Paralympiakarsinnat: Pyöräilyssä viimeiset rankingpisteet matkaan, taekwondossa Sairaselle pettymys

Pauliina Hatunen ja Tiina Nieminen (oikealla) Ostendin kaduilla kiivaassa takaa-ajossa. Kuva: Jani Peltopuro

Parapyöräilyssä maailmancupin osakilpailu Belgian Ostendissa oli viimeinen mahdollinen paikka kerätä pisteitä Tokion paralympiarankingiin. Erityisesti käsipyöräilijä Teppo Polvi sekä tandem-pari Pauliina Hatunen ja Tiina Nieminen kunnostautuivat pisteiden keräämisessä. Nivalalainen Polvi ylsi kolmanneksi torstain aika-ajokilpailussa ja oli viides lauantain maantieajossa. Parolalainen Hatunen ja janakkalalainen Nieminen olivat seitsemänsiä perjantain aika-ajokisassa ja viidensiä sunnuntain maantieajossa. Kyseessä olivat Hatusen ja Niemisen uran tähän saakka parhaat sijoitukset maailmancupissa.

Tandem-luokan maantieajossa mitalisijat karkasivat Hatuselta ja Niemiseltä vasta pitkässä loppukirissä. Tandem-luokan kisa päästiin ajamaan sunnuntaina hyvässä kelissä, mutta käsipyöräilijät joutuivat urakoimaan launtaina sateessa, viimassa ja erittäin koleassa kelissä. Polven viidennen sijan ohella Harri Sopanen sijoittui H1-luokassa kahdeksanneksi. H3-luokassa Jani Peltopuro oli 33:s ja ensimmäisissä kansainvälisissä parapyöräilykisoissaan kilpaillut ex-motocross-ammattilainen Marko Kovalainen 35:s. Torstain aika-ajokisassa Polvi oli 10:s, Peltopuro 26:s ja Kovalainen 34:s.

Suomella oli ennen Ostendin kisaa yksi maapaikka Tokion paralympialaisten pyöräilyyn. Toiveissa on, että suomalaissuoritukset riittivät toisen maapaikan saavuttamiseen. Se selviää, kun lopulliset maapaikat julkaistaan 16. kesäkuuta. Sitä ennen kesäkuun alkupuolella käydään vielä MM-kilpailut Portugalissa, mutta ne eivät enää Tokion rankingiin vaikuta.

Parataekwondon paralympiakarsintaturnauksessa Bulgarian Sofiassa espoolainen Matti Sairanen pääsi omassa luokassaan rankingsijoituksensa perusteella suoraan välieriin, mikä tiesi sitä, että kaksi voittoa olisivat avanneet ovet Tokion paralympaialsiin. Sairanen joutui kuitenkin toteamaan välierävastustajansa Azerbaidzhanin Imamaddin Khalalovin paremmakseen. Sairasen toive Tokioon pääsystä lepää nyt villin kortin varassa.

Pararatsastuksessa mäntsäläläinen Katja Karjalainen aloitti kansainvälisen kilpailukautensa Saksan Mannheimissa. Karjalainen ja hänen ratsunsa Dr. Doolittle olivat pitkän kilpailutaon jälkeen heti kelpo vireessä. He voittivat henkilökohtaisen ohjelman ja sijoittuivat toiseksi joukkueohjelmassa ja vapaaohjelmassa. Vuoden 2012 Lontoon paralympialaisten hopeamitalisti Karjalainen on jo valittu Tokion paralympialaisiin.

Parapyöräilyn maantieajon maailmancupin kilpailu, Ostend, Belgia 6.–9.5.

MIEHET

Aika-ajo, 20km

Käsipyöräluokka H1: 1) Maxime Hordies Belgia 45.45,719, 2) Fabrizio Cornegliani Italia +8,180, 3) Teppo Polvi Suomi +3.20,129, 4) Patrik Jahoda Tshekki +3.32,543, 5) Ernst Bachmaier Itävalta +4.31,055, 6) Rafal Mikolajczyk Puola +4.52,969,… 10) Harri Sopanen Suomi +7.39,090.

Käsipyöräluokka H3: 1) Mark Mekenkamp Hollanti 30.05,205, 2) Paolo Cecchetto Italia +34,995, 3) Ruslan Kuznetsov Venäjä +58,182, 4) Luis Miguel Garcia-Marquina Cascallana Espanja +1.09,791, 5) Walter Ablinger Itävalta +1.24,179, 6) Riadh Tarsim Ranska +1.25,595,… 26) Jani Peltopuro Suomi +3.44,594,… 34) Marko Kovalainen Suomi +6.00,135.

Maantieajo

Käsipyöräluokka H1, 50km: 1) Maxime Hordies Belgia 1.54.18, 2) Fabrizio Cornegliani Italia +1 kierros, 3) Patrik Jahoda Tshekki +1 kierros, 4) Alain Tuor Sveitsi +1 kierros, 5) Teppo Polvi Suomi +1 kierros, 6) Benjamin Früh Sveitsi +1 kierros, 7) Barry Wilcox USA +1 kierros, 8) Harri Sopanen Suomi +1 kierros. 

Käsipyöräluokka H3, 70km: 1) Riadh Tarsim Ranska 1.45.31, 2) Ryan Pinney USA sama aika, 3) Paolo Cecchetto Italia s.a., 4) Jean-Francois Deberg Ranska s.a., 5) Ruslan Kuznetsov Venäjä s.a., 6) Rafal Szumiec Puola s.a.,...33) Jani Peltopuro Suomi +1. kierros,... 35) Marko Kovalainen Suomi +1. kierros.

NAISET

Aika-ajo, 27km

  • Tandem-luokka: 1) Griet Hoet/Anneleen Monsieur Belgia 27.46,867, 2) Justyna Kiryla/Aleksandra Teclaw Puola +8,242, 3) Sophie Unwin/Jenny Holl Iso-Britannia +8,711, 4) Elizabeth Jordan/Emily Meakin Iso-Britannia +25,246, 5) Louise Jannering/Anna Svardström Ruotsi +29,188, 6) Ginesa Lopez Alarcon/irene Mendez Mel Garejo Espanja +1.22,289, 7) Pauliina Hatunen/Tiina Nieminen Suomi +1.27,754.

Maantieajo, 90km

  • Tandem-luokka: 1) Griet Hoet/Anneleen Monsieur Belgia 2.28.45, 2) Justyna Kiryla/Aleksandra Teclaw Puola sama aika, 3) Sophie Unwin/Jenny Holl Iso-Britannia s.a., 4) Louise Jannering/Anna Svardström Ruotsi s.a., 5) Pauliina Hatunen/Tiina Nieminen Suomi s.a., 6) Ginesa Lopez Alarcon/Irene Mendez Mel Garejo Espanja s.a.

Parataekwondon paralympiakarsintaturnaus, Sofia, Bulgaria 9.5.

MIEHET, K43-44, 61KG

Välierä

  • Imamaddin Khalalov Azerbaidzhan–Matti Sairanen Suomi 19–3.

Pararatsastuksen kansainvälinen kilpailu, Mannheim, Saksa 7.–9.5.

RYHMÄ I

  • Joukkueohjelma: 1) Tina Jensen Ljumgström Chabert/Skovens Rosselli Tanska 74.345%, 2) Katja Karjalainen/Dr. Doolittle Suomi 73.393%, 3) Magdalena Cycak Puola 67.500%, 4) Martina Benzinger/Nautika Saksa 64.583%, 5) Silvia Logemann/Neandro Saksa 60.774%.
  • Henkilökohtainen ohjelma: 1) Katja Karjalainen/Dr. Doolittle Suomi 74.524%, 2) Tina Jensen Ljumgström Chabert/Skovens Rosselli Tanska 74.286%, 3) Magdalena Cycak Puola 66.905%, 4) Martina Benzinger/Nautika Saksa 66.488%.
  • Vapaaohjelma: 1) Tina Jensen Ljumgström Chabert/Skovens Rosselli Tanska 76.578%, 2) Katja Karjalainen/Dr. Doolittle Suomi 75.889%, 3) Martina Benzinger/Nautika Saksa 70.456%, 4) Magdalena Cycak Puola 65.356%.