Aarni Kumpulainen, 14, juhli mestaruutta ja parhaan mailapelaajan palkintoa sähköpyörätuolisalibandykauden päätteeksi

Aarni Kumpulainen ja Finlandia-sarjan parhaan mailapelaajan palkinto

Sähköpyörätuolisalibandyn kotimainen sarjakausi päättyi toukokuun puolivälissä Liedossa helsinkiläisjuhliin, kun Helsinki Outsiders Red voitti SM-kultaa ja HOS Akatemia Finlandia-sarjan mestaruuden. Juhlaan oli syytä kuitenkin koko sähköpyörätuolisalibandy-yhteisöllä, kun sarjakausi saatiin pelattua läpi ensimmäistä kertaa sitten kauden 2018–19.

– On tuntunut mahtavalta, kun on päässyt vihdoin taas pelaamaan! Treenit olivat pitkään tauolla koronapandemian aikaan, eikä kukaan oikein tiennyt, koska päästäisiin jatkamaan. Oli ikävä joukkuetta, sanoi 14-vuotias Aarni Kumpulainen, joka oli voittamassa Finlandia-sarjan mestaruutta HOS Akatemian riveissä ja pääsi tekemään debyyttinsä kauden aikana myös SM-kultaa voittaneen HOS Redin riveissä.

– Tavoitteenani on päästä pelaamaan HOSin SM-sarjajoukkueeseen. Tällä kaudella kävin omien treeniemme lisäksi SM-joukkueen treeneissä ja pääsin joukkuekaverini kanssa kokeilemaankin SM-sarjassa pelaamista Vaasan turnauksessa. Sain ensimmäisessä SM-sarjapelissäni maalin ja se tuntui upealta. Sain vielä joukkueenjohdolta pelipallon muistoksi. Toivottavasti ensi kaudella pääsen mukaan HOSin SM-peleihin, Aarni totesi.

Yksi Aarnin nuoren pelaajauran tavoitteista toteutui jo, kun hänet palkittiin kauden päätteeksi Finlandia-sarjan parhaana mailapelaajana. Sähköpyörätuolisalibandyssa on mailapelaajia, joiden käsien toimintakyky riittää salibandymailan käsittelyyn sekä ns. t-stick-pelaajia, joiden käsien toimintakyky on heikko ja jotka pelaavat palloa pelituolin etuosaan kiinnitetyllä t-kirjaimen muotoisella mailalla.

– Monissa urheilulajeissa tarvitaan lihasvoimaa, mutta kun sitä ei ole, on ollut hienoa löytää tällainen laji, jossa voi kokea onnistumisia ja saa tunteen, että on taitava omassa lajissaan, Aarni sanoi.

Aarnilla on lihassairaus. Kumpulaisen perhe sai kuulla sähköpyörätuolisalibandyharrastuksesta kontrollikäynnillä Helsingin Lastensairaalassa, kun Aarni oli 9-vuotias.

– Olen aina tykännyt salibandystä, mutta sen pelaaminen tuntui fyysisesti raskaalta. Yllätyin, kun sähköpyörätuolia osasikin heti ohjata, vaikka en ollut sitä ennen käyttänyt. Yllättävän nopeasti kehittyi käsien koordinaatio, eli toisella kädellä ohjaa tuolia ja toisella käsittelee mailaa. Sitten pystyi keskittymään itse peliin, Aarni muisteli.

HOS Akatemia tuulettaa Finlandia-sarjan mestaruutta

Sähköpyörätuolisalibandya voivat pelata kaikki, jotka käyttävät arjessaan jotain liikkumisen apuvälinettä – sen ei tarvitse olla sähköpyörätuoli. Sähköpyörätuolisalibandyn pelituoli on joka tapauksessa erillinen tuoli kuin arkikäytössä käytettävä. Se on nopeampi ja ketteräliikkeisempi.

– Lajin aloitus on tehty ainakin täällä Helsingissä helpoksi. Kesäkuussa HOSilla on avoimet harjoitukset, joihin kuka tahansa saa tulla ja heillä on muutama pelituoli, jolla pääsee kokeilemaan lajia. Aarni kävi ja innostui lajista kovasti. Kun näytti, että hän haluaa pelata säännöllisesti, niin päätimme ostaa oman tuolin käytettynä, kertasi Aarnin isä Mikko Kumpulainen.

Sähköpyörätuolisalibandy on ollut Aarnille mieluinen harrastus muutenkin, mutta sen kautta hän on saanut myös paljon vertaistukea. HOS Akatemian nuoret pelaajat viettävät aikaa yhdessä pelien ja treenien ulkopuolellakin, vierailevat toistensa luona ja pelaavat videopelejä yhdessä verkon välityksellä.

Salibandyn ja videopelien lisäksi lähellä Aarnin sydäntä on kuvataide. Hän on käynyt useamman vuoden ajan lasten ja nuorten taidekeskus Annantalossa taidekurssilla ja pitänyt siitä kovasti.