Yhteistyökumppanit – Tulevaisuuden tähdet

Tulevaisuuden tähtien tukeminen ja kannustaminen polulla kohti urheilu-unelmiaan on tärkeä osa Suomen Paralympiakomitean yhdessä kumppaneidensa kanssa toteuttamaa vaikuttavaa toimintaa. Mukaan tarvitaan lisää yrityksiä ryhmän toiminnan mahdollistamiseksi!

Nuorten paralympiaryhmä Tulevaisuuden tähtiin valitaan vuosittain eri lajien lupaavia nuoria ympäri Suomen. Vuonna 2023 ryhmään kuuluu 22 lupaavaa urheilijaa. Valmennukseen ovat liittyneet myös moninkertaiset paralympiakultamitalistit Leo-Pekka Tähti sekä Matti Suur-Hamari.

Nuoret paraurheilijat leireilevät yhdessä neljästi vuodessa, saavat tukea niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin valmentautumiseen, ja tapaavat säännöllisesti myös esimerkiksi etäyhteyksin.

Ota yhteyttä ja lähde mukaan mahdollistamaan nuorten unelmia urheilijan polun tärkeässä vaiheessa ja tukemaan etenemistä jo monen kohdalla kohti seuraavaksi tulossa olevia Pariisin 2024 ja Milano-Cortinan 2026 paralympialaisia!

Tulevaisuuden Tähdet yhteistyökumppanit logot

Tulevaisuuden tähtiä tukemassa

Tulevaisuuden tähtien toimintaa mahdollistavat jo vakuutusyhtiö Fennia, pörssiyhtiö Neste sekä älylukkoja valmistava Salto.

Suomen ensimmäinen Paralympic Training Center Pajulahdessa tarjoaa nuorille esteettömät harjoitusolosuhteet, ja Paralympiakomitean pääyhteistyökumppani JYSK jakaa nuorille paraurheilijoille vuosittain perinteiset JYSK-stipendit.

Kalevala Koru taas on toteuttanut Suomen Paralympiakomitealle WeThe15-yhdenvertaisuuskampanjan tunnuksena toimivan kierrätyshopeisen korun, jonka tuotto kohdistuu nuorille paraurheilijoille.

Fennia

Fennialle on tärkeää saada olla tsemppaamassa Tulevaisuuden tähtiä heidän matkallaan ja tukea ryhmäläisten kehitystä kohti omaa parastaan, minne asti se johtaakaan.

Nuorissa on tulevaisuus, ja Fennia uskoo, ettei ole olemassa vain yhtä, vaan monta mahdollista tulevaisuutta.

Lue lisää: 

Fennia tukee paralympiaurheilijoiden matkaa kohti paralympialaisia

Tutustu Fennian Tulevaisuuden tähdet -haastattelusarjaan

SEO

Paraurheilun Tulevaisuuden Tähtiä tukevan SEOn ja Paralympiakomitean yhteistyön olennaisin osa on sosiaalisen vastuun edistäminen. Arviolta 15 prosentilla suomalaisista on jokin vamma, ja SEO tulee olemaan vahvasti mukana Tulevaisuuden tähdet -ryhmän tukemisessa.

Tulevaisuuden tähdet -ryhmä saa upean esikuvan vuodelle 2023, kun SEO:n urheilijalähettiläänä toimii Energiaa-tiimin urheilija Henry Manni.

Lue lisää: 

Paraurheilun Tulevaisuuden tähtien uusin yhteistyökumppani on SEO

Energiaa-blogi: SEO:n hallitus ja henkilökunta tutustuivat paraurheiluun hyvinvointipäivänä

 

SALTO Systems

SALTO Systems tukee vammaisurheilua useassa eri maassa. Suomessa pääkohteena on Tulevaisuuden tähdet -ryhmä.

Pohjoismaiden suurimpiin langattomien ja elektronisten älylukkojen valmistajiin kuuluva yritys mahdollistaa urheilemista myös oman Free2move -ohjelmansa kautta.

Lue lisää: 

Nuorten paralympiaryhmä oppii ja harjoittelee yli lajirajojen – Salto Systems Nordic mukaan mahdollistajaksi
  

Paralympic Training Center Pajulahti

Tulevaisuuden tähtien neljä vuosittaista leiriä järjestetään Suomen ensimmäisessä Paralympic Training Centerissä Pajulahdessa, Lahden Nastolassa.

Lue lisää Paralympic Training Center -yhteistyöstä

 

Tutustu vuoden 2022 Tulevaisuuden tähdet -ryhmään

Ota yhteyttä ja lähde mukaan tukemaan paranuorten unelmia kohti lajiensa arvokisoja sekä Pariisin 2024 ja Milano-Cortinan 2026 paralympialaisia!

Lisätietoa yhteistyökumppanuuksista: