Alueellisissa urheilugaaloissa palkittiin vammaisurheilussa meritoituneita

Taneli Tenhunen sai Pohjois-Savon Urheilugaalassa Kansainvälisyys-palkinnon (kuva: Jari Turunen)

Iso osa liikunnan aluejärjestöjen urheilugaaloista järjestettiin perjantaina 31. tammikuuta. Palkituksi tuli myös hieno joukkue vammaisurheilijoita ja vammaisurheilun parissa pitkän päivätyön tehneitä henkilöitä:

Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaala, Oulu

Kempeleläinen parahiihtäjä ja kunnallisneuvos Pertti Sankilampi palkittiin Elämänura-palkinnolla elämänurastaan pohjoispohjalaisen liikunnan ja urheilun hyväksi. Sankilampi on saavuttanut urallaan kaikkiaan 29 arvokisamitalia. Sankilampi on jo yli viidenkymmenen vuoden ajan edistänyt liikuntaa Pohjois-Pohjanmaan alueella ja toiminut etenkin vammaisurheilun puolestapuhujana.

Hämeen Urheilugaala, Tampere

Vehmaisten Urheilijoita edustavat down-yleisurheilija Eliel Nikkola sai Hämäläisen Sisulimpun. "Tätä ei saa olympia-, MM- eikä EM-menestyksestä. Tähän vaaditaan jotakin vielä omaleimaisempaa. Hämäläisen periksiantamattomuuuden, tulevaisuuteen uskomisen ja tuloksellisen työn -palkinto", ilmaistiin palkinnon perusteluissa. Nikkola voitti kesällä 2019 Tampereella down-urheilijoiden EM-kisoissa kultaa pituudesta ja 3-ottelusta (100m, pituus, kuula) sekä hopeaa 4x100 metrin viestissä. Pituudessa ja 3-ottelussa kultaa tuli ennätystuloksilla, joista 3-ottelun tulos oli vieläpä down-urheilijoiden maailman ennätys!

Etelä-Savon Urheilugaala, Mikkeli

Mikkelin Ampujien Timo Nyström pelkittiin Etelä-Savon vuoden vammaisurheilijana. "Voitti para-ampumaurheilun maailmanmestaruuden näkövammaisten ilmakivääriammunnassa. Makuuammunnassa kymmenestä metristä ammuttiin 60 laukausta. Nyströmin nimiin Australian Sydneyssä tuli myös lajin maailmanennätys", kerrottiin perusteluissa.

Keski-Suomen Urheilugaala, Jyväskylä

Hankasalmen Hangan Jani Tissari valittiin Keski-Suomen vuoden vammaisurheilijaksi. "Jani on vuosikaudet ollut Suomen vammaisurheilun ykköskeihäänheittäjiä ja hänet on huomioitu jo kaksi kertaa aikaisemminkin ansioistaan gaalassamme. Kaikkiaan Tissarilla on nyt 2010-luvun arvokilpailuista kuusi mitalia. Viime kauden paras tulos syntyi oikeaan paikkaan INAS Global Games -maailmankisoissa, jossa Tissari täräytti viimeisellä heitollaan 44,29 ja sijoittui kolmanneksi", perusteluissa sanottiin.

Istumalentopallon Suomen mestaruuden voittanut Palokan Pyry sai Keski-Suomen Urheilugaalassa Lentopalloliiton Keski-Suomen alueen vuoden urheiluteko -palkinnon.

Keski-Pohjanmaan Urheilugaala, Kokkola

Kaustisen Pohjan-Veikkojen Juha Myllymäki palkittiin Keski-Pohjanmaan vuoden vammaisurheilijana. Hän saavutti hopeaa para-ampumaurheilun MM-kilpailujen trap-ammunnan PT1-luokassa Australian Sydneyssä.

Etelä-Karjalan Urheilugaala, Imatra

Erityisgolfin pelaaja, aiemmin urallaan mm. hiihdon paralympiapronssia Inssbruckissa vuonna 1988 voittanut Pauli Mölsä sai Etelä-Karjalan Urheilugaalassa tunnustuksen pitkäaikaisesta työstä ja saavutuksista vammaisurheilun parissa.

Kymenlaakson Urheilugaala, Kouvola

Iitin Pyrintöä edustava Jani Töyrylä palkittiin Kymenlaakson Urheilugaalassa vuoden vammaisurheilijana. Töyrylä voitti kesällä 2019 down-yleisurheilun EM-kilpailuissa Tampereella neljä kultaa ja yhden hopean.

Pohjois-Savon Urheilugaala, Kuopio

Pohjois-Savon Urheilugaala järjestettiin jo 24.1. Gaalassa palkittiin paljon maailmaa kiertävä pyörätuolitenniksen pelaaja Taneli Tenhunen Kansainvälisyys-palkinnolla.

Lapin Urheilugaala, Rovaniemi

Lapin Urheilugaalaan vietettiin jo 11.1. Ounasvaaran Hiihtoseuran kelkkahiihtäjä Sini Pyy sai kaksoisurapalkinnon urheilu-uran ja opiskelun esimerkillisestä yhdistämisestä. Pyy sai myös lajiliiton myöntämän vuoden vammaisurheilijan palkinnon.

Kuva: Jari Turunen