Ilmoittautuminen Koululiikuntaa kaikille -täydennyskoulutukseen on nyt avattu

Koululaiset pelaavat istuen lentopalloa jättikuutiolla

Koululiikuntaa kaikille -täydennyskoulutus tuo soveltavan liikunnan vinkit opetustoimen henkilökunnalle. Maksuton koulutuskokonaisuus on vastaus opetuskentän kysyntään ja heterogeenisten opetusryhmien kanssa toimivien tarpeisiin.

Täydennyskoulutus käynnistyy tammikuussa 2021 ja siihen voi nyt ilmoittautua mukaan. Koulutus on yhden opintopisteen laajuinen ja se sisältää neljä puolen päivän koulutuspäivää sekä loppuseminaarin. Koulutukseen osallistuminen on hyvin joustavaa, ja se onnistuu fyysisesti paikan päällä, verkon kautta reaaliajassa tai tallenteena jälkikäteen.

Edellisen kerran Jyväskylän yliopisto järjesti Koululiikuntaa kaikille -täydennyskoulutusta 1990-luvun lopussa. Uusi täydennyskoulutus on tarkoitettu koko opetushenkilökunnalle, joten siihen voivat osallistua opettajat, ohjaus- ja avustajahenkilökunta, aamu- ja iltapäivätoiminnan työntekijät ja muut koulun ja liikunnan parissa työtä tekevät henkilöt.

Koulutuskokonaisuudessa pureudutaan mm. liikunnan arviointiin ja liikunnanopetukseen heterogeenisessa ryhmässä. Koulutuksen aiheina ovat esimerkiksi liikunnanopetuksen yksilöllisten suunnitelmien tekeminen ja kolmiportainen tuki liikunnassa sekä oppilaiden tarkkaavuuden ja käyttäytymisen pulmat. Lisäksi koulutuksessa mietitään laajasti erilaisten toimintarajoitteiden huomioimista. Päätösseminaarissa kootaan koulutuksen kokemukset yhteen ja kuullaan kokemuspuheenvuoroja otsikolla ”Paras koulupäivä ikinä”.

LINKKI ILMOITTAUTUMISSIVULLE

Koulutuspäivät, paikkakunnat ja teemat:

29.1.2021, Helsinki, teema: Oppimisen tuki
19.2.2021, Jyväskylä, teema: Pedagoginen osaaminen
26.3.2021, Tampere, teema: Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
23.4.2021, Jyväskylä, teema: Toimintakyvyn haasteet
21.5.2021, Helsinki, teema: Päätösseminaari “Paras koulupäivä ikinä”

Jyväskylän yliopisto järjestää koulutuksen yhteistyössä Suomen Paralympiakomitean, Likesin, Ohjaus- ja Oppimiskeskus Valterin ja Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike-toiminnan kanssa. Muita yhteistyökumppaneita ovat Liikkuva koulu, Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry, Soveli ry sekä Suomen CP-liitto.

Koululiikuntaa kaikille -täydennyskoulutuksen sivusto löytyy täältä