- Etusivu
- Hankkeet
- Liikkeellä kuntoon
Liikkeellä kuntoon
Liikkeellä kuntoon -hankkeessa (2025–26) kehitetään soveltavan liikunnan ja paraurheilun toimintaa alueellisesti.
Hankkeen toteuttajina ovat Suomen Paralymiakomitea yhteistyössä neljän liikunnan aluejärjestön kanssa. Aluejärjestöistä ovat edustettuina Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry ja Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry. Lisäksi hankkeessa arvioidaan Kainuun Liikunta ry:n Liekki-hanketta. (ESR+).
Liikkeellä kuntoon -hanke kokoaa alueellisen tuntemuksen ja osaamisen sekä kehittää uudenlaisia yhteistyömalleja, joilla parannetaan soveltavan liikunnan ja paraurheilun asemaa Suomessa. Hankkeen parhaimmiksi todetut toiminta- ja toteutustavat jalkautetaan valtakunnallisesti kaikkien liikunnan aluejärjestöjen käyttöön.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke on osa hallitusohjelman mukaista liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn poikkihallinnollista Suomi liikkeelle -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.
Tavoite: yhdenvertaiset mahdollisuudet liikuntaan
Liikkeellä kuntoon -hankkeen tärkeimpänä tavoitteena on parantaa toimintarajoitteisten ihmisten mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa ja paraurheilua. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että alueellista tarjontaa lisätään, olemassa olevien palvelujen saavutettavuutta parannetaan ja aluejärjestöjen paikallisesta toiminnasta sekä asiantuntijoiden palveluista viestitään näkyvämmin.
Alueellisella koordinoinnilla etsitään ratkaisuja kysynnän ja tarjonnan haasteisiin. Hanke luo uudenlaista yhteistyötä ja toimintamalleja, jotka hyödyttävät tuhansia liikkujia ympäri Suomea ja edistävät yhdenvertaisia liikuntamahdollisuuksia kaikille.
Hankkeen määritellyt tavoitteet
- Kehittää soveltavan liikunnan ja paraurheilun alueellinen koordinointimalli.
- Käynnistää alueellisten soveltavan liikunnan ja paraurheilun työryhmien toiminta osana liikunnan aluejärjestön toimintaa.
- Pilotteina toimivat aluejärjestöt osaavat tukea alueensa kuntia, seuroja ja yhdistyksiä soveltavaan liikuntaan ja paraurheiluun liittyvissä asioissa.
- Soveltavan liikunnan ja paraurheilun alueellinen tarjonta lisääntyy.
- Kuntoutuksen ja liikunnan palveluketjujen näkyväksi tekeminen käynnistyy.
- Toimintarajoitteisten asiakkaiden tarpeet ovat alueellisten liikuntapalvelujen kehittämisen lähtökohta.
- Alueellisten liikuntapalveluiden saavutettavuus paranee esteettömyyskuvailujen avulla.
- Paralympiakomitean ja liikunnan aluejärjestöjen välille syntyy kokonaisvaltainen yhteistyömalli.
Kokemusasiantuntijat kehitystyön lähtökohtana
Liikkeellä kuntoon -hankkeessa soveltavan liikunnan ja paraurheilun kokemusasiantuntijoiden tieto, kokemukset ja näkemykset ovat kehitystyön lähtökohtana.
Ymmärrys toimintarajoitteisten asiakkaiden tarpeista ja paikallisten liikuntapalvelujen kehittäminen niiden pohjalta on hankkeen yksi keskeisimmistä tavoitteista. Yhteistyöllä kuntien ja aluejärjestöjen kanssa varmistetaan, että liikuntamahdollisuudet ovat saavutettavissa ja vastaavat todellisiin tarpeisiin.
Mukana olevat liikunnan aluejärjestöt
- Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) keskittyy soveltavan liikunnan ja paraurheilun verkostoyhteistyön vahvistamiseen osana Rajattomasti liikuntaa -kumppanuusverkostoa.
- Pohjois-Karjalan Liikunta (PoKaLi) panostaa ohjaajien ja valmentajien löytämiseen ja kouluttamiseen sekä soveltava liikunta ostopalveluna -testaukseen muissa kunnissa.
- Pohjois-Savon Liikunta työstää soveltavan liikunnan toimijaverkostoa, käynnistää liikunnan apuvälinevuokraamon ja järjestää ohjaajakoulutuksia.
- Päijät-Hämeen Liikunta (PHLU) koordinoi alueen liikuntaneuvonnan kehittämistyötä ja integroi soveltavan liikunnan mukaan liikuntaneuvonnan kokonaisuuteen inkluusioperiaatteella. PHLU tukee myös lasten ja nuorten osallistumista lajikokeiluihin ja tapahtumiin.
Neljän aluekumppanin lisäksi hankkeessa seurataan ESR+ tuetun Kainuun Liikunnan Liekki-hankkeen tuloksia.
Tulokset
Hanke toteutetaan ajalla 1.5.2025–31.12.2026. Alueellisesti toteutettavista toimenpiteistä viestitään alueellisesti ja hankkeen etenemisestä myös valtakunnallisesti. Tuloksista ja tavoitteiden toteutumisesta tiedotetaan hankkeen päättymisen jälkeen.
Lisätietoa hankkeesta
Tiina Siivonen
Soveltavan liikunnan asiantuntija
Suomen Paralympiakomitea
tiina.siivonen@paralympia.fi
040 8334 869
Niina Arponen
Hankkeen viestintävastaava
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
niina.arponen@liiku.fi
040 9000 844
