Teppo Polvi neljänneksi parapyöräilyn MM-kilpailujen aika-ajokilpailussa

Teppo Polvi Tokion paralympialaisissa 2021

Nivalalainen Teppo Polvi sijoittui neljänneksi parapyöräilyn MM-kilpailujen H1-käsipyöräilyluokan aika-ajokilpailussa Kanadan Baie-Comeaussa. Polvi jäi pronssisijasta vajaat kaksi minuuttia 18,9 kilometrin mittaisella reitillä.

– Ihan hyvä ajo, mutta ei riittänyt podiumille. Muutamia heikkoja hetkiä. Ensimmäinen kierros oli parempaa tekemistä, toisella hapot iskivät radan pitkässä mäessä, jonka ajallinen kesto on miltei kolmasosa koko kierroksesta. Erot olivat selvät. Juonitaan jotain lauantain maantiekisaan, Polvi sanoi.

Maantieajo ajetaan lauantaina samalla reitillä kuin aika-ajokisakin.

Polvi on urallaan voittanut MM-hopeaa (maantieajo 2014) ja kaksi MM-pronssia (aika-ajo 2014, maantieajo 2019). Maailmancupin H1-luokan kokonaiskilpailun hän on voittanut urallaan kahdesti (2015 ja 2017). Tämän kauden maailmancupissa hän varmisti viime viikonloppuna kokonaiskilpailun pronssisijan.

Parapyöräilyn maantieajon MM-kilpailut, Baie-Comeau, Kanada 11.–14.8.2022

Aika-ajokilpailu

Miehet, H1-käsipyöräluokka, 18,9km

  1. Fabrizio Cornegliani Italia 47.41,46
  2. Nicolas Pieter Du Preez Etelä-Afrikka 48.54,82 (+1.13,36)
  3. Maxime Hordies Belgia 50.17,03 (+2.35,57)
  4. Teppo Polvi Suomi 52.09,31 (+4.27,85)
  5. Patrik Jahoda Tshekki 52.33,31 (+4.51,85)
  6. Rafal Mikolajczyk Puola 57.22,21 (+9.40,75)
  7. Benjamin Früh Sveitsi 59.59,45 (+12.17,99)
  8. Alain Tuor Sveitsi 1.00.08,82 (+12.27,36)


Lue lisää:

Teppo Polvi käsipyöräili viidenneksi MM-kilpailujen maantieajossa