Turkki romutti Suomen paralympiahaaveet maalipallon EM-kilpailuissa

Erkki Miinala ja Jarno Mattila

Suomella ei ole joukkuetta vuoden 2020 Tokion paralympialaisten maalipallossa. Asia varmistui perjantaina lajin Euroopan mestaruuskilpailuissa, kun sekä Suomen miehet että naiset hävisivät omat puolivälieräottelunsa Turkkia vastaan. EM-kilpailuista oli jaossa paralympiapaikat vain yhdelle miesten ja yhdelle naisten joukkueelle.

Tokion paralympialaiset tulevat olemaan ensimmäiset sitten vuoden 1976 – jolloin maalipallo oli ensimmäistä kertaa mukana paralympialaisissa – joissa Suomen miesten maalipallomaajoukkue ei ole mukana.

Naisten joukkueella ei ollut mitään mahdollisuuksia puolivälierässään, kun Turkki takoi taululle 10–0-lukemat ja peli keskeytettiin ennen täyttä aikaa kymmenen maalin eron vuoksi.

Miehet sen sijaan putosivat välieristä saappaat jalassa. Suomi nousi kahden maalin takaa vielä toisella puoliskolla tasoihin, mutta Turkki teki lopussa voittoon tarvittavat maalit. Suomen maaleista vastasivat neljästi osunut Erkki Miinala ja kertaalleen verkkoon pallon upottanut Jarno Mattila.

Suomen joukkueiden pelit jatkuvat vielä lauantaina, jolloin pelataan sijoitusottelut sijoista 5–8. Panoksena on vielä A-sarjassa säilyminen, sillä kahdeksanneksi jäänyt lähtee ottamaan vauhtia EM-kilpailujen B-sarjasta. Suomen miehet kohtaavat lauantain ensimmäisessä sijoitusottelussaan Kreikan, naiset puolestaan pelaavat Venäjää vastaan.

Maalipallon EM-kilpailut, Rostock, Saksa 8.–13.10.2019, 4. pelipäivän tuloksia

Miehet

Puolivälierät

  • Ukraina–Espanja 10–0
  • Suomi–Turkki 5–7
  • Suomen maalit: Erkki Miinala 4, Jarno Mattila
  • Saksa–Kreikka 7–5
  • Liettua–Belgia 10–3

Sijoitusottelu, sijat 9–10

  • Ruotsi–Tshekki 11–8

Ruotsi ja Tshekki putoavat EM-kilpailujen B-sarjaan.

Naiset

Puolivälierät

  • Venäjä–Iso-Britannia 2–6
  • Israel–Ukraina 8–1
  • Turkki–Suomi 10–0
  • Kreikka–Saksa 3–4

Sijoitusottelu, sijat 9–10

  • Tanska–Hollanti 2–8

Tanska ja Hollanti putoavat EM-kilpailujen B-sarjaan.

Otteluohjelma (ajat Suomen aikaa)

La 12.10.

  • 10.00 Naiset, välierä 1: Iso-Britannia–Israel
  • 10.00 Naiset, sijat 5–8: Venäjä–Suomi
  • 11.30 Naiset, sijat 5–8: Ukraina–Kreikka
  • 12.00 Naiset, välierä 2: Turkki–Saksa
  • 13.00 Miehet, sijat 5–8: Kreikka–Suomi
  • 14.00 Miehet, välierä 1: Ukraina–Turkki
  • 14.30 Miehet, sijat 5–8: Espanja–Belgia
  • 16.00 Miehet, välierä 2: Saksa–Liettua
  • 17.30 Naiset, sijat 7–8
  • 17.30 Naiset, sijat 5–6
  • 19.00 Miehet, sijat 7–8
  • 19.00 Miehet, sijat 5–6

Su 13.10.

  • 10.30 Naiset, pronssiottelu
  • 12.30 Miehet, pronssiottelu
  • 14.30 Naiset, finaali
  • 16.30 Miehet, finaali

NAISTEN JOUKKUE

  • Miina Grönroos, Riihimäki
  • Susanna Halme, Espoo
  • Kaisu Hynninen, Espoo
  • Iida Kauppila, Espoo
  • Raisa Kuusela, Rovaniemi
  • Krista Leppänen, Tampere
  • Päävalmentaja: Petri Posio
  • Fysiikkavalmentaja: Arttu Mäkinen
  • Huoltaja: Maarit Lehto

MIESTEN JOUKKUE

  • Miika Honkanen, Vantaa
  • Jarno Mattila, Espoo
  • Erkki Miinala, Espoo
  • Markus Tihumäki, Espoo
  • Joni Ylönen, Espoo
  • Ehsan Zoveidavi, Espoo
  • Päävalmentaja: Jarkko Pokkinen
  • Fysiikkavalmentaja: Toni Kneip
  • Huoltaja: Axel Sundholm
  • Videoanalyysit: Mikko Häyrinen (KIHU)

Kisasivuthttp://em-rostock2019.de/Home_en.html