilpailuista

Jani Töyrylä työntää kuulaa.

Down-urheilijoiden avoimet yleisurheilun ja pöytätenniksen Euroopan mestaruuskilpailut järjestetään 26.–28. heinäkuuta 2019 Tampereella. Yleisurheilukilpailut käydään Ratinan stadionilla aivan Tampereen keskustassa ja pöytätennisturnaus pelataan Varalan urheiluopistolla. Kaikkiin kisatapahtumiin on yleisöllä vapaa pääsy. Tässä tiivistettynä pääasiat kisoista:

Mistä kisoissa on kysymys?

Omien kisojen järjestäminen urheilijoille, joilla on downin oireyhtymä, on melko uusi asia. Yleisurheilussa ensimmäiset down-urheilijoiden MM-kilpailut järjestettiin Meksikossa 2010 ja down-urheilun katto-organisaatio SU-DS perustettiin vuonna 2012. Suomalaisurheilijoita on osallistunut kansainvälisiin down-urheilijoiden yleisurheilukilpailuihin 2010-luvun alusta saakka ja viime vuosina suomalaisurheilijoita on ollut mukana myös muiden lajien (alppihiihto, uinti, rytminen voimistelu) arvokisoissa. Tampereen EM-kilpailut ovat ensimmäiset Suomessa järjestettävät down-urheilun arvokilpailut.

Kehitysvammaisille urheilijoille on toki järjestetty kansainvälisiä kilpailuja jo vuosikymmeniä. Suomalaisurheilijoita on osallistunut paljon erityisesti Special Olympics -kisoihin. Kehitysvammaiset urheilijat osallistuvat rajatulla lajivalikoimalla myös paralympialaisiin, joissa valtaosa urheilijoista on liikunta- ja näkövammaisia. Down-urheilua järjestävät tahot kokevat, että pääasiassa fysiologisista syistä johtuen down-urheilijat ovat epätasa-arvoisessa asemassa muihin kehitysvammaisiin urheilijoihin nähden. SU-DS:n pitkän aikavälin tavoitteena onkin, että down-urheilijat saisivat oman kilpailuluokan paralympialaisiin ja muihin Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n alaisiin kilpailuihin.

Tampereen avoimiin EM-kilpailuihin osallistuu 68 urheilijaa 11 maasta: Suomesta, Iso-Britanniasta, Kroatiasta, Tšekistä, Ruotsista, Italiasta, Venäjältä, Puolasta, Portugalista, Turkista ja Zimbabwesta. Suomesta kisoihin osallistuu yhdeksän urheilijaa.

Avajaiset

Urheilijoiden majapaikkoina toimivat Hotel Scandic Rosendahl Tampereen Pyynikillä ja Varalan urheiluopisto Tampereen Tahmelassa. Varalassa pelataan myös kisojen pöytätennisturnaus. Kisojen avajaismarssi käynnistyy Rosendahlilta perjantaina 26.7. noin klo 9.45 ja kulkee Pyynikin kesäteatterille, jossa avajaiset alkavat klo 10 jälkeen. Avajaisissa esiintyy Sorin Sirkus. Avajaisiin, kuten kaikkiin kilpailutapahtumiinkin, on yleisöllä vapaa pääsy.

Yleisurheilu

Järjestyksessään viidennet down-urheilijoiden yleisurheilun EM-kilpailut järjestetään hulppeissa olosuhteissa Ratinan stadionilla aivan Tampereen keskustassa. Yleisurheilukilpailut järjestää Tampereen Pyrintö. Kilpailut käydään iltapainotteisesti siten, että perjantaina 26.7. kilpaillaan klo 17.00–19.30, lauantaina 27.7. klo 18.00–19.30 ja sunnuntaina 28.7. klo 15.30–17.15. Yleisurheilukilpailujen aikataulu ja lähtölistat löytyvät TÄÄLTÄ.

Suomesta yleisurheilukilpailuihin osallistuu kahdeksan urheilijaa: turkulainen Oliver Patama, veteliläinen Elmeri Siirilä, huittislainen Samuel Jalo, tamperelainen Eliel Nikkola, iittiläinen Jani Töyrylä, seinäjokelainen Veeti Mustalahti, kotkalainen Juho Oksman ja kankaanpääläinen Roosa Kukkumäki.

Yleisurheilussa kilpaillaan kahdessa luokassa: T21 ja Mosaic. Trisomia 21 on downin oireyhtymän yleisin muoto ja valtaosa kisojen urheilijoista on mukana T21-luokassa. Mosaic, eli suomeksi mosaikismi on selvästi harvinaisempi downin oireyhtymän muoto ja kisoissa on kourallinen luokan urheilijoita. Lisätietoja downin oireyhtymästä Verneri.net-sivustolta.

Heti perjantaina on yleisurheilussa suomalaisittain erittäin mielenkiintoinen päivä, sillä lajiohjelmaan kuuluvat mm. 3-ottelu, keihäänheitto ja 4x100 metrin viesti. 3-otteluun, jossa lajeina ovat 100 metrin juoksu, pituushyppy ja kuulantyöntö, osallistuvat suomalaisista Veeti Mustalahti, Eliel Nikkola, Samuel Jalo, Elmeri Siirilä ja Jani Töyrylä.

Keihäänheitossa suomalaisilla on nimissään molempien miesten luokkien maailmanennätykset. T21-luokan Veeti Mustalahti heitti kesäkuun lopussa Pihtiputaan Keihäskarnevaaleilla 600 gramman keihään lukemiin 32,97. Mosaic-luokan Jani Töyrylä puolestaan kiskaisi kolme vuotta sitten Kuusankoskella ME-lukemat 31,61.

Lauantaina 27.7. lajiohjelmassa on mm. 100 metrin juoksu, jossa suomalaisista ovat mukana Roosa Kukkumäki, Oliver Patama, Eliel Nikkola, Juho Oksman, Samuel Jalo ja Jani Töyrylä. Myös kuulantyönnössä on vahva suomalaisedustus: Kukkumäki, Mustalahti, Nikkola, Oksman, Patama ja Töyrylä.

Sunnuntaina 28.7. suomalaisten päälajit ovat 200 metrin juoksu (Oksman, Patama, Jalo) ja pituushyppy (Kukkumäki, Mustalahti, Nikkola, Oksman, Jalo, Patama).

Pöytätennis

Toiset down-urheilijoiden pöytätenniksen EM-kilpailut pelataan PT 75:n järjestämänä Varalan urheiluopistolla. Kisoihin osallistuu 16 pelaajaa, joista kuusi naisia ja kymmenen miehiä. Suomalaisista mukana on espoolainen Bea Westerstråhle, jolle kyseessä ovat uran ensimmäiset kansainväliset pöytätenniskilpailut, mutta arvokisakokemusta löytyy jo alppihiihdosta ja purjehduksesta.

Perjantaina 26.7. pelataan nelinpelit (miehet, naiset ja sekanelinpeli) klo 14.00 alkaen. Nelinpeliparin pelaajat voivat olla myös eri maista, joten Bea Westerstråhlellakin on mahdollisuus osallistua nelinpeliin ja sekanelinpeliin.

Lauantaina 27.7. ohjelmassa ovat joukkuekilpailut klo 9.00 alkaen. Joukkueet koostuvat 2–4 pelaajasta, ja pelaajat voivat olla myös eri maista. Joukkuepelin otteluissa pelataan nelinpeli ja maksimissaan neljä kaksinpeliä. Kolmella voitetulla pelillä voittaa ottelun.

Sunnuntaina 28.7. pelataan kaksinpelit klo 9.00 alkaen. Miesten turnauksessa ykkössijoitettu on Portugalin João Soldado Gonçalves, joka on down-urheilijoiden miesten maailmanrankingin ykkönen. Naisten turnauksessa ennakkoon kovimmat pelaajat tulevat Turkista; Benay Balci ja Merve Peker jakavat 5. sijan naisten maailmanrankingissa. Bea Westerstråhlella ei ole rankingisijoitusta, koska kyseessä ovat hänen ensimmmäiset kansainväliset kisansa lajissa.

Kisasivut: www.tampere2019.fi