- Etusivu
- Ajankohtaista
- Blogit
- Kolme (plus yksi) tutkimustrendiä, jotka voivat muuttaa maailmaa
Kolme (plus yksi) tutkimustrendiä, jotka voivat muuttaa maailmaa
6.8.2026
Paralympiakomitean tutkimus- ja kehityspäällikkö Aija Saari pohtii havaintojaan kesän liikuntatutkimuksen konferensseista. Miten tutkimustieto saadaan paremmin vaikuttamaan käytäntöihin, ja syntyvätkö liikunnan ja urheilun merkittävimmät vaikutukset lopulta aivan toisenlaisilla hyvinvoinnin ulottuvuuksilla, kuin mitä tällä hetkellä mittaamme?
Osallistuin kesällä kahteen hyvin erilaiseen liikuntatutkimuksen konferenssiin. Jyväskylässä kesäkuussa järjestetty EASS & ISSA keskittyi liikunnan ja urheilun sosiologiaan, ja heinäkuussa University of Worcesterissa järjestetty Disability Sport: Reimagining Physical Culture, Health and Wellbeing -konferenssi puolestaan sukelsi suoraan ja syvälle soveltavan liikunnan ja paraurheilun tutkimukseen.
Nostan esille kolme kiinnostavaa tutkimustrendiä ja yhden ajankohtaisen havainnon.
Tutkimusta tehdään ihmisten kanssa
Ensimmäinen havaintoni on, että soveltavan liikunnan tutkimus on kansainvälisesti siirtymässä uuteen kiinnostavaan vaiheeseen.
Worcesterin konferenssin ehkä selkein yhteinen nimittäjä oli osallistavan tutkimuksen (participatory research) kehittyminen kohti laajempaa yhteistuottamisen (co-production) ajattelua.
Kyse ei ole enää vain siitä, mitä tutkimme. Kyse on ennen kaikkea siitä, miten tutkimusta tehdään, kenen kanssa sitä tehdään ja millä tavoin tutkimuksesta syntyy yhteiskunnallista muutosta.
Ajatus on samalla hyvin yksinkertainen ja vaativa. Tutkimuksen laatua ei arvioida enää pelkästään metodologian perusteella, vaan myös sen perusteella, kuinka aidosti tutkimus rakentuu yhteistyössä niiden ihmisten kanssa, joita se koskee.
Vammaiset ihmiset ovat sekä tutkijoita että tutkimuksen yhteistuottajia.
Vammaiset ihmiset eivät enää näyttäydy tutkimuksen kohteina tai kokemustiedon lähteinä. He osallistuvat tutkimuskysymysten määrittelyyn, tutkimuksen suunnitteluun, toteutukseen, tulkintaan ja yhä useammin myös tutkimuksen viestimiseen. He ovat sekä tutkijoita että tutkimuksen yhteistuottajia.
Ajattelutapa näkyi myös useissa konferenssiesityksissä, joissa tutkimuksen osallistujat toimivat tutkijoiden rinnalla tiedon yhteistuottajina.
Yhteistuottamisen periaatteita oli hyödynnetty myös Jyväskylässä kuullussa Kaisu Monosen ja Heli Romun esityksessä, jossa kuvattiin kuurojen urheilun kansainvälisiä organisointimalleja (Lämsä ym. 2026). Viittomakielisistä kansainvälisistä haastatteluista vastasivat SKUL:n asiantuntijat.
Kyse ei ollut pelkästään tutkimuksen saavutettavuudesta, vaan siitä, että yhteinen kieli, kulttuurinen ymmärrys ja luottamus mahdollistivat sellaisen tiedon keräämisen, jota olisi ollut vaikea tavoittaa ulkopuolelta.
Vaikuttavuus alkaa ennen loppuraporttia
Toinen vahva havainto liittyi vaikuttavuuteen.
Monessa tutkimusrahoituksessa vaikuttavuus (impact) on jo pitkään ollut keskeinen arviointikriteeri. Worcesterissa vaikuttavuutta tarkasteltiin kuitenkin huomattavasti laajemmin kuin perinteisessä akateemisessa tutkimuksessa, jossa tarkastellaan julkaisujen määrää ja tutkimuksen hyödyntämistä.
Erityisen pysäyttävä oli Lesley Sharpen ajatus siitä, että tutkimus ei voi aidosti edistää inkluusiota, jos se itse ei ole saavutettavaa.
Tulosten palauttaminen osallistujille infograafeina,
sarjakuvina ja jopa näyttämöesityksinä on osa tutkimuksen laatua.
Sharpe haastoi ajatuksen, että tutkimus päättyy raporttiin. Tulosten palauttaminen osallistujille infograafeina, sarjakuvina ja jopa näyttämöesityksinä on osa tutkimuksen laatua, ei pelkkää viestintää. Tavoitteena on, että tieto tavoittaa myös ne ihmiset, joiden elämää tutkimuksella halutaan parantaa.
Tämä haastaa myös meitä suomalaisia tutkijoita. Pidämmekö tutkimuksen viimeisenä vaiheena raportin julkaisemista? Vai voisiko julkaistu raportti olla vasta alku sille, että tutkimustieto alkaa vaikuttaa käytäntöihin.
Kuulumisen kokemus voi olla liikunnan tärkein vaikutus
Monet konferenssin puhuttelevimmista esityksistä eivät liittyneet fyysiseen toimintakykyyn. Sen sijaan esiin nousivat identiteetin rakentuminen, kuulumisen kokemus, toimijuus, merkityksellisyyden löytäminen ja yhteisöllisyys.
Adam Dickinson-Shillin autoetnografisessa väitöstutkimuksessa liikunta ei näyttäytynyt keinona lisätä fyysistä aktiivisuutta tai ehkäistä sairauksia, vaan välineenä rakentaa uudelleen omaa paikkaa yhteisössä. Adam puhui kuulumisesta (belonging). Terveyden tai kuntoutuksen sijaan liikuntaan motivoi yhteisön löytyminen. Parantunut toimintakyky oli lopulta pyörätuolikoripallon harrastamisen sivutuote.
Paraurheilun näkyvyyden lisääminen ei yksin riitä, jos näkyvyys rakentuu vain
poikkeuksellisuuden ja sankaritarinoiden varaan.
Harriet Little jatkoi Lontoon paralympialaisista käynnistynyttä superhuman-kritiikkiä. Mediassa on edelleen vallalla ajatus, jonka mukaan vain huippu-urheilu tekee vammaisesta ihmisestä arvokkaan. "Jos et tavoittele paralympialaisia, sinulla ei ole arvoa."
Little kannusti tarkastelemaan paraurheilua osallistumis- tai huippu-urheilukysymyksen sijaan osana laajempaa yhteiskunnallista representaation, vallan ja osallisuuden problematiikkaa. Hän muistutti, että paraurheilun näkyvyyden lisääminen ei yksin riitä, jos näkyvyys rakentuu vain poikkeuksellisuuden ja sankaritarinoiden varaan.
Tämä herättää myös suomalaisessa tutkimuksessa tärkeän kysymyksen.
Mittaammeko edelleen ensisijaisesti vain mitaleita, liikuntamääriä, osallistujamääriä ja fyysistä toimintakykyä, vaikka liikunnan ja urheilun merkittävimmät vaikutukset saattavat syntyä aivan toisenlaisilla hyvinvoinnin ulottuvuuksilla?
Mitä tästä kannattaa tuoda Suomeen?
Konferenssi vahvisti ajatusta, että on vaikuttavampaa pyrkiä muuttamaan toimintaympäristöjä yksilöiden sijaan. Lisäksi liikunnan vaikutuksia tulee tarkastella aiempaa kokonaisvaltaisemmin. Keinoja ovat monitieteisyys, osallistava tiedontuotanto, kokemustiedon arvostaminen, uudenlaiset vaikuttavuuden mittarit ja saavutettava tutkimus.
Monet näistä ajatuksista ovat jo näkyvissä myös suomalaisessa soveltavan liikunnan ja paraurheilun kehittämistyössä.
Esimerkiksi Valttiplus-hankkeessa laaditun (Leppä ym. 2026) Kuule meitä Fokusryhmähaastattelu toimintarajoitteisten lasten ja nuorten osallisuuden tukena lähtökohtana on ajatus, että jos haluamme kehittää palveluja toimintarajoitteisten lasten ja nuorten tarpeista käsin, heidän äänensä on saatava mukaan tiedontuotantoon jo tutkimuksen ja kehittämisen alkuvaiheessa.
Plus 1: Tutkimus siirtyy yliopistoista seuroihin
Nostan vielä esiin yhden ajankohtaisen havainnon.
Oli ilahduttava huomata, että lajiliitot ja seurat ovat aktivoituneet tilaajina ja tutkitun tiedon käyttäjinä. Se, että inkluusiotutkimusta tehdään ruohonjuuritasolla, kuten seuroissa, klubeissa ja ihmisten parissa, mahdollistaa tulosten joustavan jalkauttamisen toimintaan. Samalla saadaan ihmiset mukaan tutkimukseen.
Jyväskylässä Matej Christiaens Liverpool John Moores yliopistosta (Hansen ym. 2025) esitteli neuvodiversiteettikoulutusta koskevaa raporttia, jossa tutkimuksen tilaaja oli jousiammuntaklubi. Gävlen yliopiston Kajsa Jerlinder (Wickman ym. 2026) analysoi parauinnin inkluusiota Ruotsin uimaliiton tilaamana.
Worcesterissa kuuntelin Lancanshire Blind Golfin tilaamaa selvitystä pelaajien palautteista, espanjalaisen aikidoliiton tilaamaa tekniikka-analyysia käsiamputaation vaikutuksista sekä useita UK Deaf Sportin tilaamia tai yliopistoyhteistyönä toteutettuja kuurojen urheiluun linkittyviä tutkimuksia.
Tutkimuksen tärkein tehtävä ei ehkä enää ole selittää maailmaa vaan auttaa muuttamaan sitä yhdessä niiden ihmisten kanssa, joiden elämästä tutkimuksessa on kyse.
Aija Saari toimii tutkimus- ja kehittämispäällikkönä Suomen Paralympiakomiteassa. Hän rakentaa työssään siltaa tutkimuksen, käytännön kehittämisen ja liikuntapolitiikan välille tavoitteenaan edistää yhdenvertaista liikuntakulttuuria ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Hänen erityisiä kiinnostuksenkohteitaan ovat soveltava liikunta, paraurheilu, esteettömyys ja osallisuus.
Lähteet
Leppä, Asunta & Saari 2026. Kuule meitä Fokusryhmähaastattelu toimintarajoitteisten lasten ja nuorten osallisuuden tukena. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. ISBN 978-951-830-816-7 (painossa) ISBN 978-951-830-817-4 (Julkaisuun tuleva PDF).
Lämsä, Mononen, Romu & Malkamäki 2026. Paraurheilun ja kuurojen urheilun valtavirtaistaminen: vertailuanalyysi kansallisesta organisoinnista valituissa Euroopan maissa. Huippu-urheilun instituutti KIHU & Suomen Kuurojen Urheiluliitto SKUL. KIHUn julkaisusarja 92. ISBN 978-952-7290-37-8 (verkkojulkaisu), ISSN 2489-8317 (verkkojulkaisu).
Viitatut esitykset, EASS & ISSA Jyväskylä:
Matej Christiaens – Belonging, Focus, and the Negotiation of Ableism: Neurodivergent Inclusion in Archery
Kaisu Mononen – Between Autonomy and Integration: Organisational Models in European Deaf Sport
Kajsa Jerlinder (Kim Wickman) – Beyond Symbolic Inclusion: Governance, Ability and the Integration of Para Swimming
Viitatut esitykset, Worcester:
Adam Dickinson-Shill – Finding ‘me’ through wheelchair basketball: an autoethnographic study of finding acceptance of a new identity after acquiring a disability through surgical removal of sacral chondrosarcoma
Dr Lesley Sharpe – Bringing Science Live to the Stage: young People’s Reflections on Inclusive and Adapted Physical Education Through Creative Performance
Dr Jacob Law & Dr Laura Davies – Preparing Aspiring Practitioners to Deliver Inclusive Physical Activity: Early Insights from a Higher Education Intervention in Collaboration with Goalball UK
Harriet Little – Only Equal When Exceptional: Public and Media Perceptions of Disability Through the Lens of Paralympic Success
Dr Jess MacBeth – “Driving Change”: Exploring Barriers, Facilitators and Impacts of Golf in the Lives of Visually Impaired Players.
Kysyttävää? Ota yhteyttä:
