Kiinan kokopäiväkiekkoilijat latoivat tusinan Suomen maaliin parajääkiekon B-sarjan MM-kisoissa

Kiina ja Suomi kohtasivat parajääkiekon C-sarjan MM-kisoissa Vierumäellä 2018.

Kiina oli odotetun kova vastus ja voitti Suomen selkein 12–0 (9–0, 2–0, 1–0) -lukemin parajääkiekon B-sarjan MM-kilpailuissa Ruotsin Östersundissa.

Suomen Paraleijonat selviytyi ensimmäiset kolme minuuttia ottelusta ilman päästettyä maalia, mutta neljännen minuutin aikana Kiina latoi kiekon neljä kertaa ohi maalivahti Timo Karkon. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin 9–0-numeroista.

Avauserän jälkeen Kiina nosti hieman jalkaa kaasulta ja teki kahdessa viimeisessä erässä enää kolme maalia. Päätöserässä Suomi vaihtoi maalinsuulle Turun Palloseuran Pasi Heikkilän, joka torjui yhdeksän laukausta ja päästi taakseen vain yhden.

– Urheasti väännettiin, mutta siinä näkyi sellainen tasoero kuin on oletettavissakin, kun toinen joukkue on tehnyt tätä päivätöikseen viimeiset viisi vuotta, Paraleijonien päävalmentaja Jari Härkälä sanoi.

Härkälä viittasi Kiinan tekemiin koviin panostuksiin sen jälkeen, kun Peking valittiin vuoden 2022 talviolympialaisten ja -paralympialaisten isännäksi. Kiina haluaa menestyä kotikisoissaan kaikissa lajeissa, myös parajääkiekossa.

Vuonna 2018 Kiina oli vielä mukana Vierumäellä pelatuissa C-sarjan MM-kilpailuissa, joissa se voitti Suomen 5–0. Jo silloin joukkueella oli hurjasti vauhtia. Nyt pelaajat tekevät myös taitavia suorituksia kovasta vauhdista.

– Uskoisin, että Kiina tulee kamppailemaan mitaleista Pekingin paralympialaisissa, Härkälä arvioi.

Kova vastus on Suomelle luvassa sunnuntainakin, kun vastaan asettuu Saksa. Ottelu alkaa klo 14.30 Suomen aikaa.

– Saksassakin on panostettu lajiin kovasti viime aikoina. Heille oli kova pettymys, kun eivät onnistuneet nousemaan A-sarjaan edellisistä B-kisoista, jotka pelattiin Berliinistä. Saksa on vähän erityyppinen, suoraviivaisempi ja fyysisempi joukkue kuin Kiina, mutta erittäin kova joka tapauksessa, Härkälä totesi.

Östersundin B-kisoissa pelaa kuusi joukkuetta. Yksinkertaisen sarjan kaksi parasta nousee A-sarjaan ja kolme parasta pääsee lisäksi myöhemmin tänä vuonna pelattavaan paralympiakarsintaturnaukseen yhdessä Slovakian, Italian ja Norjan kanssa.

B-sarjan MM-kilpailujen otteluja voi katsoa suorana World Para Ice Hockeyn Facebookin tai Paralympic Games Youtube-kanavan kautta.

Parajääkiekon B-sarjan MM-kilpailut, Östersund, Ruotsi 17.–22.9.2021

Kiina–Suomi 12–0 (9–0, 2–0, 1–0)

1. erä

  • 03.05 1–0 Song Xiao Dong (Zhang Zheng)
  • 03.25 2–0 Zhu Zhan Fu (Tian Jin Tao)
  • 03.43 3–0 Tian (Qiu Dian Peng)
  • 03.59 4–0 Shen Yi Feng (Wang Zhi Dong, Cui Yu Tao)
  • 05.27 5–0 Wang (Shen, Cui)
  • 07.49 6–0 Shen (Wang, Cui)
  • 09.49 7–0 Cui (Song)
  • 09.58 8–0 Wang (Zhang)
  • 11.11 9–0 Zhu (Xu Jin Qiang)

2. erä

  • 17.37 10–0 Li Hong Guan (Xu)
  • 23.06 11–0 Li (Tian)

3. erä

  • 39.29 12–0 Li (Qiu Dian Peng)

Jäähyt: CHN 4x2 min, FIN 2x2 min

Torjunnat: Wang Wei CHN 1, Ji Yan Zhao CHN 0, Timo Karko FIN 23, Pasi Heikkilä FIN 9

Sarjatilanne

  1. Kiina 2 2 0 0 0 30–0 6
  2. Saksa 1 1 0 0 0 7–0 3
  3. Ruotsi 1 1 0 0 0 6–0 3
  4. Japani 2 1 0 0 1 10–7 3
  5. Suomi 2 0 0 0 2 0–18 0
  6. Puola 2 0 0 0 2 0–28 0

Suomen seuraavat ottelut:

  • Su 19.9. klo 14.30 Suomi–Saksa
  • Ti 21.9. klo 14.30 Japani–Suomi
  • Ke 22.9. klo 11.00 Puola–Suomi

SUOMEN JOUKKUE

Maalivahdit

  • Timo Karko, Hyvinkää
  • Pasi Heikkilä, Turku

Puolustajat

  • Jani Roponen, Lohja
  • Lasse Pakarinen, Järvenpää
  • Juhamatti Himanen, Espoo
  • Leevi Kurki, Muurame

Hyökkääjät

  • Markku Hirvelä, Riihimäki
  • Harri Kangastie, Tampere
  • Markku Vesikansa, Helsinki
  • Eemi Rovio, Keuruu
  • Markus Lehto, Oulu
  • Niko Silén, Raisio

Taustahenkilöt

  • Päävalmentaja Jari Härkälä
  • Apuvalmentaja Teemu Kurki
  • Joukkueenjohtaja Tomi Rovio
  • Huolto/hieroja Mika Markkanen 

Videotallenne Kiina–Suomi-ottelusta