Paralympiakomitean hallitus: Haluamme panostaa soveltavan liikunnan apuvälinetoiminnan kehittämiseen

Luontoliikunnan apuvälineitä

Suomen Paralympiakomitean hallitus kokoontui etäkokoukseen torstaina 7. lokakuuta. Hallituksen esityslistalla olivat talousasioiden lisäksi vuoden 2022 talous- ja toimintasuunnitelmien raamit, muut syyskokouksen asiat sekä strategian toteuttamiseen liittyvät henkilöstömuutokset. Lisäksi hallitus kuuli katsauksen ajankohtaisista asioista.

Koronalla on ollut merkittävä vaikutus vuoden 2021 talouteen, sillä tapahtumia ja kilpailuja ei ole voitu toteuttaa. Hallitus päätti, että tässä tilanteessa investoidaan tulevaan ja hankitaan soveltavan liikunnan apuvälinetoiminta SOLIAlle lisää toimintavälineitä. Tutustu SOLIAn toimintaan täällä.

Välineiden hankinnassa painottuvat eri lajien tarpeet sekä lisääntynyt kiinnostus ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen. Hallitus totesi, että liikunnan apuvälineet eivät ole lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineitä ja suurin osa liikkujista ei pysty hankkimaan niitä itsenäisesti. Hankinnoilla on suuri merkitys yksittäisille liikkujille ja urheilijoille.

Vuoden 2022 toiminta- ja taloussuunnitelmat hyväksytään syyskokouksessa Helsingissä 20. marraskuuta. Hallitus päätti strategian mukaisesti toteutetusta raamista niin toiminnan kuin taloudenkin osalta.

Hallitus kuuli strategiaan liittyvästä henkilöstön toimenkuvien arvioinnista. Tällä hetkellä suurin tarve on urheilijan polun vahvistaminen. Jatkossa Thomas Jalas toimii lajikoordinaattorina urheilutiimissä. Tapahtumakoordinaattorina Paralympiakomiteassa työskennellyt Jalas on tähän saakka vastannut mm. Para School Day -koulukiertueen toteuttamisesta ja jatkaa tätä työtä edelleen muiden töidensä ohessa. Toimenkuvien tarkentamista jatketaan.

Ajankohtaisissa asioissa kuultiin Metsähallitukselle toteutetusta koulutuksesta, jonka tavoitteena on lisätä esteettömyysosaamista, liikuntapaikkarakentamisen valtakunnallisista hankkeista, Johanna Kareen kanssa valmisteltavasta valokuvanäyttelystä, urheilugaalasta sekä SUEK:n kanssa pidetystä palaverista koskien paralympialaisten valintoja.

Lisäksi TPS Juniorijääkiekko ry hyväksyttiin jäseneksi. Tervetuloa mukaan paraperheeseen!

Paralympiakomitean vuosikokous pidetään 20. marraskuuta klo 14.00 Helsingin Radisson Blu Royal Hotellissa (os. Runeberginkatu 2).

Kuva: Petri Jauhiainen