Voitto Espanjasta vei Suomen lähelle välieräpaikkaa sähköpyörätuolisalibandyn MM-kilpailuissa

Jesse Mursu

Suomi hävisi torstain ensimmäisessä ottelussaan Tanskalle 2–8-lukemin, mutta voitti iltaottelussaan Espanjan maalein 10–5 sähköpyörätuolisalibandyn MM-kilpailuissa Sveitsin Surseessä. Perjantaina Suomi kohtaa alkulohkon päätösottelussaan heittopussi Australian ja tappion välttäminen riittää Suomelle välieräpaikan varmistamiseen.

Espanja piti Suomea pinteessä toisen jakson alkuun saakka nousten 2–4-takaa-ajoasemasta 4–4-tasatilanteeseen. Suomen ottaman aikalisän jälkeen Kasper Vuorinen ja Ella-Riikka Isometsä palauttivat nopeasti maaleillaan johdon kahteen maaliin.

Espanja ei sen jälkeen enää päässyt rinnalle, vaikka pääsi pelaamaan viimeiset viisi minuuttia ylivoimalla, kun turnausjury otti Isometsän pelituolin nopeustarkastukseen ja se osoittautui liian nopeaksi. Pelituoli saa sähköpyörätuolisalibandyssa kulkea maksimissaan 15 kilometriä tunnissa.

– Tuolini kulki ylinopeutta taaksepäin, joten sain punaisen kortin ja viiden minuutin jäähyn. Totta kai olen pettynyt siitä. En halua kulkea ylinopeutta ja se harmittaa kovasti, Isometsä totesi.

Avausjaksolla Suomen maaleista vastasivat kolmesti osunut Samuel Ojala ja maalinteon aloittanut Jesse Mursu. Toisella jaksolla Vuorinen onnistui neljä kertaa ja Isometsä kahdesti.

– Aloitettiin passiivisemmin, mutta se ei toiminut tässä pelissä ja meidän täytyi aktivoitua toisella jaksolla. Toisen jakson kuluessa tulikin sellainen tunne, että me saadaan tämä peli haltuun, Isometsä sanoi.

Päivän ensimmäisessä ottelussa Tanskaa vastaan Suomi piti runsaasti palloa, mutta ei onnistunut murtautumaan maalipaikoille. Tanska sen sijaan rankaisi tehokkaasti Suomen virheistä. Suomen ainoat maalit syntyivät vastahyökkäyksestä Jesse Mursun onnistuessa Kasper Vuorisen syötöstä sekä vapaalyönnistä Samuel Ojalan löydettyä laukaukselleen reiän tanskalaismuurista.

– Se oli juuri niin vaikea ottelu kuin mitä numerot näyttävät. Tanska oli erittäin hyvä. He puolustivat todella hyvin ja meillä oli vaikeuksia läpi ottelun päästä hyökkäyksessä tarpeeksi syvälle ja saada aukkoja heidän puolustukseensa, Suomen valmentaja Jaakko Linkoheimo totesi.

Suomen tie kohti välieriä helpottui ratkaisevasti jo keskiviikkona, kun Suomi onnistui voittamaan Saksan maalein 6–3 ja sen jälkeen Saksa vielä hävisi Tanskalle 5–6. Maailmanrankingin kolmonen Saksa käytännössä menetti mahdollisuutensa välieräpaikkaan noiden kahden tappion myötä. Suomi on maailmanrankingissa seitsemäntenä.

Sähköpyörätuolisalibandyn MM-kilpailut, Sursee, Sveitsi 9.–14.8.2022

LOHKO B

  • Suomi–Tanska 2–8 (1–4, 1–4)
    • Suomen maalit: Jesse Mursu, Samuel Ojala
  • Suomi–Espanja 10–5 (4–2, 6–3)
    • Suomen maalit: Kasper Vuorinen 4, Samuel Ojala 3, Ella-Riikka Isometsä 2, Jesse Mursu

Lohkotilanne torstain ottelujen jälkeen

  1. Tanska 3 3 0 0 46–7 6
  2. Suomi 3 2 0 1 18–16 4
  3. Saksa 3 1 0 2 17–15 2
  4. Espanja 2 1 0 1 13–11 2
  5. Australia 3 0 0 3 4–49 0

OTTELUOHJELMA (AJAT SUOMEN AIKAA)

PERJANTAI 12.8.

10.30 Lohko A: Italia–Kanada
12.15 Lohko B: Espanja–Saksa
14.00 Lohko A: Sveitsi–Hollanti
15.45 Lohko B: Australia–Suomi
17.30 Lohko A: Kanada–Belgia
19.15 Lohko B: Tanska–Espanja

LAUANTAI 13.8.

10.30 Sijoitusottelu, sijat 5–8: A3–B4
12.45 Sijoitusottelu, sijat 5–8: B3–A4
15.00 Välierä: A1–B2
17.15 Välierä: B1–A2
19.30 Sijoitusottelu, sijat 9–10

SUNNUNTAI 14.8.

10.45 Sijoitusottelu, sijat 7–8
13.00 Sijoitusottelu, sijat 5–6
15.15 Pronssiottelu
17.30 Loppuottelu

Kaikki MM-kilpailujen ottelut ovat katsottavissa IPCH:n Youtube-kanavan kautta: https://www.youtube.com/c/powerchairhockey

SUOMEN JOUKKUE

Atso Ahonen (C), Helsinki
Jasmi Ahonen, Helsinki
Anni Kyröläinen, Helsinki
Jesse Mursu, Espoo
Kasper Vuorinen, Järvenpää
Samuel Ojala, Lahti
Ella-Riikka Isometsä, Helsinki
Olli Palonen, Helsinki
Petri Matikainen (A), Helsinki
Saila Luumi, Vantaa

VALMENNUS JA JOUKKUEENJOHTO

Mika Borg, päävalmentaja
Jaakko Linkoheimo, valmentaja
Riina-Kaisa Ojala, joukkueenjohtaja
Timo Pelkonen, joukkueenjohtaja

Kuva: IPCH Euro Stars Tournament 2020


Aiemmat kisauutiset:

Viiden maalin Vuorinen johdatti Suomen avausvoittoon sähköpyörätuolisalibandyn MM-kilpailuissa

Sähköpyörätuolisalibandymaajoukkueen pitkä odotus palkitaan – Sveitsin MM-kisoissa kovat vastustajat heti alkuun