- Etusivu
- Ajankohtaista
- Uutiset
- Paralympiakomitea käynnistää yhteisen kehitystyön liikunnan apuvälineiden saatavuuden vahvistamiseksi – Tule mukaan käynnistämään prosessi
Paralympiakomitea käynnistää yhteisen kehitystyön liikunnan apuvälineiden saatavuuden vahvistamiseksi – Tule mukaan käynnistämään prosessi
27.2.2026

Yhteisellä, 2030-luvulle suuntaavalla kehitystyöllä halutaan vahvistaa apuvälineiden saatavuutta liikkujan ja paraurheilijan polun eri vaiheissa sekä selkeyttää eri toimijoiden rooleja ja yhteistyötä. Tavoitteena ei ole rakentaa uutta palvelua, vaan löytää keinoja kehittää ja yhdistää jo olemassa olevia ratkaisuja.
Liikunnan ja paraurheilun apuvälineet ovat monelle toimintarajoitteiselle henkilölle avain aktiiviseen arkeen, osallisuuteen, harrastamiseen sekä osalle henkilöistä mahdollisuus edetä tavoitteellisempaan paraurheilun harjoitteluun ja kilpailemiseen.
Suomessa on jo olemassa monipuolisia apuvälineiden vuokraus- ja lainauspalveluja. Palveluihin kuuluvat ovat esimerkiksi Suomen Paralympiakomitean ParaVälineet -toiminta, Malike-toiminta sekä kuntien ja järjestöjen apuvälinelainaamot.
Kokonaisuus näyttäytyy kuitenkin usein pirstaleisena. Apuvälinetoiminnan palvelut, tukimuodot ja käytännöt vaihtelevat alueittain, ja toimijat tekevät arvokasta työtä osin toisistaan irrallaan.
Suomen Paralympiakomitea käynnistääkin nyt yhteisen prosessin, jonka tavoitteena on laatia kansallinen liikunnan ja urheilun apuvälineiden tiekartta vuosille 2026–2030.
– Yhteisen kehityssuunnitelman avulla haluamme vahvistaa liikunnan ja urheilun apuvälineiden saatavuutta liikkujan ja urheilijan polun eri vaiheissa sekä selkeyttää eri toimijoiden rooleja ja yhteistyötä. Prosessin tavoitteena ei ole rakentaa uutta palvelua, vaan löytää keinoja kehittää ja yhdistää jo olemassa olevia ratkaisuja, sanoo Paralympiakomitean olosuhdeasiantuntija Jukka Parviainen.
Prosessin ensimmäinen vaihe on nykytilawebinaari, jossa muodostetaan yhteistä tilannekuvaa apuvälineiden saatavuudesta ja kehittämistarpeista.
Webinaarissa kuullaan muun muassa:
- Invalidiliiton osallisuusbarometrin keskeiset havainnot liikunnan apuvälineiden näkökulmasta
- Kansainvälinen benchmarkkaus muiden maiden apuvälinepalveluista
- Katsaus Suomen nykyisiin palveluihin ja toimintamalleihin, kuten ParaVälineet, Malike ja paikalliset lainaamot
- Hyvinvointialueiden kautta saatavat tukimahdollisuudet oman välineen hankintaan
Lähtölaukauksena yhteiselle kehittämisprosessille toimivan nykytilawebinaarin jälkeen kootaan avaintoimijat pyöreän pöydän äärelle rakentamaan suunnitelmaa, joka rakentaa apuvälinepalvelujen kehittämistä kohti vuotta 2030.
– Toivomme tähän yhteiseen työstöön mukaan asiantuntijoita hyvinvointialueilta, kunnista, järjestöistä, tutkimus- ja kehittämistoiminnasta sekä kaikkia toimijoita, jotka haluavat olla rakentamassa sujuvampaa ja yhdenvertaisempaa apuvälinekokonaisuutta Suomessa, Parviainen kutsuu.
Tule mukaan nykytilawebinaariin
Liikunnan harrastamisen apuvälineiden nykytilawebinaari järjestetään tiistaina 28. huhtikuuta 2026 klo 12.00–15.00 Teamsissa.














