Nuku yö ulkona: Tentsile-majoitus osoittautui toimivaksi Jyrki Niemiselle ja Annukka Jaakkolalle

Jyrki Nieminen majoittuneena

Suomen Ladun Nuku yö ulkona -teemaviikonloppua vietetään 27.–28. elokuuta. Nurmijärven Latu ja Polku järjestää Kiljavalla esteettömän Metsähotellin osana Suomen Ladun ja Paralympiakomitean Yhteiset polut -hanketta.

Kiljavalle voi tuoda oman majoitteensa, mutta tarjolla on myös järjestäjien puolesta erilaisia esteettömiä majoitteita. Lisäksi viikonloppuna pääsee tutustumaan liikunnan apuvälineisiin ja esteettömän retkeilyn sovelluksiin.

Koronan vuoksi pariin vuoteen ei Metsähotelleja ole päästy pystyttämään. Edellisen kerran esteetön Metsähotelli nousi Espoon Oittaalle kesällä 2019. Tuolloin mukana oli pyörätuolia käyttävä helsinkiläispariskunta Jyrki Nieminen ja Annukka Jaakkola.

– Nukuimme kahden hengen Tentsile-majoitteessa, joka on vähän kuin teltan ja riippumaton välimuoto, eli teltta, joka viritetään puiden varaan maan pinnan yläpuolelle. Se oli hyvä kokemus ja mukava paikka yöpyä. Taivas näkyi ja sai nukkua luonnon rauhassa, Jyrki Nieminen muistelee.

Evolla järjestetyllä luontoleirillä Nieminen ja Jaakkola kokeilivat puolijoukkueteltassa yöpymistä. Sekin sujui, mutta heidän kokemusten perusteella Tentsile on parempi.

– Teltta kun on maassa, niin siinä tulee yön mittaan vähän sellainen kylmänkostea tunne. Tentsilessa alkuun se sinne meneminen voi aiheuttaa haasteita, mutta kun keksii itselleen sopivan tyylin, niin sinne pääsee siirtymään sujuvasti ja sieltä pääsee omatoimisesti poiskin, Nieminen sanoo.

– Pikkuisen punnertamista se vaatii, eli vähän käsivoimia tarvitsee, että sinne pääsee ja sieltä pääsee pois. Ja sitten tasapainoa, että siellä pystyy hyvin olemaan, Annukka Jaakkola jatkaa.

Nieminen ja Jaakkola retkeilisivät mieluusti nykyistä enemmänkin, mutta työt rajoittavat harrastamista. Ennen lähtöpäätöstä on tärkeää saada kohteesta riittävät ennakkotiedot, jotta voi turvallisin mielin lähteä vailla pelkoa siitä, että sujuva retkeily muuttuu selviytymiseksi. Siinä mielessä Metsähotellin kaltaiset järjestetyt tapahtumat, joista on ennakkotietoja saatavissa ja apua paikan päällä, ovat hyviä.

– Viime vuonna, kun Nuku yö ulkona -teemapäivän Metsähotelli peruuntui, yövyimme parvekkeellamme Kontulassa, Nieminen naurahtaa.

Ilmoittautumiset Kiljavan esteettömään Metsähotelliin 27.8.

Nurmijärvelle, Märkiöjärven rannalle nousee yhdeksi yöksi maailman suurin Metsähotelli, joka majoittaa jopa yli 1500 henkeä. Tule mukaan viettämään ikimuistoinen yö ulkona! Majoittuminen on maksutonta, ja luvassa on paljon huikeaa, myös esteetöntä ohjelmaa kaiken ikäisille. Lue lisää Metsähotelli Kiljavasta


Lue lisää:

Nuku yö ulkona 27. elokuuta – Kiljavan esteetön Metsähotelli on oiva paikka kokeilla ulkona yöpymistä

Nuku yö ulkona: Tuula Koivula odottaa pääsevänsä yöpymään uudessa riippumatossaan