Ihmisoikeudet haltuun urheilussa -hanke herättää pohtimaan urheilun arvopohjaa

Ihmisoikeudet urheilussa logo

Ihmisoikeusliitto on aloittanut ajankohtaisen ja tärkeän hankkeen, jonka tavoitteena on lisätä urheilun toimijoiden tietoisuutta ihmisoikeuksista. Ihmisoikeudet haltuun urheilussa -hanketta vetää vammaisurheiluyhteisölle tuttu henkilö, Paralympiakomitean entinen puheenjohtaja ja paralympialaisissa urheilijana edustanut Mina Mojtahedi.

Paralympiakomitean henkilöstö pääsi ensimmäisen joukossa perehtymään kaksiosaisen kurssin avulla, miten ihmisoikeudet näkyvät urheilussa ja miksi urheiluyhteisön on tärkeä ymmärtää niiden perusteet. Koulutuksessa käydään läpi esimerkiksi ihmisoikeusjärjestelmät kansainvälisesti ja Suomessa sekä perehdytään syrjinnän ja häirinnän teemoihin.

Paralympiakomitean pääsihteeri Riikka Juntunen korostaa, että jokaisella on oma roolinsa ihmisoikeuksien edistämisessä.

– Ihmisoikeusliiton koulutuksen kautta osaamisemme vastuullisena toimijana lisääntyi. Paralympiakomitealla, niin kuin koko suomalaisella urheilulla on vastuullisuusohjelma, mutta minusta on olennaista, että jokainen työntekijämme ymmärtää mitä vastuullisuus tarkoittaa, miksi se on tärkeää ja miten jokainen meistä on vaikuttamassa vastuulliseen toimintaan. Koulutus avarsi myös käsitystä siitä, miten YK:n vammaissopimuksen pitäisi ohjata toimintaa Suomessa. Vaikka liikunnassa ja urheilussa tapahtuu paljon hyviä asioita, olemme vielä kaukana vammaissopimukseen kirjoitetuista asioista, Juntunen toteaa.

Hanke toi Mojtahedin alkuvuodesta takaisin Suomeen Genevestä, jossa hän työskenteli kansainvälisessä Punaisessa Ristissä. Mojtahedi on voittanut useita mestaruuksia erityisesti pyörätuolikoripallossa ja hän oli mukana voittamassa MM-pronssia Suomen pyörätuolicurling-maajoukkueessa vuonna 2015.

– Oli hieno mahdollisuus käynnistää Ihmisoikeusliiton koulutukset Paralympiakomitean kanssa, varsinkin kun olen pitkään ollut paralympialiikkeessä ja vaikuttanut vammaisten oikeuksien toteutumiseen urheilussa. Ihmisoikeuksia on tärkeä ymmärtää, koska ne ovat laaja kokonaisuus, jotka luovat kehyksen toiminnalle myös liikunnassa ja urheilussa, Mojtahedi korostaa.

Kurssi sai erinomaista palautetta Paralympiakomitean henkilöstöltä ja herätti hyvää keskustelua. Paralympiakomitean toiminnassa vammaisten henkilöiden oikeudet ovat keskiössä, mutta myös monet muut oikeudet ovat jokapäiväisessä työssä esillä.

– Kurssin avulla ymmärsi, miten paljon teemme jo ihmisoikeuksiin liittyviä toimenpiteitä. Nyt ne osaa tehdä paremmin näkyviksi, Paralympiakomiteassa lasten ja nuorten liikunnan koordinaattorina työskentelevä Henry Manni totesi kurssin jälkeen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama pilottihanke toteutetaan yhteistyössä urheilukentän ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa, mukana ovat Olympiakomitea, SUEK, ja Paralympiakomitea, lajiliitoista muun muassa SUL ja Palloliitto sekä esimerkiksi Seta, Monaliiku ja muita kansalaisyhteiskunnan toimijoita. 

Lue lisää hankkeesta Ihmisoikeusliiton sivuilta